Pelottaa

Pitäisi lähteä toukokuussa työmatkalle. Amerikkaan asti. Pelottaa.

1) Miten ihmeessä voisin olla viikon poissa lasten luota? Tähän asti yksi yö on ollut ehdoton maksimi. Miten selviäisin hengissä?

2) Miten selviäisin hengissä lennoista, joita tälla matkalla olisi kokonaiset viisi kappaletta; ensin koneen vaihdolla Chicagoon, välissä Chicagosta San Joseen ja vielä San Franciscosta koneen vaihdolla Helsinkiin. A-P-U-A. Jalat tärisevät vieläkin, kun katselin äsken Lufthansan istuinkarttoja. Tiedän tiedän, että lentäminen on maailman turvallisin tapa liikkua ja juu juu, autossa pitäisi pelätä paljon enemmän. No niinhän minä pelkäänkin. En kaupunkiajossa, mutta maanteillä. Jokaisessa ohituksessa valmistaudun kuolemaan.

3) Sitten vielä sellaisia pikkujuttuja kuin esiintymiset parissa konferenssissa, englanniksi tietenkin. Ne tuntuu kovin pieniltä murheilta kahden edellisen rinnalla.

-- ja kun tätä kaikkea ynnää yhteen ja miettii elämän menoa, sitä tulee ajatelleeksi että miksi ihmeessä rasittaisi itseään ja hermojaan ja sydäntään ja järkeään ja lähtisi koko reissuun, kun ei kukaan mua pakota?!

Mutta ehkä jos jättäisin tämän tilaisuuden käyttämättä, miettisin jälkikäteen mitä olisinkaan voinut saada, mutta en ottanut vastaan.

Miettisinkö?