Leikkipuisto - itsestään selvä hyvä?

Heinäkuu on huono uutiskuu, niinpä tämä pieni leikkipuistoprojektinikin pääsi lehtijutun kohteeksi. Keskustelu lähti heti viriämään, mm. valtuustomme pj ja pienen tytön isä Iisakki Kiemunki pohtii blogissaan leikkipuistojen tarpeellisuutta.

Hyvä, että aiheesta syntyy keskustelua. Voin hyvin kuvitella, että leikkipuisto otetaan instituutiona herkästi itsestään selvänä hyvänä, sen kummemmin kyseenalaistamatta. Tarvitaanko kanta-Hämeenlinnassa liki yhdeksääkymmentä leikkipuistoa? Kuka niitä todellisuudessa käyttää?

Soitin miehelle, joka on huolehtinut Hämeenlinnan leikkipuistoista jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Hän kertoi, että siinä ajassa puistot ovat muuttuneet hurjan paljon laadukkaammiksi ja välinevalmistajia on tullut markkinoille lisää. Toisaalta tällä hetkellä lama näkyy määrärahojen vähenemisenä, vaikka samalla puistopinta-ala kasvaa. Se alkaa kuulemma jo näkyä puistojen kunnossa. (Tässä kohtaa voikin kysyä, onko järkevää rakentaa mieletöntä määrää puistoja, jos sitten rahahanojen ehtyessä ei ole kuteja pitää niitä kunnossa?)

Kahdenkymmenen vuoden aikana näkee hyvin asuinalueiden evoluution. Ehkä siksi ei kannatakaan hätäillä liikaa "lamaantuneiden" puistojen hävittämistä. Uusilla asuinalueilla on lapsiperheitä, ja puistot ovat kovassa käytössä. Lapset kasvavat ja menevät kouluun, jolloin puistojen käyttötapa muuttuu. Lapset lähtevät opiskelemaan ja muuttavat pois kotoa, ja puisto saattaa liki autioitua. Kunnes ikääntyvät avioparit luopuvat omakotitaloistaan ja tilalle muuttaa uusi sukupolvi - ja taas on puisto kovassa käytössä. Harvalla alueella kehitys on aivan näin yhtenäistä, mutta linjat näkyvät kuulemma selvästi.

Haastateltavani kertoi, että ns. korttelipuistojen käyttäjät ilmoittavat ihailtavan aktiivisesti rempallaan olevista välineistä ja muista ongelmista. He kokevat puiston positiivisella tavalla omakseen. Sen sijaan isompia ja yleisempiä puistoja, kuten uimahallin puistoa tai Linnanpuistoa, ei oikein kukaan koe omakseen, ja niistä tulee vähemmän ilmoituksia.

Toisaalta taas joissakin korttelipuistoissa voi olla tihutyöntekijä, jonka ympäristön asukkaat varmasti tuntevat, mutta kukaan ei uskalla ilmoittaa. Ja siisteys ylipäätään on ongelma, nykyään ihmiset kuulemma odottavat, että puistotyöntekijät kulkisivat lakeijoina perässä ja poimisivat maahan pudotetut roskat.

Miltä kuulostaa? Osallistukaahan keskusteluun!

Totuuksista

Olen tutkinut viime kuukaudet ilmastonmuutokseen liittyvien innovaatioiden uutisointia New York Timesissa. Olen lukenut paljon innovaatioista ja yrittänyt vähän perehtyä ympäristöuutisointiinkin - siinä kun on ihan omat lainalaisuutensa ja kehityskulkunsa.

Ari Vatanen putosi EU-parlamentista ihan puhtaasti ilmastokannanottonsa takia. Ilmaston lämpenemisestä vallitsee tänä päivänä niin vahva konsensuskäsitys, että on poliittinen itsemurha puhua skeptisesti/kriittisesti ilmastonmuutoksesta ja ihmisen vaikutuksesta siihen. Rinnakkaisille totuuksille ei ole nyt tilaa.

Maahanmuuttoon mahtuu sen sijaan useampia totuuksia. Kai Pöntisen totuus ei sentään siivittänyt häntä parlamenttiin asti.

