Mitä tässä nyt sanoisi. Olen ollut taipuvainen uskomaan kauhun tasapainoon, mutta eri asia on tietysti se, millä aikavälillä asiaa katsotaan. Kaikista elämänmuutoksista huolimatta jotenkin toiveikas syksy on muuttunut lyhyen ajan sisällä epävarmuutta, huolta ja murheita tihkuvaksi sinnittelyksi.
Esikoinen on yhä sairaana. Luulimme, että alkoi jo helpottaa, mutta viime yönä kuume nousi taas koviin lukemiin. Istumme vierekkäin työhuoneessani. Minä hoidan ei-niin-suurta-keskittymistä-vaativia työasioita, tyttö meikkailee Herttaa, tekee Pauli-animaatioita ja leikkii Maltin ja Valtin liikennepelejä. Go Pikku Kakkosen nettisivut!
keskiviikko 25. marraskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Voimia teille. Lapsen sairastelu on pahinta mitä tiedän - monellakin tapaa.
Voimia kotirintamalle! Toivottavasti tauti katoaa pian ja pääsette huolenmaasta pois!
Kiitos teille!
Niin, kunhan tuon lapsen tuosta saisi terveeksi niin voisi keskittyä niihin muihin huoliin...
Lähetä kommentti