keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Leikkipuistojen lumoissa XXII

Leikkipuistoesittelyjen ei ollut tarkoitus jatkua tänä kesänä, mutta sattuman kaupalla (kiitos ihanan tätini Sirkka-Liisan!) kävimme eilen Porissa leikkipuistossa, jota ei voi oikein leikkipuistoksi kutsuakaan, siksi hieno se oli! Se oli melkein kuin Puuhamaa kaikkine toimintoineen, vaan silti ilmainen. Ja kaupungin puistotoimen ylläpitämä.

Puisto sijaitsee jazzeista monille tutuksi tulleella Kirjurinluodolla. Se on kuulemma alkanut merirosvolaivasta ja levinnyt siitä pikku hiljaa. Pelle Hermannin leikkipuisto vihittiin käyttöön jo 1993. Kokonaisuus muodostuu useammasta pienestä puistosta, jotka ovat kylki kyljessä rinnakkain. Kolmen karhun puistossa on juttuja isommille lapsille, Lilliputin maassa taas pienimmille. Ja kaikkialla oli hämmentävän siistiä. Huikea paikka.

Tässä ehdotus Hämeenlinnaankin: mitäpä jos purettaisiin tusinan verran huonokuntoisia leikkipuistonkuvatuksia ja kaavoitettaisiin tilalle yksi oikein muikean iso puisto! Vaikka Linnanpuistoon tai jollekin muulle keskeiselle paikalle, kansallisen kaupunkipuiston kupeeseen. Se kutsuisi väkeä paitsi koko kaupungin alueelta, myös kauempaakin.











5 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Moi,

Olen tismalleen samaa mieltä. Puistojen keskittäminen, niin kauhealta kuin se kuulostaakin, olisi superjärkevää. Yksi puisto, jossa on kaikki pelit ja rensselit, ja ennen kaikkea paljon lapsia, on huomattavasti parempi vaihtoehto kuin neljä puolivillaista, ränsistynyttä, ruosteista ja autiota puistoa.

Keskityspuistojen puolesta!

Voikukka kirjoitti...

Tapasitteko Viksua (ihmisenkokoista) mustavarista, joka käy puistossa säännöllisesti.
Koko Kirjurinluoto on upea paikka.

Maria kirjoitti...

Iisakki: juu, ideaa saa viedä vapaasti eteenpäin... ;)

Voikukka: Ei tavattu Viksua. Ehkä ihan hyväkin niin. Minä lievästi kammoan moisia hahmoja, joulupukista Puuhanalleen ja klovneihin. Ja uskoisin, että ko. puiston vetovoima riittäisi ilmankin. Toki se on monelle hieno lisä, en kiistä sitä!

jl kirjoitti...

Tuo muuten on upea puisto. Olen tosin käynyt siellä retkellä ihan ilman lapsia mutta kyllä meidän aikuistenkin oli pakko ihastella laivaa vähän sisältäkin päin.

Maria kirjoitti...

Ihanaa jl! Minä olin myös ihan täpinöissäni siellä. Mutta seitsemää lähenevälle esikoiselle se oli kaikista kovin juttu. Tyttö kiljahteli ja hihkui ja lähti juoksemaan yhtä paikkaa kohti, kun jo keksi uuden ja käänsi jälleen suuntaansa...