Lapsitabuja

Rosa Meriläinen kirjoitti 2.7. Helsingin Sanomien blogissa lapsista ja lapsettomuudesta ja lastenhankintaan liittyvistä uteluista.

Tuntuu, että lapsi on kaikkinensa aikamoinen tabu noin vuodesta ennen syntymäänsä ainakin tuonne kolmen vuoden ikään. Sillä:
- omasta raskaudesta ei auta kertoa eikä ainakaan iloita, sillä vierellä voi itkeä katkeria sisäisiä kyyneliä joku tahtomattaan lapseton
- omasta abortista ei kannata puhua, sillä vieressä voi vaania joku, joka olisi valmis raatelemaan sinut jos olet kykeneväinen sellaiseen barbaariseen tekoon
- omasta syntyneestä lapsestaan ei saa iloita liikaa, koska ärsyttää sekä tahattomasti että tarkoituksellisesti lapsettomia ystäviään
- omasta imetyksestään ei saa iloita, koska syyllistää ympärillä olevia äitejä, jotka ruokkivat lapsiaan korvikkeella
- omasta kotiäitiydestään ei saa olla ylpeä, koska syyllistää lapsensa vanhempainvapaan jälkeen päiväkotiin vienyttä äitiä
- keneltäkään ei auta kysyä lapsentekosuunnitelmista, sillä nainen voi paraikaa surra lapsettomuuttaan tai keskenmenoaan tai kokea, että hänen omaa valintaansa olla hankkimatta lapsia ei hyväksytä, tai sitten nainen voi vain suuttua, koska kyseessä on henkilökohtainen asia ja kyseleminen on epäkohteliasta ja sitä paitsi vihjaa, että nainen on lihonut
- ja eikö tämän listan vain saisikin jatkumaan loputtomiin?

Tottakai on tahdittomia ja epämukavia kommentteja, ja ihmiset päästelevät niitä suistaan sekä vahingossa että silkkaa ilkeyttään. Ainahan niin on ollut, ja monissa asioissa osaamme jättää asiattomat kommentit omaan arvoonsa. Mutta mistä johtuu se, että kaikki nämä äitiyteen, lapsiin ja vanhemmuuteen liittyvät kommentit tekevät niin hirveän kipeää?