torstai 10. joulukuuta 2009

Jälkireflektio väitöksestä

Tänään on yksitoista kuukautta väitöksestäni. Tasan vuosi sitten kirja oli painossa ja minä järjestelin kuumeisesti väitöstilaisuutta ja karonkkaa. Painajaiset eivät olleet tainneet vielä alkaa, mutta jännitystä kyllä riitti. Muistan pelänneeni muun muassa sitä, että sairastuisin viime hetkellä. Alkaisin vaikka oksentaa matkalla Jyväskylään. Tai hotellissa nousisi kova kuume. Jollekin on tapahtunut jotakin sen suuntaista, huomasin näet että tänään on peruttu yksi väitös Jyväskylässä sairastapauksen takia. Ensimmäinen kerta kun tällainen osui silmääni. Sääliksi käy. Vaikka tämä väittelijä näyttää kyllä olleen entuudestaankin tohtori. Perinteitä noudattelevat hääparit pitävät matalampaa profiilia, jos kyse ei ole ensimmäisestä avioitumisesta - mahtaakohan väittelyssä päteä sama?

Sain syyskuussa blogiini kommentin ihmiseltä, joka kiitteli väitösprosessini jakamisesta ja oli vielä löytänyt karonkkapaikankin avullani. Se lämmitti mieltä kovasti. Valitettavasti ravintola Blomstedtia ei enää ole, mutta samoja ihania ruokia saa edelleen.

Useimmat väitösprosessista tietoa googlaavat ihmiset, jotka löytävät blogini, tulevat tänne karonkkapuhe-hakusanalla. Linkistä avautuva blogipostaus ei juuri auta; totean siinä vain saaneeni karonkkapuheen valmiiksi. Luin puheeni äsken, kun mietin pitäisikö se laittaa tänne blogiin yhdeksi esimerkiksi lajistaan. En tohdi, sillä se on oikeastaan aika intiimi.

Näin liki vuotta myöhemmin voi jo vähän hymähdellä omalle hermoilulleen, sillä osa siitä oli tietenkin ihan turhaa. Toisaalta, mistä sitä olisi voinut tietää? Olin ollut ennen omaa h-hetkeäni kolmessa väitöksessä ja yhdessä karonkassa, sekin miesväittelijän, mikä ei auttanut suuresti asupohdinnoissa. Tietoa relevanteista ja voimassaolevista etiketeistä, perinteistä ja tavoista ei ollut kovinkaan helppo löytää. Hyvinhän kaikki kuitenkin meni.

Tässä tulee mieleen vain yksi asia, joka jäi kaivelemaan: väitöskahvipaikassa, aika askeettisessa studiotilassa, ei ollut pöytäliinoja. Oletin jotenkin, että kahvitilaisuuden järjestänyt Sonaatti olisi hoitanut liinoituksen. Eipä tietenkään hoitanut, enkä minä osannut ajatella asiaa ollenkaan. Pöydätkin roudattiin tilaan muualta, sillä kyse ei tosiaan ollut mistään kahvilasta. Tila oli siis lopulta vähän liian karu. Mutta ehkä se ei jättänyt kenenkään mieleen traumoja.

4 kommenttia:

arkitehti kirjoitti...

Joo, ajattelin tulla hakemaan täältä vinkkejä, vaikka asia ei vielä ihan ajankohtainen ole. Kolmisen vuotta tässä ainakin menee, jos apurahaa tulee ja työnteolta kerkiää, muussa tapauksessa ehkä kymmenen vuotta? :)

Maria kirjoitti...

Mä en olisi koskaan pystynyt tekemään väikkäriä työn ohessa. Päätoimisuus on mulla aika ehdoton vaatimus työrauhan ja keskittymisen saavuttamiseksi. Tsemppiä vain matkalle! Substanssineuvoja mä en varmasti osaa antaa, mutta vertaistukea prosessiin kenties... :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos pöytäliinavinkistä. Minun väitöstilaisuuteni on huomenna. Vielä varmastikin ehtii hoitaa tuon asian kuntoon.

Maria kirjoitti...

Ole hyvä, ihanaa jos kirjoituksistani on ollut iloa/hyötyä! Oikein paljon onnea väitökseen ja ihania juhlia!