Vanhemmuuden lieveilmiöitä osa 346

Meillä on kaksi gerbiiliä. Lapset olivat pyytäneet hevosta tai koiraa. Ajattelin, josko kuitenkin aloittaisi jostakin hiukan helppohoitoisemmasta...

Minulla on aikanaan ollut kaksi gerbiiliä, joista toisella hankin poikasia. Pidin viidestä poikasesta kaikki kolme tyttöä itse, joten lopulta mulla oli viisi gerbiiliä. Nappi, Neppari, Hillevi, Hellevi ja Hilma.

140-litrainen terraario oli puhdistusta vaille valmiina, joten varusteisiin ei kulunut juurikaan rahaa. Riihimäeltä löytyi kaksi juuri luovutusikäistä pientä tyttöä, sopivasti eri värisetkin (kaunis kullankeltainen argente ja suloinen hopeanharmaa dove pied). Meidän esikoinen sai omakseen doven, jonka nimeksi tuli Lumi, ja kuopuksen argentesta tuli Aurinko. Minulla on kuitenkin hoitovastuu, luonnollisesti, koska lapset ovat niin pieniä.

Nyt kun gerbiilit ovat olleet meillä kaksi yötä, voin todeta että niin se vaan on: maailma ei ole entisellään vanhemmaksi tulon jälkeen. Kun sain murkkuna omat gerbiilini, en juuri huolinut niiden kohtalosta. Mikään ei horjuttanut uskoani siitä, etteivätkö jyrsijät eläisi lajilleen tyypillisen pituista ja näköistä elämää. Ja niinhän ne elivätkin.

Mutta nyt. Sydäntä raastoi viedä poikaset eläinkaupasta, jossa ne asuivat vielä emonsa kanssa. Huolestun aina, kun gerbiilit nukkuvat mielestäni liian pitkään, ja käyn nostamassa niiden mökin kantta ja tarkistamassa että ne hengittävät. Pelkään, että ne kaivavat kuiviketta niin, että onnistuvat jäämään kaatuvan mökkinsä tai painuvan kivensä alle. Pelkään, että ne kuolevat hetkenä minä hyvänsä.

Koska
a) minä olen nyt niiden uusi äiti. Ihan oikeasti, kun hemmetti sentään raastoin ne oman äitinsä luota, niin minä tosiaan olen vastuussa niiden perustarpeiden toteuttamisesta
b) jos ne kuolevat, minä joudun kohtaamaan kaksi tosi surullista lasta
c) maailma vain yksinkertaisesti on julma ja vaarallinen paikka, jossa läheisiään voi suojella vain tiettyyn pisteeseen asti, mutta sen jälkeen kaikki on isompien voimien varassa (oli se sitten sattuma, kohtalo, jumala tai mihin kukin haluaakin uskoa).

Jestas, miten vaikeiksi ihminen voikaan tehdä hyvin yksinkertaiset ja iloiset asiat?

Meillä on kaksi gerbiiliä. Hih hei, kiva juttu!