torstai 17. syyskuuta 2009

Taas pikku askel kohti parempaa

Hienoa! Lasten ja nuorten lautakunta poisti eilen kotihoidon tuen kuntalisän työssäoloehdon, eli enää ei kotihoitajaksi jäävältä edellytetä 86 työssäolopäivää ennen tukikauden alkamista. Keikka- ja pätkätyöt ja kaikenlaiset epätyypilliset työsuhteet ovat tätä päivää, työssäoloehto ei.

Vielä jäi kuitenkin voimaan yksi pykälä, johon minä olisin toivonut muutosta. Kuntalisän saaja ei saa edelleenkään olla missään ansiotyössä. Satunnaisilla viikonloppukeikoilla voisi olla iso merkitys paitsi kotihoitajan taloudelle, myös jaksamiselle. Lasten kanssa 24/7 oleva tietää, miten hyvää tekee joskus päästä tuulettumaan työpaikalle, puhumaan aikuista ja olemaan tärkeä muussakin roolissa kuin äitinä tai isänä.

Mitä kyläkouluihin tulee, seuraan mielenkiinnolla jyrääkö kaupunginhallitus lautakunnan päätöksen. Arvostan sinänsä sitä, että lautakunta ei niele kaikkia virkamiesten esityksiä sellaisinaan, vaan pystyy myös päättämään toisin. Onko näillä päätöksillä todellista valtaa, se on toinen kysymys.

(P.S. Lautakunnan toimintaa kommentoidessani katson aina tarpeelliseksi mainita, että olen itse ko. lautakunnan varajäsen.)

3 kommenttia:

jl kirjoitti...

Hienoa! Hämeenlinnassahan on fiksuja päättäjiä... ;)

Anonyymi kirjoitti...

Pikkukeikat pitävät myös yllä ammattaitoa ja kontakteja niin että työllistyminen kotijakson jälkeen voisi olla helpompaa. Mutta päättäjien mieli on vielä niin joko-tai, ettei silpputyöläisten tilannetta ymmärretä.

Maria kirjoitti...

Nimenomaan, Anonyymi! Ja yhtä lailla "pikkukeikkailija" olisi tosi arvokas resurssi monelle työnantajalle. Useinhan opiskelijat ovat ainoita, jotka venyvät ilta- ja viikonlopputöihin, ja heiltä taas herkästi puuttuu ammattitaito - riippuen tietysti siitä, mistä alasta puhutaan.