Niin tai näin

Hämeenlinnan lasten ja nuorten lautakunta (jonka varajäsen olen, se mainittakoon) päätti muuttaa kotihoidontuen kuntalisän myöntämisehtoja. Muutoksessa mentiin ojasta allikkoon: työssäolo- ja opiskeluehdot poistettiin, mikä lisää tuen piiriin pääsevien perheiden määrää, mutta toisaalta kuntalisän myöntämisaika puolitettiin: kun ennen lisää sai kunnes lapsi täyttää kolme vuotta, nyt lisä loppuu puolentoista ikävuoden kohdalla.

Todellisuudessa tuen saajien määrä varmastikin vähenee.

Tässäkö on ratkaisu Hämeenlinnan päivähoito-ongelmaan? Alle kolmevuotiaat halutaan pois päiväkodeista, mutta kotihoitoakaan ei näemmä suunnitelmista huolimatta tueta. Mihin 1,5-3-vuotiaat hämeenlinnalaislapset aiotaan lykätä? Yksityisen hoidon tukeminen ja perhepäivähoito eivät riitä ratkaisuksi.

Päiväkotiura lähestyy

H-hetki lähestyy. Esikoinen (5,5 vuotta) aloittaa päiväkodin huhtikuun ensimmäisenä päivänä, ja kuopus (3 vuotta) aloittaa huhtikuun kuudentena.

Olen alkanut kirjoitella nimiä vaatteisiin. Olemme keskustelleet siitä, millaista päiväkodissa olo on (enkä minä ole osannut vastata kysymyksiin varmaan kovinkaan hyvin, koska päiväkoti on mulle varsin vieras instituutio). Molemmat tytöt valittavat jo etukäteen ikäväänsä. Äidin sydän puristuu mykkyrälle pelkästä ajatuksesta.

Tytöt varmasti ikävöivät myös toisiaan, sillä menevät eri päiväkoteihin. Esikoinen menee kuitenkin jo syksyllä eskariin, joka siirtyy ensi syksynä päiväkodista koulun yhteyteen, joten ero tulisi siinä vaiheessa eteen joka tapauksessa. Siksi päätimme, että kuopus saa mennä Enkkulaan, kun sieltä kerran löytyi paikka.

Enkkula eli Englanninkielinen päiväkoti on utopistisen ihanalta vaikuttava hoitopaikka. Siellä on ikioma kokki, joka tekee ruuat alusta asti. Eineksiä ei käytetä. Talo on vanha ja siellä on paljon pieniä huoneita, omaa rauhaa ja kodinomaisuutta. Retkiä tehdään paljon. Kerran viikossa on Sibelius-opiston muskari. Ja se suurin asia: päiväkodissa on 32 lasta. Enempää ei oteta, koska yksityisellä päiväkodilla ei ole kunnallisen päiväkodin paineita.

Astuminen kotihoidosta päivähoitoon on hirveän iso askel koko perheelle. En oikein vielä edes käsitä koko asiaa.

P.S. Lasten ja nuorten lautakunta alkaa ensi viikolla käsitellä Hämeenlinnan kuntalisän työssäoloehdon poistamista. Kiitos Raution Sarin aloitteen!

Ihmisten parissa

Olin tänään ekaa kertaa sitten syksyn kunnallisvaalikampanjan puolueen talkoissa kaupungilla. Hämeenlinnan Verkatehtaalla oli puheenjohtajapäivät, ja täytimme ja jaoimme ilmapalloja ja kahvilippuja kävelykadulla sillä aikaa, kun mepit, kansanedustajat ja Katainen kävivät lavalla puhumassa.

Oli kivaa. Huomasin jopa kaivanneeni syksyistä yhdessä tekemistä.

En ole maailman paras tuntemattomien ihmisten kohtaaja. Sekin sujui tänään aika mukavasti. (Jouduin muun muassa miettimään, kumpi on pidempi: Sauli vai Jyrki. Jouduin myös vastaamaan siihen, kuinka paljon maahan aiotaan vielä ottaa pakolaisia. Hmm.)

Laitan tämän postauksen tunnisteeksi vaalit, sillä Eurovaalit lähestyvät ja niissäkin on oikeasti tärkeää äänestää.

Lex päivähoitoryhmien enimmäiskoko - kannatetaan!

Jos et nähnyt 45 minuutin juttua liian suurista päiväkotiryhmistä, katso täältä.

Jos haluat allekirjoittaa adressin ryhmäkokojen pienentämiseksi, mene tänne ja tänne.

Jos haluat osallistua keskusteluun, tee se täällä.

