sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Huono hetki

Meillä on ollut aika pitkään tapana käydä sunnuntaisin saunassa. Niin tänäänkin. Erona viime sunnuntaihin se, että silloin olin raskaana, tänään en. Silloin tytöt silittelivät vatsaani ja mies nauroi, kuinka suuri ja pyöreä se viikkoihin nähden olikaan.

Miten sanoinkuvaamattoman kiitollinen olenkaan noista kahdesta ihanasta tytöstä, jotka meillä on! Vaan miksi sitten samaan aikaan käyttäydyn heitä kohtaan niin epäreilusti, kiukuttelen, vaadin, moitin ja soimaan? Ja miksi miehenkin kanssa tulee tapeltua niin herkästi, kun nyt jos koska pitäisi olla lähellä, toinen toistemme tukena ja lohtuna.

6 kommenttia:

karhurannanesa kirjoitti...

Itsestä havainnut että kun on sattunut haluaa suojella itseään sattumuksilta. Tehden rajaa ympäröiviin. On vaikeaa olla lähellä kun on sattunut pahasti.

Voimaa ja jaksamista.

Anonyymi kirjoitti...

Niinpä. Miten asiat voivatkaan muuttua niin nopeasti. Osanottoni suruunne.
- Saman kokenut

jl kirjoitti...

Muistan, kun olin saanut keskenmenon, ja näimme miehen siskontyttöjä, silloin jotain alle kymmenenvuotiaita. He kommentoivat isosta mahasta... äitinsä eivät olleet muistaneet kertoa sitten sitä, ettei serkkua olekaan tulossa. Mutta kumma kyllä, en muista että se olisi tehnyt kipeää, välimatkaa oli ehkä jo pari kuukautta tapahtuneeseen.

Keskenmenoista pitää puhua, jotta ne ymmärretään luonnolliseksi asiaksi, jota tapahtuu. Ehkä tietoisuus voisi helpottaa tuskaa, ehkä puhuminen kokemuksistaan helpottaa. Toivon niin sinullekin.

Anonyymi kirjoitti...

Näin taannoin olemuksesi ja varovasti iloitsin puolestanne...
Nyt olen puolestanne surullinen ja toivon että asiat kuitenkin järjestyvät aikanaan toivomallanne tavalla.
Ja- tästä asiasta pitää saada puhua, koska se on osa elämän ja kuoleman kokonaisuutta.

*saman kahdesti kokenut ja nyt, lopulta kahden lapsen jälkeen, jotain yhä sisältä rikki*

Maria kirjoitti...

Kiitos anonyymi, kuka sitten lienetkin. Kyllä tästä tosiaan pitää puhua. Ja mitä enemmän puhuu, sitä useampi saman kokenut ilmoittautuu.

Arpi jää, ja saa jäädäkin.

Maria kirjoitti...

Niin, ja kiitos tietysti muillekin kommenteista. Kommenttien määrä on yllättänyt, enkä ole saanut kaikkia huomioitua niin kuin olisi pitänyt. Mutta jokainen viesti on lämmittänyt.