torstai 26. marraskuuta 2009

Onko katetta?

Journalistin ohjeiden kohdassa 15 sanotaan: Otsikoille, ingresseille, kansi- ja kuvateksteille, myyntijulisteille ja muille esittelyille on löydyttävä sisällöstä kate.

Harva se päivä tuntuu siltä, että iltapäivälehtien myyntijulisteet eli lööpit rikkovat tätä ohjetta paisutellessaan olemattoman kokoisia tapahtumia räiskyviksi otsikoiksi.

Tuntuu huolestuttavalta, että naistenlehdet ovat alkaneet mennä samaan suuntaan. Tämänpäiväisen Annan kannessa on hämeenlinnalaissyntyinen laulaja Sani, joka osallistuu kuoroineen seuraavaan Kuorosotaan. Kuvan vieressä on otsikko:

SANI
"Lapsi on tervetullut"

Mitä tästä voisi päätellä? Onko Sani ehkä jo raskaana? Ainakin pyrkimyksiä siihen suuntaan tuntuu olevan. Jutussa puhutaan varmaan monin sanoin äitiyshaaveista ja naiseudesta.

Näh. Kahden tekstisivun juttu keskittyy Sanin töihin, menneisiin, nykyisiin ja tuleviin. Sivutaan lyhyesti rahankäyttöä, ulkonäköä, pihapiirissä liikkunutta sutta - ja toiseksi viimeisen jakson lopussa todetaan:

Sitten on vielä se yksi unelma, jonka toteuttamisella alkaa kohta olla kiire. Perhe.
- Lapsi on tervetullut. Mutta jos Luoja toisin määrää, pitää keksiä jotain muuta.

Kyllähän tässä kate löytyy, eikä Julkisen sanan neuvostolla olisi varmasti mitään sanomista asiaan. Sittenkin: onko eettisesti oikein nostaa jutun kokonaisuuden kannalta epärelevantti pikku yksityiskohta kanteen myynnin edistämiseksi? Lukija ainakin kokee itsensä herkästi petetyksi.

3 kommenttia:

Napaulina kirjoitti...

No kuule ihan samaa olen minäkin usein miettinyt ja kironnut. Itse kirjoitan silloin tällöin aikakausilehteen (hih, kirjoitin aluksi aikakusilehteen) ja odotan aina kauhulla, että mitä ne siellä toimituksessa on nyt keksineet otsikoksi.

Anonyymi kirjoitti...

Olen aivan samaa mieltä! On kovin turhauttavaa, että skandaalinkäryisillä ja kontekstista irrotetuilla lausahduksilla pyritään myymään sellaisiakin lehtiä, joiden sisällön olettaa olevan laadukasta. Iltapäivälehdillä on sellainen ärsyttävä tapa nostaa lööpiksi uutinen, jota on sisäsivuilla käsitelty ehkä parilla sadalla sanalla. Ei taustoja, ei analyysiä, pelkkä toteamus ja yleensä vielä hatarin perustein.

Anna Vee kirjoitti...

Minuakin on jo pitkään ärsyttänyt tuollainen otsikointi. Jossain vaiheessa olin sille jo niin raivoissani, että tuhahtelin kyynisenä lehtien kansille, enkä ostanut ainuttakaan. Lööppilehdet tietysti ovat tässäkin aivan oma lukunsa, mutta jotenkin tuntuu siltä, että viime aikoina niissä "arvostetummissakin" lehdissä on alennuttu samaan taktiikkaan.

Raha maailmaa pyörittää - ja se nyt vaan on niin, että dramatiikka myy...