Jos oppositio saa hallituksen vetämään eläkelakiesityksensä pois, kyllä ihmisten: äitien, isien, kasvatusalan ammattilaisten, asiasta kiinnostuneiden pitäisi saada yksi laki syntymään: päivähoitoryhmien enimmäiskoon määrittely takaisin lakiin!

Osa-aikatyöeläkepuolipäiväkotihoitokeikkaäitihelvetti

Olen ollut nyt niin jumissa omien töitteni kanssa, että maailmankatsomukseni on tällä hetkellä aika suppea. Mutta sen olen ympäriltäni huomannut, että mihin tahansa päätä käännänkin, jossakin ärhennellään eläkeiän nostamisesta.

Ymmärrän oikein hyvin, että jos ihminen on laskenut vuosia eläkkeeseen (ts. on sen verran lähellä eläkeikää, että viitsii ruveta laskemaan - minä en ole), tottahan se ottaa päähän, jos maaliviivaa lykätään yhtäkkiä kertaheitolla monta vuotta kauemmas.

Mutta kun Suomessa kuitenkin, jos oikein olen ymmärtänyt, jäädään nykyisellään eläkkeelle maailman nuorimpina. Työelämään myös mennään myöhään, kun opiskelu kestää pitkään. Suomalaisen ihmisen työura on siten lyhyt - ja ilmeisen tuskallinen.

Pitäisiköhän meidän yrittää jotenkin muuttaa suhtautumistamme työntekoon, niin yhteiskunnallisella kuin yksilön tasolla?

Hyvä esimerkki tästä on työn ja perheen yhteensovittaminen. Varmasti yksi syy siihen, miksi meillä keskustellaan niin mustavalkoisesti koti- ja päivähoidosta, on se että käytännössä monella tilanne on juuri niin mustavalkoinen. Pikkulasten vanhemmat tekevät meillä paljon vähemmän osa-aikaista työtä kuin monissa muissa maissa. Jos joku päättääkin lyhentää työpäiväänsä, saattaa havaita sen tarkoittavan käytännössä sitä, että joutuu tekemään samat tehtävät, vain entistä lyhyemmässä ajassa - kuka sellaiseen haluaa ryhtyä?

Vaihtoehdoiksi voi siis helposti jäädä kotihoito (joka on taloudellista masokismia) tai päivähoito (joka sitten kovin helposti tarkoittaa lapselle liki yhdeksän tunnin hoitopäiviä viisi päivää viikossa, mikä on sitä tuhoisampaa, mitä pienemmästä lapsesta ja/tai isommista hoitoryhmistä puhutaan).

Entäs sitten keikkatyöt? Esim. ravintola-alalta ei tunnu juuri muuta löytyvänkään kuin kutsutaan töihin tarvittaessa -sopimuksia. Ainakin meidän lapsen tulevaan päiväkotiin pitää ilmoittaa hoitopäivät hyvissä ajoin etukäteen, jos sopimus on 15 tai 10 päivää kuukaudessa. Ilmoita siinä sitten lapsen hoitopäivät pari kuukautta eteenpäin, kun työvuorot tulevat teoriassa kaksi viikkoa etukäteen (ja käytännössähän aamulla tulee tekstiviesti, jossa pyydetään töihin iltapäivällä).

Äh. Ei oo helppoa.

Hieno valinta

Sari Sarkomaa valitsi perheen. Rohkeaakin rohkeampi valinta tilanteessa, jossa moni olisi valinnut toisin.

Nettipalstoilla kohkataan taas tietenkin vaikka mitä. Yhden mukaan ero on takaisku feminismille, toisen mukaan perhe on vain veruke, ja eron todellinen syy on epäonnistunut korkeakoulu-uudistus.

Käytiin vähän aikaa lypsämässä veronmaksajien rahoja ja sitten löhölomalle vuodeksi pariksi, toteaa yksi nimetön keskustelija.

Oikeistolainen elämänmalli pakottaa naiset kotiin, kirjoittaa toinen.

Tulipahan vain mieleen että yllätyksenäkö se lasten olemassaolo Sari rouvalle tuli. Eiköhän tuota olisi kannattanut miettiä jo heti aluksi- no ministeriseläkettähän siitä kertyi että sillätavalla kotiinpäin veti, kirjoittaa kolmas.

