Sairauskertomus pitkän kaavan mukaan

Olen ollut liki viikon miltei äänetön. Viime torstaina pidin pikkunaperoiden tanssitunnin lisäksi kolme muuta tanssituntia. Viimeisellä tunnilla puhuminen alkoi käydä yhä työläämmäksi ja työläämmäksi. Seuraavat viisi päivää ääni tuli vain pienenä pihinänä.

Äänen menettäminen hengitystieinfektioiden yhteydessä on yksi niistä lukuisista oireista, joiden syytä olen selvitellyt viime vuoden aikana. Reilu vuosi sitten aloin tuntea kurkussani jatkuvaa palan tunnetta ja painoa. Heräsin parina yönä siihen, etten saanut hengitettyä. Kävin lääkärissä ja kerroin, että tunnen tukehtuvani. Lääkäri kurkisti kurkkuun ja totesi, että kuvittelen. Sain antibioottikuurin. Toista kuukautta myöhemmin palasin takaisin, koska oireet jatkuivat. Sain uuden antibioottikuurin.

Keväällä oireet pahenivat. Menin toiselle lääkärille, joka määräsi saman tien ultraäänitutkimukseen ja verikokeisiin. Ultraäänitutkimuksessa löytyi kyhmyinen struuma, verikokeen mukaan kilpirauhanen toimii normaalisti. Kolmas lääkäri laittoi lähetteen keskussairaalaan kirurgian poliklinikalle, kilpirauhasen leikkausta varten. Olin peloissani, mutta helpottunut.

Menin polille, huolissani leikkausarvista ja äänihermon vaurioitumisen riskeistä ja muista asioista, joita olin etukäteen selvitellyt. Mutta kirurgipa sanoi, ettei usko struumalla olevan mitään tekemistä puristuksen, äänen käheytymisen ja hengen salpautumisen kanssa. Olin juuri kokenut pahimpia tukehtumisen tunteita ja olo oli epätoivoinen. En ollut pystynyt monena iltana edes lukemaan lapsille iltakirjaa, koska puhuminenkin tuotti niin paljon kipua. Jos ei syy ollut kilpirauhasessa, niin missä ihmeessä sitten? Lääkäri määräsi vielä varmuuden vuoksi röntgeniin ja laittoi lähetteen korva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikalle.

Röntgenissä varmistui, ettei kilpirauhaseni paina henkitorvea. Korvapolilla kurkunpääni tähystettiin videokameralla. Kävi ilmi, ettei kurkunpäässä ole mitään rakenteellista vikaa, mutta äänihuulissa oli limaa ja kireyttä. Sain reseptin montelukastiin (Singulair) ja lähetteen puheterapiaan. Ilmeisesti puhetekniikassani on sellaista vikaa, joka rasittaa äänihuulia ja vie myös herkästi äänen. Lääkäri arveli, että kurkunpääni on hyperreaktiivinen. Se selittäisi myös hengen salpautumisen; joissakin tilanteissa kurkunkansi sulkeutuu samalla tavalla kuin silloin, jos henkäisee "väärään kurkkuun", vaikka tarvetta tällaiseen suojelutoimenpiteeseen ei olisikaan. Lääkäri selitti, että kurkunkansi avautuu aina, kun elimistöön tulee tarpeeksi hiilidioksidia, eli tukehtumisen vaaraa ei ole.

Ensimmäinen puheterapia olisi ollut eilen, mutta peruin ajan, koska, no, puheterapia on koko lailla turhaa, jos ei pysty puhumaan. Sain uuden ajan kuun loppuun.

Olen matkalla Espooseen, missä pidän huomenna seitsemän tunnin koulutuksen. Sain pitkän taivuttelun jälkeen lääkärin määräämään minulle kortisonia (mitä en olisi osannut pyytää ellen olisi saanut tutulta näyttelijältä vinkkiä; tiesin, että esiintyjillä on jokin konsti äänen palauttamiseen). Otin kaksi tablettia tänä aamuna, mutta ääni ei ole paljonkaan parempi. Huomenna otan toiset tabletit ja toivon parasta. Yleisesti ottaenhan en joudu puhumaan työssäni käytännössä ollenkaan, mutta huomenna tietenkin sattuu olemaan iso keikka. Jatkossa kortisoni ei käy vaihtoehdoksi. Toivottavasti puheterapian avulla opin rentouttamaan kurkunpääni ja käheys ja puhumisen tuottama kipu vähenevät. Ja kunpa, kunpa ei tarvitsisi enää herätä ajatellen, että tukehdun ihan just.

Miksi jaoin tämän pitkän sairaskertomuksen kanssanne? Koska haaveilen, että tänne löytää vaikka ystävämme Googlen avulla joku, joka tietää mistä puhun ja voi jakaa kokemuksia. Viimeiset puolisentoista vuotta ovat olleet raskasta aikaa, kun skenaariot ovat liikkuneet psyykkisen ahdistuksen ja kilpirauhassyövän välillä.

Kommentteja odotellessa,
nimimerkki "kohtalotoveria etsivä pateetikko"