maanantai 10. elokuuta 2009

Leikkipuistojen lumoissa XVI, XVII, XVIII, XIX, XX, XXI

Lauhatien, Viimatien, Pyrytien, Kirsitien ja Pakkastien leikkipaikat sekä Kuralanpuisto


Siitä asti kun löysin kaupungin sivuilta kartan leikkipaikoista, olen ihmetellyt tätä Kuralan leikkipuistosumaa. Miten ihmeessä noin pienellä alueella voi olla tuollainen rykelmä? Kartan reunassa olevasta puistolistasta selviää, että kohteet 38, 80, 56, 25 sekä 52 ovat leikkipaikkoja, ja ainoastaan kohde 32 on luokiteltu puistoksi.






Ja mitä paikkoja ne ovat! Identtisiä yksi toisensa jälkeen, mitä välineisiin tulee: liukumäki, hiekkalaatikko ja keinu, jossa on kaksi (huomattavan huonokuntoista) "lauta"keinua ja yksi rengaskeinu. Kohteet 38 ja 80 ovat täysin samanlaisia, kohteessa 56 on edellisiä korkeampi liukumäki. Kohteessa 52 on kivoja isoja kiviä.

En voi kuin ihmetellä logiikkaa, jolla nämä leikkipaikat on aikanaan suunniteltu. Jos on haluttu laittaa leikkipaikka joka polun päähän, mikä ihmeen älynväläys on ollut tehdä niistä kaikista samanlaisia?

Eikä Kuralanpuisto ollut kovin suuri piristys aiempien perään. Kun lopulta löysimme sinne, näimme jälleen samanlaisen liukumäen ja keinut. Lisäksi yksi panda ja perinteinen kiipeilykaari, nämä kaikki aika ankealla ruohottuvalla hiekkakentällä.

Tarkoitukseni ei ole ollut esitellä puistoja, jotka eivät ole esittelemisen arvoisia. Näistä mikään ei mielestäni olisi ollut esittelemisen arvoinen, mutta halusin nähdä kaupunkimme tiheimmän leikkipaikkakeskittymän; se oli näkemisen arvoinen asia sinänsä. No, nyt on nähty.

2 kommenttia:

Marguetta kirjoitti...

No on kyllä hämmentävää. Mieluummin yksi iso ja sitäkin monipuolisempi tuollaiselle alueelle.

Me kävimme Salossa oikein isossa leikkipuistossa, jossa oli kaksi puolta. Isoille ja pienille suunnatut. Sellaisia soisi joka kaupunkiin. Omassammekaan ei moista ole. Arvaat varmaan että tyttäreni luuli päässeensä paratiisiin!

Maria kirjoitti...

Uusi hyvä puisto on ihana löytö! Kyllä meidänkin tytöt olivat lentää pepuilleen, kun ekaa kertaa näkivät Kristiinankaupungin "leikkilinnat".

Kuntien leikkipuistosuunnittelusta vastaavat ihmiset pitäisi heittää välillä ihan sekaisin! Tulkoon joku Salosta, Kristiinasta tai vaikka Lappeenrannasta suunnittelemaan Hämeenlinnan seuraavat saneerattavat puistot. Syntyisiköhän siitä uutta ilmettä?