sunnuntai 6. heinäkuuta 2008

Miksi kotiin _jäädään_?

Tarja Filatov moitti Hämeen Sanomissa perjantaina 4.7. porvarihallitusta naiset kotiin -politiikasta.

Vaikka jokainen suomalainen työikäinen ja vielä päälle vanhimmat alaikäiset ja nuorimmat eläkeläiset lykättäisiin työmarkkinoille, meillä tulee silti olemaan pula työntekijöistä. Vanhempien ja lapsien loitontamista toisistaan on turha yrittää perustella työvoimapolitiikalla.

On väärin, jos poliittisilla linjauksilla painostetaan ihmisiä tekemään vakaumuksensa vastaisia ratkaisuja. Perheillä tulee olla vapaus valita, missä ja miten pienet lapset hoidetaan, ja jotta valinnanvapaus olisi todellinen, eri vaihtoehtojen tulee olla keskenään vertailukelpoisia. Lasten kotihoidon pitäisi olla vanhemmille kannattava taloudellinen ratkaisu, ihan yhtä lailla kuin toimivan päivähoidon tulee olla saatavilla. Ja vielä lisäksi pitäisi tukea mahdollisuuksia siltä väliltä: osa-aikaista työntekoa ja osa-aikaista lapsenhoitoa.

Jo sanapari "jäädä kotiin" konnotoi negatiivisia merkityksiä; kotiin jäädessään vanhempi jättäytyy pois jostakin merkittävästä, luopuu, pysähtyy, taantuu, antaa ehkä periksikin. Ja kuitenkin todellisuudessa moni vanhempi kokee, että on luksusta, jos voi jäädä kotiin!

Ei kommentteja: