torstai 20. marraskuuta 2008

Lektiot lekkeriksi

Työmatkailen huomenna Tampereen kautta Jyväskylään. Ohjelmassa tutkimuksen edistämistä, pikkujoulua, upj-keskustelua ja osallistunpa myös yhteen väitöstilaisuuteen. Koska se on varmasti viimeinen väitöstilaisuus, johon osallistun ennen omaani, aion rekisteröidä jokaisen sekunnin mieleni sopukoihin.

Näin viime yönä unta, että seisoin takahuoneessa kustoksen ja vastaväittäjän kanssa, ja väitöstilaisuus oli juuri alkamassa. Vasta silloin tajusin, ettei minulla ollut pienintäkään käsitystä lauseista, jotka väittelijän tulee eri kohdissa tilaisuutta lausua - puhumattakaan lektiosta*). Hyi kammottavaa!

*) Lektio on 20 minuutin pituinen, yleistajuinen suomenkielinen esitys, joka valottaa tutkimuksesi antia sekä liittää tutkimuksen laajempiin tieteellisiin ja yhteiskunnallisiin yhteyksiin. Millaisia johtopäätöksiä tai suosituksia tutkimuksen perusteella voidaan tehdä? Miten sen perusteella voidaan vastata ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin? Miten se lisää ymmärrystämme maailmasta? Muista, että lektio saattaa olla ainoa väitösseremonian osa, jonka kaikki osanottajat ymmärtävät. Lektion pohjalta voit mainiosti laatia myös väitöksesi lehdistötiedotteen, kunhan tiivistät ja kärjistät sen sisältöä reippaasti. (Lähde: Jyväskylän yliopisto.)

Ei kommentteja: