Lähellä mutta kaukana

Työhuoneessani istuu nuori venäläinen nainen. Hän viettää meillä viikonlopun. Hän on (ollut) toimittaja, ja osallistuu Ulkoasiainministeriön Foreign Correspondents' Programiin. Tämä on kolmas vuosi, kun olemme ottaneet FCP-vieraan. Edellisten vuosien vieraat ovat tulleet Brasiliasta ja Australiasta.

Hassua, että brasilialaisen ja australialaisen maailmat tuntuivat niin paljon tutummilta kuin tämän venäläisen. Onhan Venäjä niin lähellä, ihan tuossa vieressä. Mutta minulle kovin vieras.

Olgan kertomukset työstään ja elämästä Moskovassa ja synnyinkaupungissaan Nižni Novgorodissa ovat korviini kummallistakin kummallisempia. Vaikka on turha enää sulkea silmiään ja kuvitella, ettei Suomessa olisi lahjontaa ja korruptiota, Olgan maailmassa mennään kuitenkin ihan eri tasolla. Hänen koulukaverinsa säästi vuosien ajan rahaa saadakseen asunnon, kun lähtee opiskelemaan. Kävikin niin, että koko iso summa meni lahjukseen, joka tarvittiin että hän edes pääsi kouluun. Asuntorahojen kerääminen alkoi sitten nollasta.

Olga taas itse mielellään korostaa kaikkea, mikä meillä on yhteistä. Ruuat ovat kuulemma hyvin samanlaisia. Luonto on samanlaista, joskin täällä paljon lähempänä. Autot ovat samanlaisia (tosin hän perusti vertailunsa minun käyttööni langenneeseen kakkosautoomme, joka on 22-vuotias Mazda, Suomessa melkoinen häpeäpilkku).

En haasta vierastamme löylykisaan. Hän ei halunnut saunoa lainkaan, vaikka äsken tarjosin hänelle ensimmäistä vuoroa, privaattina vielä.