keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Fearless Finn - Matti Jämsä

Väikkäri on nyt painossa. Pikku hiljaa alkaa hahmottua mielessä kokonaiskuva siitä, mitä kaikkea tässä on viime vuosien aikana tullut tehtyä ja ajateltua. Artikkelien ja seminaaripapereiden ideoitakin alkaa taas nousta mieleen.

Väitöskirjassani oleva katsaus suomalaisen kaunokirjallisen journalismin historiaan on luonteeltaan kuvaileva ja kronikoitseva. Katsauksessa on lukuisia kohtia, joihin mieleni tekisi pureutua analyyttisemmin. Yksi niistä on tapaus Matti Jämsä, josta kirjoitin myös tuoreimman Suomen Lehdistö -lehden kolumninikin.

Suurin osa ainakin sodan kieppeillä syntyneestä ikäpolvesta muistanee Matti Jämsän, Apu-lehden toimittajan, joka ei tyytynyt haastattelemaan ihmisiä siitä, miltä tämä tai tuo temppu tuntuu, vaan teki temput itse. Hän hyppäsi laskuvarjolla pimeään ja hyiseen mereen, antautui haudattavaksi elävältä, teki syvyyssukellusennätyksen (ja joutui sen jälkeen kuukausiksi keuhkotautiparantolaan) ja tekeytyi naiseksi Rovaniemen Naisvoimistelijoiden järjestämissä juhannustyttökisoissa, joita ei sen koommin järjestettykään.

Jaloa sankaria Jämsästä on turha yrittää rakentaa, mutta joku sosiologi voisi ehkä paremmin arvioida sitä, kuinka suuri merkitys Jämsällä oli sodasta toipumassa olleelle Suomelle. Uhkarohkeat, viihdyttävät tempaukset toivat Jämsälle suuren maineen. Jämsän temput kiersivät leffateattereissa alkupätkinä ja Time-lehden toimittajakin tuli Suomeen tekemään miehestä jutun otsikolla "Fearless Finn".

Tommi Liimatta on suonut toimittaja Veikko Ennalalle postuumin profiilinkohotuksen viime ja tänä vuonna ilmestyneillä tekstikokoelmilla. Matti Jämsäkin ansaitsisi teksteineen hiukan huomiota. Menenkin tammikuussa seminaariin, jossa aion hiukan ruotia Jämsän tekstejä tieteellisestä näkökulmasta, kertomuksina. Josko aihe artikkeliksikin vääntyisi.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Matti Jämsän ME-sukellus:
http://www.youtube.com/watch?v=j3PoOXJJxhU

Maria kirjoitti...

"Lujassa se on toimittajankin leipä." :)