keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Osa-aikatyöeläkepuolipäiväkotihoitokeikkaäitihelvetti

Olen ollut nyt niin jumissa omien töitteni kanssa, että maailmankatsomukseni on tällä hetkellä aika suppea. Mutta sen olen ympäriltäni huomannut, että mihin tahansa päätä käännänkin, jossakin ärhennellään eläkeiän nostamisesta.

Ymmärrän oikein hyvin, että jos ihminen on laskenut vuosia eläkkeeseen (ts. on sen verran lähellä eläkeikää, että viitsii ruveta laskemaan - minä en ole), tottahan se ottaa päähän, jos maaliviivaa lykätään yhtäkkiä kertaheitolla monta vuotta kauemmas.

Mutta kun Suomessa kuitenkin, jos oikein olen ymmärtänyt, jäädään nykyisellään eläkkeelle maailman nuorimpina. Työelämään myös mennään myöhään, kun opiskelu kestää pitkään. Suomalaisen ihmisen työura on siten lyhyt - ja ilmeisen tuskallinen.

Pitäisiköhän meidän yrittää jotenkin muuttaa suhtautumistamme työntekoon, niin yhteiskunnallisella kuin yksilön tasolla?

Hyvä esimerkki tästä on työn ja perheen yhteensovittaminen. Varmasti yksi syy siihen, miksi meillä keskustellaan niin mustavalkoisesti koti- ja päivähoidosta, on se että käytännössä monella tilanne on juuri niin mustavalkoinen. Pikkulasten vanhemmat tekevät meillä paljon vähemmän osa-aikaista työtä kuin monissa muissa maissa. Jos joku päättääkin lyhentää työpäiväänsä, saattaa havaita sen tarkoittavan käytännössä sitä, että joutuu tekemään samat tehtävät, vain entistä lyhyemmässä ajassa - kuka sellaiseen haluaa ryhtyä?

Vaihtoehdoiksi voi siis helposti jäädä kotihoito (joka on taloudellista masokismia) tai päivähoito (joka sitten kovin helposti tarkoittaa lapselle liki yhdeksän tunnin hoitopäiviä viisi päivää viikossa, mikä on sitä tuhoisampaa, mitä pienemmästä lapsesta ja/tai isommista hoitoryhmistä puhutaan).

Entäs sitten keikkatyöt? Esim. ravintola-alalta ei tunnu juuri muuta löytyvänkään kuin kutsutaan töihin tarvittaessa -sopimuksia. Ainakin meidän lapsen tulevaan päiväkotiin pitää ilmoittaa hoitopäivät hyvissä ajoin etukäteen, jos sopimus on 15 tai 10 päivää kuukaudessa. Ilmoita siinä sitten lapsen hoitopäivät pari kuukautta eteenpäin, kun työvuorot tulevat teoriassa kaksi viikkoa etukäteen (ja käytännössähän aamulla tulee tekstiviesti, jossa pyydetään töihin iltapäivällä).

Äh. Ei oo helppoa.

2 kommenttia:

mai kirjoitti...

Niin. Varmaan olisi syytä muuttaa suhtautumista sekä työntekoon, että elämään.

Maria kirjoitti...

Kiva kun tulit kommentoimaan, mai! Totta puhut.

Tasapainon löytäminen edellyttää aina myös luopumista jostakin. Se on asia, joka tuntuu unohtuvan meiltä kovin usein.