Joskus sitä tuntee olevansa yksin maailmassa. En puhu nyt siitä sisäisestä erilaisuuden tunteesta joka synnyttää kirjailijoita, vaan ihan konkreettisesti. Kun pitäisi hoitaa vaikka mitä asioita. Yhtä tekeillä olevaa lehtijuttua eteenpäin, yhtä byrokraattista asiaa eteenpäin, yhden väitöskaronkan järjestelyjä eteenpäin... Olen pitänyt luuria korvalla puolitoista tuntia liki taukoamatta, enkä ole saanut kiinni yhtäkään tavoittelemistani ihmisistä. En yhtäkään.
Alan kohta tilittää epätoivoani kaupungin vaihteen puhelintädille.
maanantai 15. joulukuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti