PC-paikka avo-osastossa

Kuljin tuossa päivänä taannoisena junalla, kuten olen viime aikoina tehnyt liki viikottain. Olin varannut liput puolitoista viikkoa etukäteen, jotta varmistin menomatkalle työskentelyhytin ja paluumatkalle pc-paikan avo-osastossa; paluumatkan kun tulin pikajunalla.

Nousin paluujunaani Jyväskylässä ja menin omalle paikalleni. Paikka oli neljän hengen ryhmässä, jossa istui jo entuudestaan kaksi ihmistä. Heillä molemmilla oli kannettavat kiinni piuhassa. Aloin etsiä pistorasiaa omalle kannettavalleni, mutta sellaista ei ollut. Pistorasioita kun on kyseisillä paikoilla vain kaksi. Neljännelle paikalle tuli nainen, joka oli myös ostanut pc-paikan.

VR se osaa aina yllättää! Onhan se ovelaa myydä neljä pc-paikkaa tilaan, jossa näitä paikkoja on todellisuudessa vain kaksi. Ehkä vaunussa on piilokamera, joka seuraa kuinka ihmiset kumartelevat penkeillään, siirtelevät verhoja ja kurkkivat pöytien alle etsiessään olematonta pistorasiaa. Ja kuinka konduktööri kohauttelee harteitaan. Ja varmaan ne kaksi paikoilla jo istunutta nuortakin kuului tähän piilokameraohjelmaan, ne kun katseli ihan pokkana leffojaan. Mutta kukaan ei kyllä missään vaiheessa tullut sanomaan, että olen piilokamerassa.

No okei, kyllä se poika sitten vähän ennen Tamperetta sanoi, että sen akku riittää loppumatkaksi, ja irrotti piuhansa niin että minäkin sain vähän virtaa.

Mutta voi jestas, VR! Aina teiltä löytyy takataskusta joku uusi ylläri, jolla saatte väsyneen työmatkalaisen menettämään viimeisenkin toiveensa siitä, että maailma olisi edes vähän reilu paikka.