Aina vähän off

Yksi osa väitöksen suunnittelua (ja rahanmenoa!) on tietenkin vaatteiden hankinta. Tämä ei ole mikään muotiblogi eikä sellaiseksi muutukaan (hyvänen aika sentään!), mutta koska itselläni on ollut aika lailla miettimistä pukeutumiskoodien kanssa, ajattelin puida asiaa hiukan tässäkin.

Olen aina ollut vähän off. Kun Vanhojen päivänä lukiossa muilla oli pöyhkeissä helmoissa satiinia ja samettia, minä pukeuduin isoäitini vanhaan mustaan, kapeaan leninkiin. (Hups, olisi ehkä kannattanut vähän yrittää pyyhkiä pölyjä noista kuvista, näyttää nimittäin tosi vanhalta...)

Morsiamena mulla oli virkattu puku. Vihkiminen viivästyi jokusella minuutilla, koska suntio ei tunnistanut minua morsiameksi vaan ihmetteli kirkon oven takana, että missä se nyt viipyy. Minä ja isäni mietimme kuumeisesti, kuka oleellinen henkilö vielä voisi puuttua, ja lopulta kysyin suntiolta. - No morsian, suntio vastasi. Ilmeeni oli varmaan aika hölmistynyt, kun ovi viimein aukesi ja pääsimme astumaan kirkon käytävälle.

Huomaatteko ihanan tuohikäsilaukkuni?

No, nyt siis pitäisi taas olla jotenkin perinteitä kunnioittavasti off. Löysin eilen ihanan Marimekon tunikan/mekon, joka oli suppeakaula-aukkoinen ja pitkähihainen ja muuten aivan mainiosti väitöstilaisuuteen sopiva, mutta se jäi parhaalla tahdollakin liian lyhyeksi. Housujen laittaminen taas olisi tehnyt asusta liian arkisen.

Niinpä sitten ostin ihan mustan perusjakkupuvun. Tavallaan olen aika pettynyt pragmaattiseen valintaani, kun nyt vertaa esim. Anni Peuran tohtoriksi tulemista käsittelevän väitöskirjan yhden haastateltavan kuvausta asustaan:

- - ylläni oli tietenkin XX:n suunnittelema ja minun itseni ompelema pieni musta puku - - Olimme molemmat yhtä mieltä siitä, että jakkupukua ei tehtäisi. Se oli aivan liian tavallinen ja tylsä ratkaisu. Puvun neljässä pitkässä saumassa on helmassa halkiot. Kävellessä alta vilahtaa vuoriin kiinnitetty musta silkkimakoreenihame. Puvussa on irrotettava kaulus paksusta mustasta silkkisatiinista. - - Manseteissa oli suuret kultaiset lyyrat, joita professorien rouvien yhdistys myi yliopiston 350-vuotisjuhlien aikaan näkövammaisten opiskelijoiden hyväksi. --

Niin... minulla on sitten musta jakku ja mustat suorat housut. Jakun alle ja kenkiin pitäisi nyt keksiä jotakin jäynää. Tai voinhan ladata suosiolla kaikki paukut karonkkapukuun. Tai sitten en. Vaikka tämä epäilemättä onkin ainutkertainen tilaisuus, en ole valmis panostamaan tuhansia euroja ja hirveästi aikaa asuuni. Ei ole kuitenkaan kyse niin suuresta asiasta.