Koti.

Huh. Kotona taas.

Koti. Monelle koti on siellä, missä on rakastettu. Minulla on aina ollut vain yksi koti. Vahvat juuret kaivautuvat syvälle oman kodin maaperään, eikä koti ole missään muualla. Vain tietyissä maantieteellisissä koordinaateissa, menneiden sukupolvien jäljissä.

Kuten eilisessä postauksessa totesin, onnistuimme viikko sitten jättämään jälkeemme tosi siistin kodin. Oli ihana palata. Viikko poissa tekee ihmeitä. Kodin näkee uusin silmin. Huomaa, mikä senkki on väärässä paikassa ja minkä kaapin järjestys on ihan epälooginen.

Viikko oli myös riittävän pitkä aika hajumuistille unohtaa kotimme ominaistuoksu. Kun avasin kotioven tänä iltana, vastaan tuli kiven tuoksu. Vähän samanlainen kuin Hämeen linnassa. Tämä ei sinänsä yllätä, kun asumme isojen graniittilohkareiden sisällä. Olipa silti jännittävää haistaa oma koti vieraantuneella nenällä.