tiistai 3. kesäkuuta 2008

Pupu meni puskaan, huu-sai-sai...

Mihinkähän liemeen olen itseni upottanut ryhtymällä kunnallisvaaliehdokkaaksi... alkaa ihan hirvittää.

En olisi etukäteen arvannut, että pitäisi sivukujilla kulkiessa alkaa varoa ehdottelijoita, jotka painostavat tai lahjovat suosimaan tiettyjä intressiryhmiä. Ja kytätä pankkitiliä yllättävien suurlahjoittajien pelossa.

Jos valtuusto- tai lautakuntapaikka aukeaisi, pitäisi kai jäävätä itsensä aina kun käsitellään kotikaupunkini eli nykyisen Hämeenlinnan asioita. Isoäiti oli Rengosta, joten parempi varmuuden vuoksi pysyä erossa Rengon asioistakin, ettei kukaan pääse epäilemään sidoksia. Isoisän äiti oli Hauholta, joten sama homma siellä suunnalla. Lammi taitaa olla turvallista maaperää, sieltä ei pitäisi olla verenperintöä eikä juuri muitakaan kontakteja, joista joku voisi saada sanomisen aihetta.

Kirjahankintalistaan pitää vaihtaa nykyisen Miten kunta toimii? -kirjan sijasta Lahjusten oton abc, Korruption perusteet ja Vehkeilyn alkeet.

Mitä tapahtui sille alkuperäiselle ajatukselle, että lautakunnassa voisi ehkä pystyä osaltaan vaikuttamaan joihinkin itselle tärkeisiin asioihin, kuten lapsiperheiden asemaan? Ai niin, nyt tuli kyllä lipsautettua. Eihän omaa etua pidä ajaman.

Ei kommentteja: