Maanantai

Kurjet pääsivät kaiketi livahtamaan matkalleen perjantaina tai lauantaina. Nyt taivas on täynnä naakkoja ja muutama joutsen on vielä kaarrellut talomme yllä. Eilen iltahämärissä näin pellolla kuusi peuraa.

Olen saanut viimein järjestetyksi haastatteluja New Yorkissa. Kolme on nyt sovittuna, yksi lupautunut mutta varmistaa aikataulunsa myöhemmin. Olen lähettänyt haastattelupyynnöt 44 ihmiselle, joten onnistumisprosentti ei huimaa päätä.

Viikonloppu meni esikoisen kuusivuotissynttäreiden hulinoissa. Olen ollut haikeana. Kuusi vuotta on melkoisen pitkä aika, kuusi vuotta on aika iso ikä pienelle ihmiselle. Oma merkitykseni lapsen maailmassa pienenee koko ajan, kun elämänpiiri laajenee. Oma äitiyteni muuttaa muotoaan. Minä, joka imetin lapsiani viisi ja puoli vuotta yhteen menoon ja elin kuin pesässä pienteni kanssa, olen nyt lennähdellyt minne sattuu. Kohta lähden jo toista kertaa puolen vuoden sisään Yhdysvaltoihin, ja lisää matkoja on luvassa. Omatunto painaa. Kliseiset pohdinnat uran ja äitiyden yhteensovittamisesta konkretisoituvat kivahteluissa ja kyynelissä, lupauksissa ja lohdutuksissa.

Sain muuten ekan gradun arvosteltavakseni.