keskiviikko 3. helmikuuta 2010

Etäämpää

Alkaa jo helpottaa. Luin eilen Ulla Järven kirjan Syntymätön. Sen tietoanti oli liki kaikki jo minulle tuttua, mutta lukeminen tuntui silti hyvältä. Suosittelen.

Nyt luvun alla on Eve Hietamiehen Puolinainen. Alku on ollut aika raskasta luettavaa, turhankin toisteista ja alleviivaavaa. Arvioin lisää, kunhan olen saanut luettua kirjan kokonaan.

Lisäksi olen kirjoittanut omaa tekstiä aiheesta. Se on tarkoitettu julkaistavaksi, saa nähdä missä ja miten. Voi olla, että keskenmeno on vielä liian lähellä. Mutta sitä mukaa kuin kipein kokemus etääntyy, teksti kehittyy.

4 kommenttia:

arkitehti kirjoitti...

On ne lapset rakkaita, vaikka eivät olisi vielä paljoa enempää kuin lupaus ja toivo lapsesta.

jl kirjoitti...

Hienoa, että olet kirjoittanut omaa tekstiä, se on terapeuttista. :)

Anonyymi kirjoitti...

Toipuminen voi kestää yllättävän pitkään. Minun hyvin varhaisen vaiheen keskenmenostani on jo yli vuosi, ja vieläkin välillä tekee kipeää. Suru tietysti muuttaa luonnettaan matkan varrella. Ja minulla vaikuttaa sekin, että uusi raskaus ei ole toiveista huolimatta alkanut.

Maria kirjoitti...

Kiitos kommenteista. Minun ensimmäisestä kliinisesti todetusta keskenmenostani on myös jo yli puolitoista vuotta. Tietyllä tavalla ensimmäinen oli pahin, toisaalta toisen ja kolmannen myötä pelko yrittää vielä kasvaa kasvamistaan.

Onneksi, onneksi on nuo kaksi ihanaa tyttöä, jotka tulivat maailmaan niin kovin helposti ja mutkattomasti. Mitä lie sen jälkeen tapahtunut...