Urkeneeko ura?

Esikoisen ystävän äiti soitti ja kyseli mielipidettä. Perheen viisivuotias tyttö oli bongattu telinejumppakatselmuksesta, ja häntä pyydettiin rytmisen kilpavoimistelun valmennusryhmään. Valmennusryhmässä on kahdet lajitreenit plus yksi balettitunti viikossa. Tunnit osuvat nykyisten harrastusten päälle, joten vanhoista pitäisi luopua. Mitä kannattaisi tehdä?

(Jaa miksi äiti kysyi mielipidettäni? Olen entinen säntillinen, joskin keskinkertainen joukkuevoimistelija ja entinen sekä nykyinen voimistelun / tanssin ohjaaja - kyllä, otin tänä syksynä ohjattavakseni 3-4-vuotiaiden tanssiryhmän, mutta siitä myöhemmin lisää.)

Kerroin olevani jäävi sanomaan mitään. Olen sitä koulukuntaa, joka uskoo liikkeen kauneuden piilevän jatkuvuudessa ja virtaavuudessa, keskivartalon koonnossa ja aaltoliikkeessä - siis perinteisessä naisvoimistelussa. Rytminen kilpavoimistelu, niin huomiotaherättävää kuin onkin, ei vastaa minun käsitystäni kauneudesta kovin hyvin. En myöskään ole ihan varma siitä, kuinka terveellistä se on - no mutta, nyt ajattelen vain niitä tuntemiani pahimpia esimerkkejä...

Mutta kuinka viisasta on harrastaa ylipäätään mitään kolme kertaa viikossa, kun on viisivuotias? Mitä jos tyttö palaa loppuun puolessa vuodessa eikä halua harrastaa mitään liikuntaa seuraaviin neljäänkymmeneen vuoteen?

Entä jos tie viekin huipulle? Haluaisinko oman lapseni urheilun huipulle? Entä jos fysiikka pettää juuri ennen huippua? Entä jos henki tyhjenee? Voimistelija tuskin tekisi koskaan nykäsiä. Entä torkkelit, sehän olisi aika hienoa? Voiko viisivuotiaan antaa päättää itse?

Puuh, onneksi kukaan ei ole bongannut meidän muksuja minkään valtakunnan valmennuksiin! Kolmevuotias on kyllä menestynyt viime aikoina erinomaisen hyvin Afrikan tähdessä, jonka hallitseva maailmanmestari on muuten neljävuotias. Vielä ehtisi mukaan tämän vuoden mestaruusmittelöihin...