tiistai 30. joulukuuta 2008

TJ 11 ja ahistaa!

Mikä ihme siinä on, että mitä kiireisempi ihminen on ja mitä enemmän on paineita, sitä enemmän sitä tuppaa keksimään itselleen tekemistä. Niin kuin seminaareja. Tai free-lehtijuttuja. Tai opintoja, herran tähden - en taida pystyä venymään niihin lasten ja nuorten hyvinvoinnin opintoihin, niin paljon kuin haluaisinkin. Kun nyt sattuu olemaan tuo pääasiallinen päivätyökin!

Pyörittelen lektiota edestakaisin, mutta en saa sitä etenemään. En kerta kaikkiaan. Mutta tukka on nyt kunnossa. Niin armoitettu kampaajani lupasi. Sehän nähdään sitten yhdentoista päivän päästä, kun minä itken ja vahaan, itken ja vahaan...

2 kommenttia:

olematon kirjoitti...

Kiire on monasti aika itseään ruokkivaa. Mitä kiireempi sitä vauhdikkaammin alkaa asioita tekemään. Mitä vauhdikkaammin asioita alkaa tekemään, sitä kiirempi tulee.

Kiireen keskellä ainoa järkeä, mutta yleensä viimeiseksi sysätty vaihtoehto on pysähtyä. Joskus aivan pienikin pysähdys riittää. Se riittää että vähän rentoutuu ja vauhti hidastuu.

Tsemppiä nyt sinulle sinne, juokset sitten tai et.

Maria kirjoitti...

Kiitos olematon tsempistä!

Minä aina hätäännyn, kun pyörittelen mielessäni kaikkea, mitä pitäisi tehdä. Hätäily helpottaa joka kerta, kun muistan hengittää syvään, istua alas ja kirjoittaa listan. Oli sitten kyse isoista asioista puolen vuoden aikajänteellä tai siitä, mitä pitää olla tehtynä huomenna ennen kuin vieraat astuu sisään. Kun siirtää huolet paperille, niillä ei tarvitse pakottaa päätään. Ja sitä mukaa kun asiat tulevat tehtyä, ne voi vetää yli ja huomaa: kyllä vain, asiat etenevät ihan oikeasti ja valmista tulee koko ajan vaikkei sitä tahdo huomata.

Kumma vain, miten kauan aina ehtii hermoilla ennen kuin tajuaa tehdä sen to do -listan!