sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Ennen lähtöä (osa 1)

Lähtö lähestyy. Tytöt ovat keskiviikon poissa päiväkodeista saattaakseen minut lentokentälle. Olen omituisissa tunnelmissa. Alan ymmärtää, että lähtö on ihan kohta, enkä ole ehtinyt pelkäämään / ikävöimään etukäteen ollenkaan niin paljon kuin ajattelin, koska olen menossa esiintymään kahteen konferenssiin, ja molempiin valmistautuminen on niin kesken kuin olla ja voi. Huomisen ja tiistain aikana pitäisi tehdä ihan rutosti töitä ja lisäksi pitää huomenna kuskailla esikoista tanssinäytökseen ja toimia siellä ryhmyrinä, ja tiistaina mennä vollottamaan esikoisen päiväkodin kevätjuhlaan. Jossain välissä pitäisi myös ehtiä pestä pyykkiä ja pakata tavarat. Niinpä en ollut juuri ehtinyt miettimään sellaisia sivuseikkoja kuin edessä olevia lentomatkoja, kunnes...

Auts! Juuri tällaiset uutiset saavat vatsani kääntymään ylösalaisin. Kun nyt satun itsekin lähtemään Münchenista Lufthansalla. Ikään kuin se lisäisi todennäköisyyttä, että minunkin koneelleni sattuisi jotakin. Mutta tällainen pelko ei kuuntele järkeä (toisin kuin työpaikkalääkärini ilmeisesti ajattelee). Alitajunnassani kytee ajatus siitä, että en palaa tältä matkalta, niin typerältä kuin se näin kirjoitettuna näyttääkin. Ehkä jotakin kertoo se, että sen kummemmin asiaa ajattelematta kirjoitin äidilleni äitienpäiväkorttiin "Kiitos äiti kaikesta". Aika hyvästijätön kuuloista tekstiä, eikö?! Omituinen on ihmisen mieli :D

3 kommenttia:

jl kirjoitti...

Hyvää matkaa ja mahdollisimman vähän huolia sinulle täältä toivottelen. Itselläni ei kyllä kokemuksia noin pitkistä lentomatkoista mutta sympatiseeraan... Eräs ystäväni lensi reilu vuosi sitten Nykiin ja takaisin Diapamin voimalla ja hyvin oli mennyt. Hän oli tyytyväinen, että sai unelmareissunsa tehtyä. Ja osti ihanan kastelukannun muotoisen käsilaukun reissusta, siitä olen kade, vaikken osaisi sellaista käyttääkään. Minä tosin varmaan hankkisin Trunkin lapsille, itseä tulee vähemmän ajateltua.

Maria kirjoitti...

Vau, onpa ihania laukkuja! Minäkin olisin halunnut Nykiin, kun kerran niin lähelle menen, mutta se ei nyt järjestynyt... ehkä ylitän itseni ja rajani vielä toisenkin kerran, ken tietää.

Maria kirjoitti...

Niin, ja kiitos!