Hemmetti soikoon. On älyttömän rohkea teko noin merkittävässä virassa olevalta ihmiseltä myöntää se, että on arvioinut tilanteen väärin. Ei pystykään siihen, mihin luuli aiemmin pystyvänsä.

Löhölomalle? Juu, sitähän kansanedustajan työ onkin...

Oikeistolainen elämänmalli pakottaa naiset kotiin?

No, tähän en sano enää mitään.

Kuntalisän myöntämisehdot korjattava ensin

Tämän päivän Hämeen Sanomissa Lulu Riikonen jatkaa minun aloittamaani ja Antti Ahosen jatkamaa kuntalisäkeskustelua. Ehdotus on rohkea: kuntalisän määrällinen tuplaus.

Moni jää nykyisenkin Hämeenlinnan kuntalisän ulkopuolelle, kun esimerkiksi hoitoa edeltänyt työssäoloehto jää täyttymättä. Jos kuntalisän määrä tuplattaisiin, mikä olisi enemmän kuin upeaa, olisi entistä tärkeämpää rukata uusiksi kuntalisän myöntämisehdot.

Keskustelu ei riitä, tarvitaan tekoja, Riikonen kirjoittaa. Seuraava teko on kaupunginhallituksella, kun se hyväksyy kuntalisän uuden Hämeenlinnan kunnan alueelle. Sen jälkeen on uuden lasten ja nuorten lautakunnan tehtävänä määritellä tuen myöntämisehdot. Sari Rautio teki jo hyvän valtuustoaloitteen kuntalisän myöntämisehtojen muuttamiseksi.

Edeltäköön hyviä tekoja viisas ja valistunut keskustelu!

Jos hoidat lapsia, ei pidä sinun työtä tekemän...

Olen saanut tässä vaalien alla sähköpostitse/webbilomakkeella jokusen viestin tuntemattomilta ihmisiltä. Se tuntuu hienolta: joku on niin aktiivinen, että oikeasti ottaa yhteyttä ja on kiinnostunut asioista. Samalla se nostaa tunnetta vastuusta. Valtuutettu edustaa kuntansa asukkaita, ihmisiä. Valtuutettu on luottamustoimessa. Kuluneiden sanojen takana on tosi isoja merkityksiä.

Tänään minuun otti yhteyttä äiti, joka ei ole oikeutettu kotihoidon kuntalisään, koska on halunnut tehdä ajoittaista keikkatyötä. Mutta kun keikkoja ei ole, tuloja ei ole - muttei sitä kuntalisääkään ole. Ja kuten äiti toteaa: ajoittainen työssäkäynti tukee myös kotihoitajana jaksamista. Välillä tekee hyvää tuulettua, saada toisenlaista vastuuta, nähdä muita ihmisiä - ja minkä itse vanhempainvapaan ajalta hyvin muistan: saada puhua aikuista.

Kotihoidontuen kuntalisän työhön liittyvät rajoitukset ovat todellakin aikansa eläneitä! Pätkätyöt ja keikkatyöt ovat realismia tänä päivänä, samoin vanhempien välinen vastuunjako, joka mahdollistaa lapsia hoitavan vanhemman ajoittaisen keikkatyöskentelyn. Kotihoidonhan pitäisi kaiken järjen mukaan tarkoittaa sitä, että lapset hoidetaan kotona - eikö vain?

Hyvä tyyppi mutta väärä puolue

Kentältä kantautui palautetta: olen kuulemma hyvä tyyppi ja hyvällä asialla - mutta väärästä puolueesta.

Tieto ei yllätä. Itsekin mietin kun alunperin ehdolle pyydettiin, että jotta voisi allekirjoittaa kaikki puolueen arvot pitäisi perustaa oma... Kaveripiiristänikin löytyy intohimoja liki jokaiseen poliittiseen suuntaan.

Olen kylläkin ilokseni huomannut tässä matkan varrella, että yhä useammin koen olevani aidosti samaa mieltä puolueen viestin kanssa. Tosin saman voisi varmaan kokea parin kolmen muunkin puolueen kohdalla: vaalien alla puolueiden erot kaventuvat massoja miellyttäväksi muusiksi.

Tutkimusten mukaan kunnallisvaaleissa äänestetään kuitenkin enemmän henkilöä kuin puoluetta. Niin olen itsekin tavannut tehdä, ja se tuntuu järkevältä. Kunnallispolitiikka on niin lähellä ihmistä, että oikeastaan sitä ei mielestäni edes saisi kutsua politiikaksi - sana jotenkin vieraannuttaa ja monimutkaistaa. Kunnallisessa päätöksenteossa on kyse sellaisista asioista kuin päiväkotien ja koulujen ryhmäkoot ja kevyen liikenteen väylien valaistus; oikeasti läheiset ja todelliset jutut.

Äänestysvalinta muodostuu erilaisista kombinaatioista. Valinnanvaraa on meillä nyt niin paljon, että luulisi olevan suhteellisen helppoa löytää joukko ehdokkaita, jotka olisivat vähiten vääriä ja joista voisi sitten vaikka arpoa omansa. Mitkä kriteerit sitten painavat eniten, se on jokaisen oma asia.

Hyvä tyyppi, hyvä puolue, väärällä asialla?
Väärä tyyppi, hyvä puolue, hyvällä asialla?
Hyvä tyyppi, väärä puolue, hyvällä asialla?
Hyvä tyyppi, hyvä puolue, hyvällä asialla - mutta ei kyllä ikinä pääse läpi?
Varma nakki, mutta kuka enää tietää millä asialla?

Ääh - kunhan äänestät!

Kuntalisässä on uudella Hämeenlinnalla näyttämisen paikka

Tänään Hämeen Sanomien yleisönosastolla - minä se jaksan jankata samasta aiheesta, mutta pakkohan se on, jos haluaisi saada kissan oikeasti pöydälle :)

Hämeenlinnan päiväkodeissa ylisuuret ryhmät ovat arkipäivää. Tilanne ei ole helpottamassa, sillä viime keväänä tehdyn mitoitusselvityksen mukaan päivähoidon tarve lisääntyy entisestään.
Ruuhkautumisen harmeista huolimatta moni perhe ei ole valmis tinkimään toimeentulostaan niin paljon, että hoitaisi lapset kotona. Kotihoidontuella kun ei asuntolainoja lyhennetä. Työtön saa parempaa korvausta toimettomuudestaan kuin lastenhoidon täystyöllistämä kotiäiti tai -isä omasta panoksestaan.
Kuntaliitoksen myötä päätetään yhteinen linja myös lasten kotihoidon kuntalisään. Uudistuvalla Hämeenlinnalla olisi nyt paikka tehdä arvovalinta, josta kelpaisi olla ylpeä.
Maksetaan perheille kuntalisää jo yhdestä lapsesta. Lievennetään työssäoloehtoja, sillä nykyisellään ne ovat silkkaa kurjuuteen pakottamista. Pätkätyöt ovat arkipäivää pikkulapsiperheissä, ja kuntalisän rajaaminen vanhemman työssäolon perusteella on aikansa elänyt ajattelumalli.
Alle kolmevuotiaan lapsen kunnallinen päivähoito maksaa Hämeenlinnan kaupungille toista tuhatta euroa kuussa. Kuntalisässä olisi rutkasti korottamisen varaa, ja silti kustannuksissa säästettäisiin.
Kuntalisän rohkea uudistaminen osoittaisi, että meillä arvostetaan lapsiperheitä ja niiden oikeutta valita itselleen aidosti paras vaihtoehto, oli se sitten kunnallinen päivähoito, kotihoito tai jotakin siltä väliltä.
Ensimmäiset elinvuodet ovat ratkaisevassa asemassa ihmisen persoonallisuuden kehityksessä. Viimeaikaisten tapahtumien valossa sopii miettiä, miten ylisuuret päiväkotiryhmät, hoitajien vaihtuminen ja väsymys sekä perheiden liian vähäinen yhdessäolo vaikuttavat lastemme kehitykseen.

Ne Todelliset Toivotalkoot

Tänään oli Kokoomuksen viimeiset Toivotalkoot ennen vaaleja. Minä en osallistunut niihin, koska meillä oli kotona omat touhut: esikoistytön 5-vuotissyntymäpäivä.

Siinä ne on todelliset toivotalkoot: kun kaksi ihmistä yhtäkkiä muuttuu äidiksi ja isäksi ja saa syliinsä pienen ihmisenalun. Kaikkensa sitä tekee, yrittää, uskoo, rakastaa, toivoo. Joskus tuntuu, että suurin mitä uskaltaa toivoa on että saisi pitää lapsensa hengissä. Toisinaan taas intoutuu haaveilemaan vaikka mitä lapselleen.

