Olimme Toivotalkoiden merkeissä tänään ulkoiluttamassa vanhuksia paikallisissa vanhainkodeissa. Falskia, moni varmasti ajattelee. Kuinkahan moni meistä menee sinne vaalien jälkeen? Toisaalta: parempi, että mentiin tänään kuin että ei mentäisi lainkaan. Ainakin vanhukset olivat onnellisia pienestäkin ulkoilusta, se kun on heidän mukaansa harvinainen herkku. Aurinkokin paistoi, ja tuulessa tuntui orastava syksyn tuoksu.
Jäin miettimään, kumpi pyörätuolivanhus sai minut surullisemmaksi: se, jolla on lapsia X, lapsenlapsia Y ja lapsenlapsenlapsia Z, mutta kukaan ei käy katsomassa. Vai se, jolla ei ole lapsia, eikä kukaan käy katsomassa.
Tunnen suurta eettistä viehätystä agraarikulttuuriin ja eteläeurooppalaiseen mentaliteettiin: oma väki huolehtii niin lapsista kuin vanhuksista. Ollapa se mahdollista. Olen itse kotilapsi, ja vasta nyt sitä osaa todella arvostaa, kun ymmärtää, mitä ratkaisuja siihen on liittynyt. Voisipa huolehtia aikanaan vastineeksi vanhemmista...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti