tiistai 28. lokakuuta 2008

The Girl from Ipanapa

Intouduin kommentoimaan taas vähän isommalla kädellä Project Maman lastenmusiikkipostausta. (Oppisinkohan joskus olemaan lyhytsanaisempi? Tuskin.)

Totesin, että mitä isompi levy-yhtiö ja mitä isommalla metelillä lastenlevy ulos lykätään, sitä vähemmän lapset sitä oikeasti tykkää kuunnella. Lastenlevyjähän eivät siis tietenkään osta lapset, vaan lasten vanhemmat, kummit ja sukulaiset. Isot koneistot haluaa levyilleen isot myynnit, ja silloin markkinointi kohdistuu ei tietenkään lapsiin, vaan aikuisiin.

Ipanapa-markkinointi iski minuun. Innostuin huikeasti, kun ykkönen tuli, ja muualtakin kantautui huhuja ihan oikeista muusikoista, jotka alkaa tehdä lastenmusiikkia. Ajattelin, että vihdoin lastenkulttuuri nousee ansaitsemaansa arvoon.

Nyt Ipanapa taitaa olla meidän lastenlevyhyllyn pölyttyneimpiä levyjä. Kun sen laittaa soimaan, 5- ja 2-vuotiaat lapset eivät juuri korvaansa lopsauta. Kaikki tuntemani Ipanapa-fanit ovat aikuisia.

Ja niin paljon kuin diggaankin (huomaa pehmeät Patric-geet!) Maija Vilkkumaata, meidän lapset kyllä pelkää Oo hiljaa -biisiä. Enkä ihan hirveästi ihmettele.

(Ja siitä Huomenna mennään Korkeasaareen -renkutuksesta saa tulla ihan oma postauksensa.)

Ei kommentteja: