torstai 16. lokakuuta 2008

Hyvä tyyppi mutta väärä puolue

Kentältä kantautui palautetta: olen kuulemma hyvä tyyppi ja hyvällä asialla - mutta väärästä puolueesta.

Tieto ei yllätä. Itsekin mietin kun alunperin ehdolle pyydettiin, että jotta voisi allekirjoittaa kaikki puolueen arvot pitäisi perustaa oma... Kaveripiiristänikin löytyy intohimoja liki jokaiseen poliittiseen suuntaan.

Olen kylläkin ilokseni huomannut tässä matkan varrella, että yhä useammin koen olevani aidosti samaa mieltä puolueen viestin kanssa. Tosin saman voisi varmaan kokea parin kolmen muunkin puolueen kohdalla: vaalien alla puolueiden erot kaventuvat massoja miellyttäväksi muusiksi.

Tutkimusten mukaan kunnallisvaaleissa äänestetään kuitenkin enemmän henkilöä kuin puoluetta. Niin olen itsekin tavannut tehdä, ja se tuntuu järkevältä. Kunnallispolitiikka on niin lähellä ihmistä, että oikeastaan sitä ei mielestäni edes saisi kutsua politiikaksi - sana jotenkin vieraannuttaa ja monimutkaistaa. Kunnallisessa päätöksenteossa on kyse sellaisista asioista kuin päiväkotien ja koulujen ryhmäkoot ja kevyen liikenteen väylien valaistus; oikeasti läheiset ja todelliset jutut.

Äänestysvalinta muodostuu erilaisista kombinaatioista. Valinnanvaraa on meillä nyt niin paljon, että luulisi olevan suhteellisen helppoa löytää joukko ehdokkaita, jotka olisivat vähiten vääriä ja joista voisi sitten vaikka arpoa omansa. Mitkä kriteerit sitten painavat eniten, se on jokaisen oma asia.

Hyvä tyyppi, hyvä puolue, väärällä asialla?
Väärä tyyppi, hyvä puolue, hyvällä asialla?
Hyvä tyyppi, väärä puolue, hyvällä asialla?
Hyvä tyyppi, hyvä puolue, hyvällä asialla - mutta ei kyllä ikinä pääse läpi?
Varma nakki, mutta kuka enää tietää millä asialla?

Ääh - kunhan äänestät!

4 kommenttia:

karhurannanesa kirjoitti...

Itse en koe ongelmalliseksi äänestää hyvää tyyppiä, on hän sitten missä puolueessa tahansa. Ja näin olen tehnytkin.

Ei yksi hyvä tyyppi väärässä puolueessa hukkaan mene :)

Maria kirjoitti...

Kiitos :)

Ja eikös se ole niinkin, että päätöksenteossa (niin kuin ei ylipäätään missään muussakaan inhimillisessä toiminnassa) ei tule muuta kuin ongelmia, jos eri porukat ei kykene tekemään yhteistyötä keskenään.

Voidaan siis ajatella, että on äärimmäisen tärkeää, että "väärissä porukoissa" on myös "hyviä tyyppejä"... Ainakin se on lohdullinen ajatus :)

Juhana Harju kirjoitti...

Suhteellisen vaalitavan vuoksi se hyvälle tyypille annettu ääni tuppaa menemään usein muulle henkilölle. Siksi pidän tärkeänä valita ensin arvojani vastaavan puolueen ja vasta sen jälkeen ko. puolueen sisältä mahdollisimman hyvän tyypin.

Maria kirjoitti...

Kiitos kommentista Juhana, ja ihan totta mitä kirjoitit. Kokonaisuuden kannalta on varmastikin oleellisempaa ajatella ensin puoluetta ja sitten vasta yksilöä, koska silloin lopulta yksilökin hyötyy enemmän - jos on hyötyäkseen...