Leikkipuistojen lumoissa XIII

Sammonpuisto











Lomalla oli muuten huomattavasti helpompaa kierrellä leikkipuistoja! Nyt tuppaa aika loppumaan kesken. Onneksi tytöillä on yhä intoa yhtä paljon, ellei jopa enemmän, kuin aiemmin.

Tänään hakeuduimme tuttujen suosituksesta Sammonpuistoon. Tässä jälleen puisto, johon on himpun verran hankalaa mennä autolla. Jouduimme pysäköimään liki kiinni yhden omakotitalon pensasaitaan, eikä se tunnu koskaan mukavalta. Toisaalta, me leikkipuistoturistit taidamme olla siinä määrin vähissä, ettei meitä varten kannata perustaa parkkipaikkoja...

Sammonpuisto on kaupungin sivujen mukaan peruskunnostettu vuonna 2005. Välineistöä on runsaasti, ja puistolla on myös pinta-alaa. Maisema ei sykähdytä; Sammonpuisto on tyypillinen rakennettu puisto. Oletan sen sijaitsevan entisellä peltomaalla, kuten moni muukin asuinalue kaupungissamme. Rakastan peltoa peltona, mutta kun pellosta tehdään tonttimaata, on maisema herkästi aika ankea. Puut kasvavat samaan tahtiin, ei löydy suuria kiviä tai muuta vaihtelua pinnanmuodoissa. Sammonpuisto on juuri tällainen hyvin varusteltu, rakennettu puisto.

Kiipeilytelineissä oli jälleen valinnanvaraa, ja täältä löytyi samanlaisia "astumalätkiä" kuin Soraharjunpuistosta. Kiikulla pääsi kolmevuotiaan mukaan "taivaaseen asti", ja löysimme myös ihan uuden välineen: tasapainolaudan, jota tytöt kutsuivat toukaksi. Minun likaiseen mieleeni tuli kyllä muuan Kaalimato...

Parinsadan metrin päässä Sammonpuistosta on muuten Tapionpolun leikkipaikka. Siinä on keinut, liukumäki, hiekkalaatikko ja pikkukiikku. Tällaisten kohdalla sitä tulee miettineeksi, onko tässä mitään järkeä. Kivenheiton päässä on mainio puisto, eikö se riittäisi?


Näytä suurempi kartta

Leikkipuisto - itsestään selvä hyvä?

Heinäkuu on huono uutiskuu, niinpä tämä pieni leikkipuistoprojektinikin pääsi lehtijutun kohteeksi. Keskustelu lähti heti viriämään, mm. valtuustomme pj ja pienen tytön isä Iisakki Kiemunki pohtii blogissaan leikkipuistojen tarpeellisuutta.

Hyvä, että aiheesta syntyy keskustelua. Voin hyvin kuvitella, että leikkipuisto otetaan instituutiona herkästi itsestään selvänä hyvänä, sen kummemmin kyseenalaistamatta. Tarvitaanko kanta-Hämeenlinnassa liki yhdeksääkymmentä leikkipuistoa? Kuka niitä todellisuudessa käyttää?

Soitin miehelle, joka on huolehtinut Hämeenlinnan leikkipuistoista jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Hän kertoi, että siinä ajassa puistot ovat muuttuneet hurjan paljon laadukkaammiksi ja välinevalmistajia on tullut markkinoille lisää. Toisaalta tällä hetkellä lama näkyy määrärahojen vähenemisenä, vaikka samalla puistopinta-ala kasvaa. Se alkaa kuulemma jo näkyä puistojen kunnossa. (Tässä kohtaa voikin kysyä, onko järkevää rakentaa mieletöntä määrää puistoja, jos sitten rahahanojen ehtyessä ei ole kuteja pitää niitä kunnossa?)

Kahdenkymmenen vuoden aikana näkee hyvin asuinalueiden evoluution. Ehkä siksi ei kannatakaan hätäillä liikaa "lamaantuneiden" puistojen hävittämistä. Uusilla asuinalueilla on lapsiperheitä, ja puistot ovat kovassa käytössä. Lapset kasvavat ja menevät kouluun, jolloin puistojen käyttötapa muuttuu. Lapset lähtevät opiskelemaan ja muuttavat pois kotoa, ja puisto saattaa liki autioitua. Kunnes ikääntyvät avioparit luopuvat omakotitaloistaan ja tilalle muuttaa uusi sukupolvi - ja taas on puisto kovassa käytössä. Harvalla alueella kehitys on aivan näin yhtenäistä, mutta linjat näkyvät kuulemma selvästi.

Haastateltavani kertoi, että ns. korttelipuistojen käyttäjät ilmoittavat ihailtavan aktiivisesti rempallaan olevista välineistä ja muista ongelmista. He kokevat puiston positiivisella tavalla omakseen. Sen sijaan isompia ja yleisempiä puistoja, kuten uimahallin puistoa tai Linnanpuistoa, ei oikein kukaan koe omakseen, ja niistä tulee vähemmän ilmoituksia.

Toisaalta taas joissakin korttelipuistoissa voi olla tihutyöntekijä, jonka ympäristön asukkaat varmasti tuntevat, mutta kukaan ei uskalla ilmoittaa. Ja siisteys ylipäätään on ongelma, nykyään ihmiset kuulemma odottavat, että puistotyöntekijät kulkisivat lakeijoina perässä ja poimisivat maahan pudotetut roskat.

Miltä kuulostaa? Osallistukaahan keskusteluun!

Leikkipuistojen lumoissa XII

Kolkanmäen puisto






Välillä tuntuu, ettei leikkipuistoja käytä kukaan muu kuin me (ja Linnanpuistossa turistit). Todellisuudessa me vain taidamme käydä niissä omituisiin aikoihin, silloin kun muissa perheissä syödään tai tehdään jotakin muuta.

Tänään kävimme Kolkanmäen puistossa. Se on toinen nuoruuteni tärkeistä puistoista. Siellä istuin lukemattomia iltoja, useimmiten tutussa kaveriporukassa, joskus yksinkin, ja odotin että Suuri Rakkauteni ajaisi mopollaan Naakantietä alas ja kääntyisi puistoon. Aika usein kääntyikin, mutta rakkaus jäi kyllä täyttymättä.

Puisto on sittemmin remontoitu. Keinut ovat eri paikassa, eikä enää ole liukumäkeä, jonka alla pidin kerran sadetta sen rakkauteni kanssa ja toivoin, ettei sade ikinä, ikinä lakkaisi. Siitä minulle tutusta puistosta ei taida olla enää mitään jäljellä.

Mutta sattui sillä tavoin hassusti, että nuoruuteni puistoon tuli tuttuja, kuopuksen monivuotinen (mikä on aika paljon, ottaen huomioon että tytöt ovat kolmevuotiaita) muskarikaveri vanhempineen. Se on oikeastaan paras mahdollinen tilanne puistossa; omien muksujen kuviot menevät sopivasti sekaisin, kun joku tulee mukaan leikkiin. Itsekin voi rentoutua, kun perhe on siinä määrin tuttu, ettei tarvitse jännittää, tiedättehän, esimerkiksi että onko vieraalla lapsella viehtymys heittää lapiokaupalla hiekkaa muiden lasten silmiin äidin puuttumatta asiaan millään tavalla.

(Itse asiassa muskarikaverin isästäkin on muinaisia muistoja nuoruudesta; kutsun häntä mielessäni yhä Sepultura-Jussiksi, koska aina kun perjantai-iltaisin kohtasin kaverini kanssa hänet rinksalla kaupungissa (mikä taisi tapahtua joka perjantai), "lauloimme" puolin ja toisin kovaan ääneen Sepulturan Ausgebombt -biisiä. Tämä tapahtui liki parikymmentä vuotta sitten, enkä kehdannut muistella asiaa kasvotusten.)

Mutta asiaan. Kolkanmäen puisto on helppo löytää, koska se näkyy tielle (nimimerkillä "kolme puistoa jäi tänään löytämättä, koska puistoja ei kannata etsiä autolla"), mutta tien läheisyydestä huolimatta se ei ole niin ankea paikka kuin voisi olla. Puita ja nurmikenttää löytyy. Liukumäkirakennelmassa on yksi puistojemme harvoja ehjiä ja toimivia vinssejä, ja pienten puolelta löytyy myös perinteinen pitkä keinulauta, jollainen meidän "lähi"puistosta hävitettiin edellisen remontin yhteydessä. Pari tuntia kului heittämällä.


Näytä suurempi kartta

Leikkipuistojen lumoissa XI

Kukostensyrjän puisto

Leikkipuistoymmärrykseni on luonnollisesti kasvanut kierrettyäni puistoja blogimielessä. Olen esimerkiksi alkanut katsoa tarkemmin, minkä valmistajan välineitä puistossa on. Viime aikoina Lappsetilla on tuntunut olleen niin kova ylivoima, että oli mielenkiintoista löytää Kukostensyrjän puistosta kilpailevan yrityksen, Hagsin välineitä. Ja kun menin Hagsin sivuille katsomaan esimerkiksi pienimpien lasten juttuja, huomasin että onhan noita välineitä monessakin puistossa. Niin sitä huomaa olleensa harhateillä.

Kukostensyrjästä löytyi Hagsin vehje, jonka olisin toivonut näkeväni jonkun naapuruston lapsen asiantuntevassa käytössä. Meille renkulan idea jäi hiukan epäselväksi. Hauskaa tytöillä silti oli, hetken ajan.

Eri korkeuksilla olevat kolme tankoa irrottivat viisivuotiaasta riemunkiljahduksia.

Hagsin liukumäki oli virkistävän erinäköinen kuin Hämeenlinnan puistojen perusliukkarit. Meillä vanhemmatkin testaavat leikkipaikkoja siinä missä lapset (kunhan välineet tuntuvat riittävän tukevilta), ja täytyy sanoa, että äidin takapuoleen otti kyllä kipeää tuo liukumäen töyssy. Tytötkin vähän valittelivat, vaikka molemmat kuuluvat kirkkaasti liukumäen kohderyhmään, toisin kuin äiti. Telineen kyljessä oli nimittäin laatta, josta selvisi mäen perustiedot paitsi suositusiästä, myös valmistajasta, maahantuojasta ja toimituspäivästä. Vallan asiallista tietoa.

Sen sijaan liukumäen alla ei ollut niin asiallista tietoa. Sain sentään pidettyä muksut näkemästä niitä. Kolmevuotias saattaisi ihmetellä havainnekuvia, viisivuotias osaisi vielä lukea tekstitkin.





Näytä suurempi kartta

Cocktail party -ilmiö

Muistatte varmaan cocktail party -ilmiön? Se on samaa lukion psykologian tuntien antia kuin psyko-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus, josta kirjoitin marraskuussa (ja joka muuten on suosituimpia sivuja blogissani).

Ideana siis on, että vaikka olisit juhlissa ihmisten keskellä ja keskustelisit jonkun ihmisen kanssa, voit kuulla jos joku mainitsee nimesi toisella puolella huonetta. Sama toimii ainakin minulla myös lukemisessa: oma nimi pistää herkästi silmään esimerkiksi sanomalehden täyteen kirjoitetulta broadsheet-sivulta. Etunimi yksinään ei niinkään, koska se on niin yleinen, mutta kumpi tahansa sukunimen osista herättää kyllä huomion.

Lapsena muistan säpsähtäneeni aina, kun jossakin puhuttiin Jaakko Lassilasta. Ja KOP:n aikoina Lassilasta toki puhuttiin. (Mies ei ollut meille sukua, ei etäisestikään.)

Nyt joka tuutista tursuaa Novan Arto Merisaloa. Tänäisten Hämeen Sanomien kannessa haastateltava toteaa: "Merisalo on minulle tuntematon suuruus". Hihi. Merisalo on sen verran harvinainen nimi, että käännän myös pääni yhä joka kerta, kun se mainitaan televisiossa. (Arto Merisalo ei muuten ole miehelleni sukua, ei etäisestikään.)

Facebookissa on taas pyörinyt meemi, jossa googlataan sitaateissa "oma nimi osaa", siis vaikka "Maria osaa". Höpsöä, mutta kymmenestä tuloksesta yksi tai kaksi jaksaa kyllä yleensä naurattaa minua.

Maria osaa korjata auton ja ampua, minä taas olen häntä parempi kokki.

Leikkipuistojen lumoissa X

Havutien puisto


Nyt seuraa puistojen aatelia: Karhunlukon puisto.

(Kaupungin kartassa se on kylläkin Havutien puisto, mutta minulle se on Karhunlukon puisto, ei voi mitään.)

Puisto on pieni. Siellä ei ole paljon välineitä. Se on vanha - itse asiassa niin vanha, että sitä ollaan nyt uudistamassa, koska puolet niistä vähistäkin välineistä on ilmeisesti laittomia. Voi vain toivoa, että uusi ilmiasu kunnioittaa puiston luonnetta, sillä tällä puistolla todella on luonne.

Puisto on Hattelmalan harjun kupeessa, ymmärtääkseni vanhassa hiekkakuopassa. Se on silti helppo yhdistää ajatuksen tasolla harjulla oleviin lukkoihin. Siellä on oma mikroilmastonsa, erilainen lämpö ja kosteus kuin ympäristössä. Ylärinteillä olevat puut ovat korkealla, ja päiväsaikaan auringonpaiste siilautuu lehvien välistä puistoon aivan vastustamattoman kauniisti. Puisto on metsänkeijujen ja mörrimöykkyjen kotiseutua.

Puiston tulevasta kunnostamisesta järjestettiin asukkaille keskustelutilaisuus, mutta paikalle saapui kuulemma ainoastaan eläkeikäinen pariskunta. Missä olivat alueen lapsiperheet?

Toivoa sopii, että puiston luonnontilainen tunnelma säilyy. Penkit ja pöytä ovat tarjonneet meidän perheelle mukavia eväsretkiä. Kaadetun puun juurakko on ihana tutkimispaikka, ja rinteen pituinen liukumäki on vertaansa vailla (olettehan suunnittelijat huomanneet, että Lappsetin sivuilla on myös rinneliukumäkiä!). Jätättehän tilaa lasten mielikuvitukselle!








Eikä tämäkään puisto ole sellainen, johon sattumalta osuisi. Tänne tulevat ne, jotka tietävät tulla.


Näytä suurempi kartta

Leikkipuistojen lumoissa IX

Vuorentaan puisto

Kyselin Jukolassa asuvalta neljän lapsen äidiltä, mikä on heidän suosikkileikkipuistonsa. Hetken mietittyään äiti vastasi "putkimäkipuistot". Toinen, siistimpi, on Vuorentaan koulun kupeessa ja toinen, puistona paremmin varusteltu mutta kuulemma huomattavasti epäsiistimpi, on Nummen koulun kupeessa.

Kävimme tarkastamassa sen siistimmän. Siellä oli hämeenlinnalaisittain aika hieno leikkikeskus (kävin Lappsetin sivuilla kun yritin selvittää, onko erilaisille keinuille ammattilaispiireissä eri nimityksiä - se ei selvinnyt, mutta muunlaista termistöä tarttui hiukan mukaan). Kristiinankaupungin megarakennelmien jälkeen keskus ei luonnollisesti saavuttanut ansaitsemaansa huomiota. Esikoinen löysi köysitikkaista paikan, jossa roikkui pää alaspäin. Se on tytön lempipuuhia tällä hetkellä.

Kuopus sen sijaan ihastui pieneen kojuun. Edellisenä päivänä tytöt olivat saaneet leikkiä ihanaa leikkiä Herra Hakkaraisen talossa olevassa Kinkkeliinin sekatavarakaupassa, jossa oli rekvisiittaa pullapitkoista silakoihin ja tikkukaramelleistä reikäleipiin. Nyt tyttö noukki maasta muutaman kiven, asetteli ne kojun kaiteelle ja niin oli jäätelökioski valmis!


Saisiko olla suklaata, mansikkaa vai vaniljaa?

Sitä jäin miettimään, miltä Nummen puistossa mahtaa näyttää, kun tämäkin puisto oli sieltä sotkuisemmasta päästä. Maassa oli tupakantumppeja, tyhjiä askeja - ja isomman huvimajan katon reunalta roikkui epämääräinen valkoinen objekti, joka lähemmällä tarkastelulla osoittautui...

