lauantai 14. kesäkuuta 2008

Naisesta ja miehestä

Psykologi Tony Dunderfelt jakaa Annan 19/2008 haastattelussa amerikkalaista David Deidaa lainaten parisuhteen kolmeen psyykkiseen kerrostumaan, jotka vaikuttavat ihmisessä yhtä aikaa.

Ensimmäinen kerrostuma on perinteinen, patriarkaalinen malli: mies vie ja nainen vikisee; eli mies on vahva päättäjä ja nainen heikko taipuja. Toisessa kerrostumassa mies ja nainen ovat tasa-arvoisia kumppaneita ja jakavat kaiken kahtia: rahat, kotityöt, lapsenhoidon.

Toisessa kerrostumassa on modernin parisuhteen ansa, joka ilmenee naisen kyllästymisenä. Nainen haluaisi miehestä vastusta, tarpeen tullen jämäkkää ohjien ottajaa, mutta mies nostaa kädet pystyyn ja toteaa: okei, tehdään niin kuin sinä haluat. Periaatteessa kaikki on hyvin, eikä nainen saa kerrotuksi miehelle, että hänellä on tylsää, koska mikäs ongelma se sellainen on. Miehen mielestä kaikki on hyvin, kunnes yhtenä päivänä nainen ilmoittaa, että tämä oli nyt tässä. Parisuhde on käytetty loppuun.

Onnistunut parisuhde edellyttäisi Dunderfeltin ja Deidan mukaan siirtymistä kolmannelle kerrostumalle. Siellä parisuhteen osapuolet täydentävät erilaisuudella toinen toisiaan, sen sijaan että sukupuolet tasapäistetään niin, että mies menettää miehisyyttään ja nainen naisellisuuttaan. Kolmannen kerrostuman mies osaa tarpeen tullen ottaa naisensa, ja nainenkin nauttii arvonsa tuntevasta, itsenäisestä miehestä.

Törmäsin pian edellisen jutun luettuani sattumalta kahdeksantoista vuoden takaisen kirjoitukseen, jossa käsiteltiin hyvin pitkälti samaa asiaa - jopa samoin sanoin. Jaakko Tapaninen kirjoitti City-lehden numerossa 22/1990 jutun Olé mies, joka perustui naislukijan puhelimessa ehdottamaan ideaan. Nuori nainen oli valittanut, ettei kunnon miehiä tahdo löytyä enää mistään.

Tapaninen kirjoittaa vuoden 1990 miehistä mm. seuraavaa:

"Kolmantena tulevat sitten modernit miehet, pehmoisät ja muut jotka lukevat Kaksplussaa ja avioliitto-oppaita siinä missä vaimokin ja opettelevat rakentamaan tasapainoista parisuhdetta tiskaamalla, tamppaamalla mattoja, viemällä lapsia tarhaan ja puhumalla ongelmistaan. Kymmenen vuoden päästä sitten selviää, että vaimon jokatalvinen Kreikanmatka 'tyttöjen kanssa' onkin vietetty Alexandron käsivarsilla. 'Sinä olet ihana mies, mutta sinä tapat minut tylsyyteen', sanoo vaimo selitykseksi."

Ja

"Tapojen ja sukupuoliroolien unohtaminen oli varmasti aluksi hauskaa ja vapauttavaa, mutta nyt ollaan menty niin pitkälle että tasapäisyys ahdistaa ja keskinäisten erojen myöntäminen itse asiassa vapauttaisi."

Ja

"Naiset eivät enää toivo mieheltä miehekkyyttä nöyrinä, piipittävinä pikkulintuina, vaan he vaativat sitä päivä päivältä itsenäisempinä, vahvempina ja ylpeämpinä. Ja tuohon vaatimukseen vastaamiseen vasta miestä vaaditaankin."

Kerrassaan hieno juttu! Ja kirjoitettu siis liki kaksikymmentä vuotta sitten. Ilmiö on tässä ajassa ehtinyt kasvaa moninkertaiseksi - katsotaanpa vanhemmuutta. Yhteiskunta painostaa tällä hetkellä isiä isyysvapaalle, vuorovaikutukseen vauvan kanssa jo pienestä pitäen. Jotta vuorovaikutus voi olla täyttä, naisen tulee luopua yksinoikeuksistaan, kuten imetyksestä. Isällä tulee olla tasa-arvoinen mahdollisuus vanhemmuuteen äidin vierellä. Ruokitaanpa siis yhdessä vauvaa korvikkeella pullosta alusta pitäen, niin ollaan samalla viivalla.

Minä kun sitten edustan taannoista perhevapaauudistusta vastustavaa lajia ja pidän äitiä lapsen ensisijaisena hoitajana vauvan ensimmäisien elinkuukausien aikana, olen tietysti kapula tasa-arvon rattaissa vai? Riippuu mitä tasa-arvolla tarkoitetaan. Yhdessä ääripäässä mennään, kun kasvatetaan lasta sukupuolettomassa ympäristössä ja vältetään kaikkia sukupuolisia tunnusmerkkejä "tyttö" ja "poika" tai "nainen" ja "mies" -luokitteluista lähtien. Näitäkin löytyy. Toisessa ääripäässä mennään harhaan vähintään yhtä kovaa, kun sijoitetaan nainen nyrkin ja hellan väliin.

Mutta tarvitseeko tasa-arvon oikeasti tarkoittaa tasapäistämistä? Eivätkö nainen ja mies voi olla rohkeasti erilaisia ja arvostaa erilaisuuttaan? Myös lapsenhoidossa. Isä on tärkeä ja isä on läsnä, vaikka vauva asuisi ensimmäisen puoli vuottaan äidin rinnalla. Isän aika tulee kyllä. Isän rooli on toisenlainen kuin äidin. Sen kuuluu ollakin, eikä toinen ole toistaan parempi.

2 kommenttia:

Anu Valkama kirjoitti...

Hei, kerrassaan mainio löytö!

Tapanisen ajatukset rimmaavat hienosti yhteen omieni kanssa. Sen sijaan kolme psykologista kerrostumaa hämmentävät: tarkoittaako se, että primitiivisin meissä kaikissa asuva malli on todellakin se "mies määrää ja nainen alistuu"? Näin 70-luvulla syntyneelle se on aika vieras ajatus. Pikemminkin omaan lapsuuteeni verrattuna sukupuoliroolit ovat tietyssä mielessä tulossa taas takaisin, aivan kuten Tapaninen kirjoittaa.

Minun näkökulmastani äitiyteen suhtautuminen täysipainoisesti ei ole paluuta menneeseen vaan nimenomaan vastareaktio liian tasapäiselle "ruotalaistyyppiselle" pehmoperhemallille. Lainsäätäjä on jäljessä, kuten aina.
Mon, 16 Jun 2008 21:35:51

Maria kirjoitti...

Kiitos Anu kommentistasi - näin pitkällä viiveellä tosin, anteeksi.

Dunderfelt kertoi lehtijutussa kakkoskerrostuman eli tasa-arvon mallin alkaneen vahvistua viime vuosisadan alussa. Voi siis ajatella, että liki koko 1900-luku meni tasa-arvon kehittämiseen. Vuonna 1990 Tapanisen juttu jo sitten ennakoi "vastaliikettä", joka on omalla tavallaan paluuta entiseen - eikä kuitenkaan. Mutta koska voidaan puhua todellisesta siirtymästä? Vallalla oleva isyyskeskustelu vie mielestäni kakkoskerrostumaa ihan huippuunsa. Lainsäätäjä tulee siis todellakin jäljessä, kuten totesit!
Wed, 25 Jun 2008 13:50:39