Kesäjuhlat ja kinuskikastiketta

Minulla on salainen - hehe, salainenpa hyvinkin - haave elää boheemielämää. Olen lukenut viime aikoina, joskin hyvin hiljalleen väitöskirjan vääntämisen ohella, Boel Westinin upeaa Tove Jansson -elämäkertaa, ja Toven lapsuudenkoti taiteilijaperheessä, ateljeessa, jossa juhlittiin usein ja läpi yön, kuulostaa niin maagisen houkuttelevalta...

Meidän perheestä ei saa boheemia tekemälläkään, mutta yritämme kyllä juhlia säännöllisin väliajoin. Juhliminen on tietysti aina ollut mukavaa, mutta lopullisen kimmokkeen sain viime kesänä, kun luin junamatkalla Jyväskylästä Hämeenlinnaan Markku T. Hyypän kirjan Me-hengen mahti ja totesin, että (ihan vain hitusen yksinkertaistetusti) juhliminen pidentää elinikää! Astuin junasta ihan valaistuneena ja ilmoitin miehelleni, että nyt me muuten pidetään juhlat! Ja niin pidettiinkin, elojuhlat pallolamppujen alla hämärtyvällä terassilla, aikuiset ja lapset yhdessä iltamyöhään asti. Ilman mitään sen kummempaa syytä, niin ilmoitettiin kutsussakin.

Tänään pidettiin taas juhlat, tällä kertaa 4-vuotias tyttö sai toimia "emäntänä" ja valita kutsuvieraat. Kavereita tuli kerhosta, tanssitunnilta ja muskarista, ja serkkutyttö vielä päälle. Ja mikä sää meille osuikaan, mahtava hellepäivä! Lapset polskivat altaassa ja touhusivat pihalla, välissä syötiin jätskiä ja mansikoita ja itse tehtyä kinuskikastiketta - joka muuten on kaikessa yksinkertaisuudessaankin aina iso hitti. Ja oli niin mukavaa! Eikä siis ollut synttäreitä eikä nimppareita eikä mitään muutakaan "virallista" syytä. Kunhan juhlittiin, koska välillä ihmisen vain täytyy saada juhlia!