...vaipaksi.


Näytä suurempi kartta

Leikkipuistojen lumoissa, syrjähyppy Kristiinankaupunkiin I

Kävimme me Kristiinassakin leikkipuistoissa. Alla on paloaseman puisto, joksi sitä kutsumme - itse asiassa se on aika kaukana paloasemasta, tai siis entisestä paloasemasta, joka on nykyisin hotelli. Jos joku paremmin tietävä sattuu lukemaan tätä blogia, kuulisin mieluusti puistolle paremman nimen!

Puistossa on yksi pikkuinen kiikku, peruskeinut ja pienimmille oma pikku liukumäki. Niissä ei ole mitään ihmeellistä, mutta allaoleva kolossaalinen rakennelma oli ensi näkemällä pari vuotta sitten sitäkin uskomattomampi.


En tiedä, ovatko tällaiset rakennelmat muualla Suomessa yleisiäkin, tai onko niitä jopa Hämeenlinnan nurkilla - kertokaa ihmeessä, jos tiedätte! Minä en muista nähneeni näin massiivisia "toimintakeskuksia" muualla kuin Kristiinankaupungissa.

Viime vuonna kaksivuotias kuopus oli vielä kovin pieni tähän temppuiluun. Kolmivuotiaana sujui jo paremmin.


Viisivuotiaalla ei ollut enää mitään hankaluuksia askeltensa asettelemisessa.


Ja hei, tämä puisto on aidattu! Aidassa ei tosin ole suljettavaa porttia, mutta uskoisin aidan kuitenkin pitelevän pienet hulivilit vähän paremmin hallussa.




Näytä suurempi kartta

Koti.

Huh. Kotona taas.

Koti. Monelle koti on siellä, missä on rakastettu. Minulla on aina ollut vain yksi koti. Vahvat juuret kaivautuvat syvälle oman kodin maaperään, eikä koti ole missään muualla. Vain tietyissä maantieteellisissä koordinaateissa, menneiden sukupolvien jäljissä.

Kuten eilisessä postauksessa totesin, onnistuimme viikko sitten jättämään jälkeemme tosi siistin kodin. Oli ihana palata. Viikko poissa tekee ihmeitä. Kodin näkee uusin silmin. Huomaa, mikä senkki on väärässä paikassa ja minkä kaapin järjestys on ihan epälooginen.

Viikko oli myös riittävän pitkä aika hajumuistille unohtaa kotimme ominaistuoksu. Kun avasin kotioven tänä iltana, vastaan tuli kiven tuoksu. Vähän samanlainen kuin Hämeen linnassa. Tämä ei sinänsä yllätä, kun asumme isojen graniittilohkareiden sisällä. Olipa silti jännittävää haistaa oma koti vieraantuneella nenällä.

Tilinpäätöstä

Loma alkaa olla ohi. Siltä ainakin tuntuu, kun katsoo ikkunasta ulos. Taivas on harmaa, riippuvista pilvistä ripsii vettä. Meri on yhtä harmaa kuin taivas, horisonttia on vaikea erottaa.

Huomenna tulee viikko täyteen Kristiinankaupungissa, ja lähdemme kotimatkalle. Pysähdymme todennäköisesti sukuloimaan Poriin, ja ajelemme Herra Hakkaraisen talon kautta. Illaksi kotiin. Onneksi ehdimme siivota kodin kunnolla ennen lähtöä. Puhtaaseen kotiin on niin paljon helpompi palata.

Silti kotiinpaluu tuntuu vaikealta. Mökillä olemme olleet täysihoidossa, onnen tyyssijassa vailla velvoitteita. Viikko erossa huolista ja murheista - no, tiedätte kyllä. Olen ollut autuaan tietämätön viikonpäivästä ja päivämäärästä ja unohtanut kotona odottavat ongelmat.

Nyt aivot alkavat kääntyä arkivaihteelle. Se ahdistaa ja puristaa. Mutta ylläoleva kuva lämmittää mieltä. Siinä on onnellinen tyttö ilta-auringon valossa, saunan ikkunalla.

