torstai 13. marraskuuta 2008

Imetys vähentää käytöshäiriöitä?!

Yhdysvalloista kuuluu tutkimusuutisia: imetetyillä lapsilla on vähemmän käytöshäiriöitä ja psyykkisiä ongelmia kuin korvikeruokituilla. Havainto on vielä kumulatiivinen: mitä pidempään lasta imetetään, sitä vähemmän ongelmia on.

Meidän esikoinen kävi rinnalla viimeisen kerran kolmevuotispäivänään. Kuopus on nyt reilut 2 v 7 kk ja imee useita kertoja päivässä ja yölläkin. Molempia neitejä on kehuttu hyväkäytöksisiksi, rauhallisiksi ja tasapainoisiksi lapsiksi, mutta en kyllä vetäisi yhtäläisyysmerkkejä imetyksen ja näiden ihanien piirteiden väliin, niin komea yli sadan tuhannen vanhemman otanta kuin tutkimuksessa onkin.

Yhdysvaltalaistutkimuksen alustavissa tuloksissa ilmeisesti uumoillaan äidinmaidon ravintoarvojen vaikuttavan lapsen kehitykseen psyykkisiä ongelmia ehkäisevästi. Tuntuu melko etäiseltä. Itse arvelisin, että ero selittyy sillä niin henkisellä kuin fyysisellä läheisyydellä ja sitoutumisella, jonka imetys äidin ja lapsen välille luo. Imetys on paljon muutakin kuin ravintoa, ja mitä isompi lapsi, sitä enemmän se muu korostuu.

En usko, että olisin saanut omia lapsiani niin lähelle itseäni niin usein ja paljon ilman imetystä. Pienen ihmisen elämä on niin touhua täynnä, ettei pelkkä äidin syli varmaankaan olisi riittänyt houkuttimeksi. Sylissä haetaan kyllä lohtua suruihin, luetaan kirjoja jne., mutta harvemmin sylissä vain ollaan samalla hiljaisella intensiteetillä kuin imetyksen aikana.

Pitkään imetetty lapsi on myös todennäköisemmin pitkään kotona, minkä voisi uskoa vaikuttavan lapsen psyykkiseen kehitykseen ja käytökseen myös Yhdysvalloissa, vaikken tiedäkään, pullistelevatko kindergardenit siellä liitoksistaan samalla tavoin kuin meillä.

Aiheuttavatko tällaiset tutkimustulokset vain lisää sitä myrkyllistä syyllistämismielikuvaa, joka meilläkin on ollut paljon esillä? Toisaalta, jos tutkimus on pätevä, täytyyhän siitä voida uutisoida. Jotenkin vain menee otsa rypylle moista lukiessa, vaikka kuinka imetysmyönteinen ihminen olenkin.

Ei kommentteja: