tiistai 14. lokakuuta 2008

Politiikalta pääsy kielletty!

Olin sopinut meneväni ensi viikon alussa avoimeen päiväkotiin puhumaan vaaliasioista. Homma oli sovittu kellonaikaa ja ajo-ohjeita myöten.

Äsken lastentarhanopettaja soitti ja kertoi keskustelleensa päiväkodin johtajan kanssa. Hän peruutti tuloni, koska he "eivät voi ottaa kantaa vaaliasioihin" eikä "tällaisia vierailuja ole ennenkään järjestetty". "Ihmiset varmaankin saavat tietonsa sitten muualta."

Ymmärrän yskän, oikein hyvin. Jos avoin päiväkoti halutaan pitää "puhtaana" tällaisilta vaikutteilta, käsitän asian mainiosti. Mutta toisaalta: samaisessa avoimessa päiväkodissa käy erilaisia tuote-esittelijöitä, jotka kauppaavat jos jonkinlaista tavaraa: leluja, lastenvaatteita, mausteita.

Kumpi onpi pahempi: aatteiden vai vaatteiden myyminen? Käsittääkseni tuotekutsuilla ei ole koskaan ostopakkoa, vaan eipä olisi aatteessakaan. Ja mitä kannanottoihin tulee, yhtä lailla yhden leluedustajan sisään päästäminen on kannanotto.

Ja toisaalta: olisinhan voinut napata tytöt kainaloon ja mennä avoimeen päiväkotiin ihan "normaalina" asiakkaana - ja samalla sivumennen puhua valtuustopyrkimyksistäni. Se olisi ollut ihan ok. Kun nyt kuitenkin ajattelin kulkea rehellisempää reittiä ja ilmoittaa aikeistani, avoimen päiväkodin ovi sulkeutui. Mielenkiintoista.

Ei kommentteja: