tiistai 20. huhtikuuta 2010

Toisella kertaa

Piti lähteä sunnuntaina Lontooseen työmatkalle, mutta omalla kustannuksella. Olin tietysti ostanut halvat lentoliput, joita ei voi muuttaa eikä perua. Kun Finnair ilmoitti korvaavansa kaikki liput sunnuntaihin asti, tartuin tilaisuuteen ja otin rahani. Tiedä häntä, mikä tilanne sunnuntaina on. Vaikka vulkaaninen tuhka ei sinä päivänä estäisikään lentämistä, kentillä on todennäköisesti melkoinen kaaos ja matkaan olisi voinut tulla jos jonkinlaisia mutkia. Ja jos olisinkin päässyt sunnuntaina kunnialla Lontooseen, olisinko päässyt keskiviikkona suunnitelmieni mukaan takaisin? En halunnut ottaa riskiä.

Tällaisissa tilanteissa sosiaalinen media näyttää voimansa. Facebookissa etsitään ja tarjotaan autokyytejä, Twitterissä linkataan jos jonkinlaista aiheeseen liittyvää dokumenttia. Verkkolehtien keskustelupalstoille postataan jumiutumiskokemuksia ympäri maailmaa, ja Skypen avulla moni pitää yhteyttä kaukana olevaan perheeseen. Kuinka monen työmatkan voisi alun perinkin jättää tekemättä, jos hyödyntäisi kaikki it-todellisuuden tarjoamat mahdollisuudet?

Esikoinen oli ensin murheissaan kun kuuli, ettei saakaan Lontoosta kevätjuhlamekkoa. Murhe vaihtui riemuksi, kun selvensin, että en olekaan nyt poissa neljää päivää ja kolmea yötä. Mekon saa Suomestakin.

2 kommenttia:

jl kirjoitti...

Varmaan hyvä ratkaisu. Me täällä jännitämme, pääseekö Aasiassa asuva kälyni äitinsä hautajaisiin lauantaiksi... Tiukkaa tekee.

Maria kirjoitti...

Niin, saa nyt nähdä. Kieltämättä voi hieman harmittaa, jos lennot sattuisivatkin sitten lähtemään ja tulemaan ajallaan. Vaan turha jossitella.

Teillä on surua, otan osaa.