Vaan on se huikeaa, että viisi vuotta sitten kuulaana lokakuisena aamuna kaksi ihmistä painoi kotioven kiinni takanaan eikä palannut enää kahtena, vaan kolmena. Sieltä alkanut matka on muuttanut minua enemmän kuin koskaan osasin kuvitella.

Onnea rakas lapseni.

Järkeä Hämeenlinnan kuntalisään, kiitos!

Raution Sari teki eilisessä valtuustossa kotihoidon kuntalisän myöntämisehtoja koskevan valtuustoaloitteen . Hyvähyvä!

Ainakin meidän perheessä kuntalisä (jota siis tulisi 151 euroa kuussa) on jäänyt hakematta, jotta on mahdollisuus keikkatöihin iltaisin ja viikonloppuisin. Onhan se arvokannanottonakin aika surkea ajatus, että jos on valmis hoitamaan lapsensa kotona, on sitten "tuomittu" kohtaloonsa ja pysymään siellä kotona 24/7. Paitsi lisätuloja, satunnainen työskentely kodin ulkopuolella tuo myös henkistä virkistystä, kun pääsee hetkeksi vaihtamaan maisemaa.

Ja niinhän se kaupunginjohtajakin sanoi, että kaikki kynnelle kykenevät pitäisi valjastaa työmarkkinoiden käyttöön. Eikös nykyinen kuntalisärajoitus ole aika lailla ristiriidassa tuon lausunnon kanssa...

Kolmas sektori tärkeä sektori

Tämän päivän Hämeen Sanomissa oli juttuni Arja-Liisasta, jonka kaksospojat kuolivat kohtuun. Tapahtumasta on yli kuusi vuotta, mutta pojat ovat mielessä päivittäin - ajan myötä on onneksi helpompi olla.

Arja-Liisalle helpottava paikka oli Käpy ry:n keskusteluryhmä. Käpy ry on valtakunnallinen yhdistys, joka tukee lapsensa menettäneitä perheitä. Siinä missä virallinen terveydenhuolto voi pahimmillaan ohittaa vanhempien surun hämmentävänkin kylmästi, koulutettu vertaistuki tulee apuun.

Imetyksen tuki ry kantaa ison osan vastuusta, jonka pitäisi kuulua terveydenhuollon ammattilaisille. Valtakunnalliseen imetystukipuhelimeen 041 528 5582 soitetaan huolestuttavan usein tilanteessa, jossa sairaalasta tai neuvolasta ei ole saatu apua. Saataisiinpa imetystieto ja -taito Suomessa sille tasolle, että apua ja tukea olisi varmasti tarjolla sille, joka sitä kaipaa.

Molempien yhdistysten toimintaa tukee Raha-automaattiyhdistys. RAY rahoittaa valtavaa määrää suomalaisia kolmannen sektorin toimijoita, jotka tukevat merkittävällä tavalla yhteiskuntaa ja täydentävät kuntien tarjoamia palveluja.

Mikä on sinulle tärkeä kolmannen sektorin toimija?

Lapsen oikeus on aikuisen velvollisuus

Hämeenlinnassa on totisesti tekemistä, mitä tulee lasten asioihin. Enkä usko, että poikkeamme kovinkaan radikaalisti muistakaan Suomen kunnista.

Tuorein selvitys lapsiperheiden kotipalvelusta näyttää surkean kuvan. Tämähän kyllä tiedettiinkin; kyselin kesällä lehtikirjoitusta varten kotipalvelun perään, ja sosiaaliasemalta todettiin suoraan: eihän sitä ole.

Kesäkuulla saimme lukea uutisen, että johdamme erotilastoja, mutta perheneuvolaresursseissa sen sijaan olemme alle eteläsuomalaisen keskitason. Monen kuukauden jonotus ei lohduta perhettä, joka tarvitsisi apua tässä ja nyt.

Keväinen päivähoidon mitoitusselvitys osoitti, että lasten päivähoidon tarve kasvaa kaiken aikaa, eikä tarjonta pysty vastaamaan kysyntään.

Niin että mistähän sitä oikein aloittaisi...

Minun vaaliohjelmani

Kävin Kokoomuksen sivuilla tekemässä minun vaaliohjelmani.

Vaikka vaihtoehtoja oli paljon mistä valita, ihan niitä omimpia nyansseja ei löytynyt. Kyllä tuosta kuitenkin käsityksen saa.

Kaikki alkaa kodista

Laitan tähänkin kirjoitukseni, joka on tänään Hämeenlinnan Kokoomuksen sivuilla.

Kesällä uutisoitiin tutkimuksesta, jonka mukaan suomalaiset vanhemmat tuntevat huonoa omatuntoa siitä, että viettävät liian vähän aikaa lastensa kanssa. Elinikäinen syyllisyydentunne ja huono omatunto tulevat kaupanpäällisinä vanhemmuuteen ryhdyttäessä, mutta joihinkin asioihin voimme sentään vaikuttaa.

Hämeenlinnassa on pulaa päivähoitopaikoista. Päiväkoteja ei rakenneta hetkessä, eikä perhepäivähoitajia houkutella töihin nykyisillä palkoilla ja työehdoilla. Ratkaisu on käden ulottuvilla: kotihoidon tuen kuntalisällä kunta voisi kompensoida niitä murheita, joita päivähoidon ahdinko aiheuttaa. Koska erityisesti alle kolmevuotiaalle lapselle pysyvä ympäristö ja hoitaja ovat tärkeitä asioita, kunta voisi vähintäänkin maksaa korotettua kuntalisää siltä ajalta, jonka perhe joutuu jonottamaan päivähoitopaikkaa lähipäiväkodissa. Tällä vältettäisiin pienten lasten siirtely päiväkodista toiseen.

Kaupunginjohtajamme Tapani Hellsténin kanta kotihoidon tuen kuntalisän korottamiseen on taannoisen Radio Hämeen haastattelun mukaan selvä: kunnan ei tule hänen mukaansa houkutella vanhempia jäämään kotiin lapsenhoitajiksi, kun heitä tarvitaan työmarkkinoilla.
(Kuuntele Laura Hossin raportti Radio Hämeen sivuilta.)

SDP ajaakin lapsille ilmaista päivähoitoa. Se olisi askel yhä surkeampaan suuntaan, ellei kotihoidon tukea samalla korotettaisi vastaavassa suhteessa. Se taas ei ole realistinen ajatus, koska ilmainen päivähoito yksin maksaisi jo valtiolle 260 miljoonaa euroa.

Kokoomuksen tärkein arvo minulle on valinnanvapauden vaaliminen. Kotihoidon tuen kuntalisää korottamalla ja myöntämisehtoja muuttamalla Hämeenlinna voisi osoittaa arvostavansa kuntalaistensa arviointikykyä ja perheiden omaa päätösvaltaa. Kukin perhe voisi silloin valita itselleen parhaan vaihtoehdon; oli se sitten kotihoito, päivähoito tai jotakin niiden väliltä. Nykyisellään liian monessa perheessä joudutaan tekemään pakkoratkaisuja.

Vaikeat vaalikoneet

Huu, nyt ahdistaa! Kävin vastaamassa kolmen vaalikoneen kysymyksiin, ja täytyy myöntää, että kovin monen kysymyksen kohdalla nostin kädet pystyyn ja huusin: apua, mistä minä tiedän! Osa kysymyksistä tuntui ihan oikeasti kompakysymyksiltä.

Vaan kai meitä noviisejakin tarvitaan. Jotain hyvää on oltava siinäkin, että tekee mieli pelata opiskeluajoilta tuttua hevonpee-bingoa aina kun joku alkaa puhua liikaa politiikkaa.

BB:stä valtuustoon - nykyajan politiikkaa?

Big Brother -showsta pudotettu, muiden diivailusta ärsyyntynyt cowboy Risto Kuoppala kertoo julkisuuden olleen hänelle tärkein syy ohjelmaan hakeutumiseen. Julkisuutta hän on haalinut aiemmin mm. poseeraamalla alushoususillaan Seitsemän päivää -lehdessä ja osallistumalla Mr. Tampere -kilpailuun.

Ja mihin tätä julkisuutta tarvitaan? Politiikkaan. Mies on toista kertaa ehdolla Tampereen valtuustoon demarien riveistä. Edellisellä kerralla vuonna 2004 ääniä kertyi vain 24, mutta miehen nettisivujen mukaan "poiki kuitenkin paikan luottamustoimessa toisen asteen koulutuspalveluiden johtokunnan puheenjohtajan varajäsenenä".

Way to go, man!