New York Timesin mustaihoinen vastaanottomies sanoi mulle tänään: "I love your hair, it looks great!" (Siis minulle!)
Ja ikääntyvä bisnesmies 75 Varick Streetin kahdeksannessa kerroksessa huusi perääni "Love the accent!" kun olin kysynyt häneltä suuntaa.
Harvoinpa Suomessa kukaan moista sanoo toiselle ihmiselle, hullunahan tuota pian pidettäisiin.
Vastasin kerran puhelimeen. Siellä oli lehtimyyjä, ja vaikka mulla ei ollut pienintäkään aikomusta tilata tyrkyllä olevaa lehteä, kuuntelin silkasta ilosta myyntipuheen loppuun, koska naisen puheenparsi oli niin rehevän murteellinen ja soinnikas. Kerroin tämän rouvalle, joka hihkaisi ja kiitti monisanaisesti päivänsä pelastamisesta. Ei tainnut edes harmittaa, että kaupat jäi syntymättä.
tiistai 27. lokakuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
No kuulostaapa ihastuttavalta! :)
Se on! Ja tänään metrossa juttelin yhden tummaihoisen äidin kanssa, jonka 2- ja 5-vuotiaat muksut oli toistensa kimpussa ihan samalla tavalla kuin meidän muksut... yhteistä juttua löytyi, vaikka ollaan niin eri maailmoista kuin olla voi. On se hassua.
Lähetä kommentti