Ei tarvinnut hiipiä yöllä, sillä tajusimme viime hetkellä viedä lapset mummolaan yökylään, jottei mummon tarvinnut mennä meille aamukuudeksi hoitamaan tyttöjä eskariin ja päiväkotiin. Kuopus oli reipasta reippaampi, esikoinen itki silmänsä turvoksiin ja puristi minut mustelmille.
Minä heräsin aamuneljältä ja lähdin kentälle. Lontoossa kiiruhdin suoraan yliopistolle auttamaan konferenssijärjestelyissä, ja kun viimein iltakahdeksalta raahauduin hotelliin, sain kuulla ettei minulle ollut huonetta. Huhtikuinen matkani peruuntui tuhkapilven takia, ja hotellissa oli luultu, että peruutin molemmat varaukset, vaikka peruutin vain ensimmäisen. Siksi yöksi työntekijä sai järjestettyä huoneen, mutta tuleville öille ei.
Facebook osoitti taas voimansa. Sain kaksi tarjousta yösijasta, mutta lopulta hotellikin järjesteli minulle huoneen. Kaikki siis hyvin. Vitsailin konferenssikollegoille, että kun elämä on kotona niin ennalta-arvattavaa ja rutinoitua, ulkomaanmatkoihin pitää saada vähän jännitystä...
torstai 20. toukokuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Mä taas just päivitin Facebook-satutkseeni, että miten sitä voi aina vaan uudestaan yllättyä lapsiperhe-elämän yllätyksellisyydestä. Koskaan mikään ei mene niin kuin oli suunnitellut. Mutta kai se on koko elämä kun menee niin, eikä vaan lapsiperhe-elämä.
Totta tuokin. Eihän arkikaan aina suju suunnitelmien mukaan, tosiaankaan. Mutta siellä ne muutokset harvemmin sekoittavat koko pakkaa, tai sitä on jotenkin paremmin varustautunut ottamaan ne vastaan. Mutta kun on yksin maailmalla eikä olekaan yösijaa, silloin suunnitelmat menevät aika fundamentaalisti uusiksi. :)
Lähetä kommentti