Ulrika Eleonora

Kuvia Kristiinankaupungista

Olen vieraillut Kristiinankaupungissa vuosittain nyt 14 vuoden ajan. Joka kerta silti haukon henkeäni, kun kuljen kaupungin kapeita katuja, katson vanhojen puutalojen koristeellisia yksityiskohtia, haistan tervan tuoksun Lebellin kauppiastalon kohdalla.

Kukkia, kukkia, kukkia

Terveiset Kristiinankaupungista! Olen ottanut täällä jo yli 500 kuvaa, joista haluaisin laittaa tänne, noh, noin puolet. Yritän kuitenkin harjoittaa edes hiukan itsekritiikkiä.

Myöhemmin on luvassa kaupungin kauneutta sekä pari leikkipuistopostausta, mutta aloitetaan kukilla. Täällä nimittäin asuu eräs eläkeläismies, joka on omistanut aikansa puutarhalleen. Kävimme siellä tänään, veneellä. Puutarhassa on satoja kukkalajikkeita, yksin ruusuja on yli 50 eri lajiketta. Tässä maistiaisia miehen pihan huikeasta kukkaloistosta.

Kelpaisi kyllä meidänkin pihaan...

Misty vastasi moneen kysymykseen

Uma Aaltonen on kuollut.

"Misty vastaa" oli osa isoksi kasvamistani. Hevoshullun vuosikertoja kertyi hyllyyn kymmenisen kappaletta, ja kun tajusin, että tätihän kertoo mielenkiintoisia asioita paitsi hevosista, myös jostakin ihan muusta, kannoin kirjastosta Uman kirjoja kotiin kassikaupalla. Muistan, että niitä oli parempi piilotella. En tietenkään halunnut vanhempien huomaavan, että olin kiinnostunut sellaisista asioista. Ja muistan tajunneeni jotenkin rivien välistä, että Uman seksivalistukseen suhtauduttiin meillä paheksuen.

Uman 60-vuotishaastattelussa Hesarissa oli seuraava herkullinen anekdootti:

"Siellä [Porin prikaatissa] yksi poika kysyi: huomaako tyttö, että ottaa etehen, kun tanssii hitaita? Vastasin: Huomaa, mutta jos tyttö on tuttu, ei se häntä haittaa. Auttaisiko silti, jos ottaisi etukäteen kätehen?"

Prikaatin henkilökunnan ilmeet olivat Aaltosen mukaan olleet näkemisen arvoiset, enkä ihmettele.

Yksi kammottavimpia tanssimuistojani on muuten Hämeenlinnan Tiffanysta, kun itseäni selvästi lyhyempi ja vanhempi mies haki hitaille, enkä jostakin käsittämättömästä syystä osannut kieltäytyä. Mies työnsi päätään rintojeni väliin, eikä jäänyt tälle tytölle epäselväksi, että etehen otti. Yäk. Olin vasta täyttänyt kahdeksantoista ja opettelemassa yökerhomaailman saloja. Sen keikan jälkeen olen totisesti osannut kieltäytyä tanssista!

Leikkipuistojen lumoissa VIII

Linnanpuisto

Hämeenlinnan puistoista Linnanpuistossa käy varmaankin eniten turisteja. Se sijaitsee Hämeen keskiaikaisen linnan parkkipaikan kupeessa, Vanajaveden rannassa, viistosti vastapäätä aiemmin esittelemääni Sairionrannan puistoa. Niinpä Linnanpuistosta voi niin ikään bongailla junia.

Mielenkiintoisimpia asioita Linnanpuistossa ovat turistien ohella leikkiauto (juurikin joku turkulaisnainen valitteli miehelleni, ettei koko Turun leikkipuistoista löydy moista autoa - varmaankin osaltaan selityksenä sille, ettei saanut poikaansa lähtemään puistosta uhkaillen, kiristäen eikä lahjoen) sekä pieni leikkikoju, jonka me miellämme kioskiksi.

Lisäksi puiston reunalla on pari kivaa riippapuuta, joiden alla pienten tyttöjen on hyvä supista salaisuuksiaan. Ja vähän etäämmällä on aikuisten kuntoilupaikka, jonka laitteilla lapsetkin tykkäävät sählätä.

Näytä suurempi kartta