Alkoi olla eilen jo kiire kyläilemään, kun huomasimme piharallilla nököttävä tintin. Pikkuinen oli pudonnut pesästä. Meidänhän piti rapata se ulkoseinän kiven ja hirren välinen rako umpeen alkukeväällä, jotta linnut eivät tekisi pesiään ja sontisi pitkin terassia, mutta kun emme saaneet aikaiseksi, saamme syyttää vain itseämme. Siispä pelastusoperaatio käyntiin.
Mutta kun pesiä on useampia, piti vielä jäljittää mistä pesästä pieni oli pudonnut. Seurasimme mikä tintti vastaa pienen huutoihin, ja laskimme poikasen terassille yhden pesän kohdalle. Äiti toi pudokkaalle vihreän toukka-aterian ja jatkoi sitten pesäänsä antamaan muillekin apetta. Tästä rohkaistuneina haimme tikkaat ja lykkäsimme pudokkaan kiven ja hirren välisestä kolosta sisään toivoen, että pesä on oikea. Siellä on näyttänyt pysyvän.
(Ei mitään hajua, oliko tuo korrekti tapa toimia, mutta kun nelivuotias itkee sydäntäsärkevästi vieressä pienen lentokyvyttömän tintinpojan kohtaloa, niin kyllä ne keinot keksitään...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti