tiistai 17. maaliskuuta 2009

Onneli ja Anneli

Kuka muistaa Onnelin ja Annelin? Marjatta Kurenniemen luomat parhaat ystävykset, jotka kumpikin kärsivät yksinäisyydestä omissa perheissään.

Anneli on yksinäinen, koska hän on eronneiden vanhempiensa ainoa lapsi. Hän asuu vuoroin äidillä, vuoroin isällä, ja molemmat aina olettavat Annelin olevan toisen luona. Kukaan ei kaipaa häntä, eikä hän edes viihdy kummankaan kotona, sillä äidin kotiapulainen Adele ja isän kotiapulainen Minna Pinna tekevät olemisen molemmissa taloissa hankalaksi ja ikäväksi (ja molemmista kotiapulaisista koituukin myöhemmin kovasti paljon harmia).

Onneli taas on yhdeksänlapsisen perheen keskimmäinen. Neljä vanhinta viihtyvät keskenään ja neljä nuorinta samaten, eikä Onneli kuulu oikein kumpaankaan joukkoon. Koti on täynnä hälyä ja mekkalaa, eikä kukaan huomaa Onnelin paikallaoloa — tai poissaoloa.

Kirjassa Onnelin ja Annelin talo Onneli ja Anneli kävelevät kadulla ja löytävät maasta kirjekuoren, jonka päällä lukee "Rehellinen löytäjä saa pitää". Tytöt menevät poliisin luokse pohtimaan, mahtavatko he olla riittävän rehellisiä, ja poliisi avaa kuoren tyttöjen puolesta. Kuori on täynnä rahaa ja poliisi sanoo, että tytöt saavat pitää rahat.

Tytöt pettyvät rahoista, he olisivat mieluummin löytäneet vaikka kiiltokuvia. He päättävät viedä rahat takaisin löytöpaikalle ja tapaavat siellä rouva Ruusupuun, joka kysyy, haluaisivatko tytöt ehkä ostaa hänen talonsa, joka on myytävänä? Se kun on ihan vahingossa rakennettu kahdelle pienelle tytölle sopivaksi, ja Onnelin ja Annelin rahasumma riittää taloon ja vielä ruokarahaksi.

Niinpä parhaat ystävykset ostavat itselleen talon, joka on täydellisesti heille sisustettu. Eikä kukaan kaipaa heitä, kun he asettuvat sinne asumaan.

Sain kuusivuotiaana isoäidiltäni kirjan, jossa on yhdessä niteessä kolme Onneli ja Anneli -tarinaa. Luin sitä uudestaan ja uudestaan. Nautin kirjan fantasiasta, jossa oli kuitenkin niin paljon kiinnekohtia todellisuuteen, että tapahtumat tuntuivat jollakin tavalla mahdollisilta.

Miten aikaansa edellä kirjailija Marjatta Kurenniemi muuten olikaan kirjoittaessaan näitä kirjoja 1960-luvulla! Eronneet vanhemmat olivat tuohon aikaan aika erikoinen juttu, nyt kahdessa osoitteessa asuminen on kovin monen lapsen arkipäivää (ja pahimmillaan kasvatusvastuuta sysätään aina jollekin muulle — ellei toiselle vanhemmalle, niin päivähoidolle tai koululle, ja minähän en tätä tietenkään ääneen sanonut, koska vanhempia ei saa syyllistää).

Kotiapulaiset ja suurperhe kolahtavat ehkä korvaan vähän oudompina elementteinä, mutta eivätkös molemmat ilmiöt ole olleet viime aikoina kasvusuunnassa?

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi muistan ja ostin ne kirjat hyllyyn. Työssäni olen ne lapsille lukenut, kuten minullekin päiväkodissa aikanaan. Kunhan omat lapset vielä vähän kasvaa, saavat hekin kuulla nuo ihanat kirjat :)

Terkuin Auli

Maria kirjoitti...

Kiitos Auli, kun muistutit! Lokakuussa kuusi vuotta täyttävä esikoinen on alkanut kesän aikana lukea ihan kirjakaupalla. Ehkä voisin jo tarjota Onnelia ja Annelia hänelle...