Kaivoin äitini kirjahyllystä kirjan, jonka luin lapsena moneen kertaan: Disa Netterström-Jonssonin Teatterihaaveita vuodelta 1961. Muistin kirjan juonen pääpiirteissään. Muistin, että päähenkilö oli nuori tyttö, jolla oli isosisko ja pikkuveljet, ja joka kirjan nimen mukaisesti elätteli teatterihaaveita. Isä oli jyrkästi haaveita vastaan ja patisteli tyttöä kunnon ammattiin, mutta lopussa tytön haaveilu ja sinnikäs yrittäminen palkittiin.
Luin kirjan ja järkytyin. Ei muuten palkittukaan! Gunilla meni kuppilaan plokkariksi kerätäkseen rahaa teatterikouluun, ja äveriäs ystävätär onnistui suhteidensa avulla järjestämään Gunillalle yksityistunteja iki-ihanan näyttelijän Jan Morlingin luona. Bileissä Gunilla kuitenkin sattumalta kuuli, kuinka Morling tuomitsi hänet lahjattomaksi, toivottomaksi tapaukseksi. Gunilla tuli järkiinsä, heitti teatterihaaveet unholaan ja päätti mennä sinne halvatun konekirjoituskurssille!
Aika masentavaa.
Mutta aika mielenkiintoista, että muistini oli kääntänyt koko kirjan loppuratkaisun ihan nurin perin!
Ärsyttipä muuten sekin, kun Gunilla kadehti parempiosaista ystäväänsä, ja miten isosisko Eva moitti Gunillaa kiittämättömyydestä.
Kirjan viesti: Tyydy osaasi. Älä elättele turhia haaveita.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihme ja kumma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ihme ja kumma. Näytä kaikki tekstit
perjantai 10. syyskuuta 2010
lauantai 21. elokuuta 2010
Lähellä mutta kaukana
Työhuoneessani istuu nuori venäläinen nainen. Hän viettää meillä viikonlopun. Hän on (ollut) toimittaja, ja osallistuu Ulkoasiainministeriön Foreign Correspondents' Programiin. Tämä on kolmas vuosi, kun olemme ottaneet FCP-vieraan. Edellisten vuosien vieraat ovat tulleet Brasiliasta ja Australiasta.
Hassua, että brasilialaisen ja australialaisen maailmat tuntuivat niin paljon tutummilta kuin tämän venäläisen. Onhan Venäjä niin lähellä, ihan tuossa vieressä. Mutta minulle kovin vieras.
Olgan kertomukset työstään ja elämästä Moskovassa ja synnyinkaupungissaan Nižni Novgorodissa ovat korviini kummallistakin kummallisempia. Vaikka on turha enää sulkea silmiään ja kuvitella, ettei Suomessa olisi lahjontaa ja korruptiota, Olgan maailmassa mennään kuitenkin ihan eri tasolla. Hänen koulukaverinsa säästi vuosien ajan rahaa saadakseen asunnon, kun lähtee opiskelemaan. Kävikin niin, että koko iso summa meni lahjukseen, joka tarvittiin että hän edes pääsi kouluun. Asuntorahojen kerääminen alkoi sitten nollasta.
Olga taas itse mielellään korostaa kaikkea, mikä meillä on yhteistä. Ruuat ovat kuulemma hyvin samanlaisia. Luonto on samanlaista, joskin täällä paljon lähempänä. Autot ovat samanlaisia (tosin hän perusti vertailunsa minun käyttööni langenneeseen kakkosautoomme, joka on 22-vuotias Mazda, Suomessa melkoinen häpeäpilkku).
En haasta vierastamme löylykisaan. Hän ei halunnut saunoa lainkaan, vaikka äsken tarjosin hänelle ensimmäistä vuoroa, privaattina vielä.
Hassua, että brasilialaisen ja australialaisen maailmat tuntuivat niin paljon tutummilta kuin tämän venäläisen. Onhan Venäjä niin lähellä, ihan tuossa vieressä. Mutta minulle kovin vieras.
Olgan kertomukset työstään ja elämästä Moskovassa ja synnyinkaupungissaan Nižni Novgorodissa ovat korviini kummallistakin kummallisempia. Vaikka on turha enää sulkea silmiään ja kuvitella, ettei Suomessa olisi lahjontaa ja korruptiota, Olgan maailmassa mennään kuitenkin ihan eri tasolla. Hänen koulukaverinsa säästi vuosien ajan rahaa saadakseen asunnon, kun lähtee opiskelemaan. Kävikin niin, että koko iso summa meni lahjukseen, joka tarvittiin että hän edes pääsi kouluun. Asuntorahojen kerääminen alkoi sitten nollasta.
Olga taas itse mielellään korostaa kaikkea, mikä meillä on yhteistä. Ruuat ovat kuulemma hyvin samanlaisia. Luonto on samanlaista, joskin täällä paljon lähempänä. Autot ovat samanlaisia (tosin hän perusti vertailunsa minun käyttööni langenneeseen kakkosautoomme, joka on 22-vuotias Mazda, Suomessa melkoinen häpeäpilkku).
En haasta vierastamme löylykisaan. Hän ei halunnut saunoa lainkaan, vaikka äsken tarjosin hänelle ensimmäistä vuoroa, privaattina vielä.
maanantai 7. kesäkuuta 2010
The perfect wife, partner and friend
The Almanac-lehdessä on maksettu muistokirjoitus. Vainaja on juuri 65 vuotta täyttänyt rouva Jeanne D. Wohlers, joka istui useiden yhtiöiden hallituksissa, mutta toimi myös non-profit -maailmassa ja oli omistautunut äitipuoli.
"To her husband of 30 years, Alan Herzig, Jeanne was the perfect wife, partner and friend in every aspect of an extraordinarily happy and fulfilling life. We will all miss her terribly."
Kuvitelkaa samanlainen kirjoitus suomalaiseen lehteen. Täydellinen vaimo, kumppani ja ystävä poikkeuksellisen onnellisen ja täyttymyksellisen elämän joka käänteessä! Sellainen kirjoitus olisi hävytön. Ja auttamatta valheellinen.
Koko ajatus maksetuista nekrologeista tuntuu vieraalta. Että lehdet tekisivät rahaa ihmisten kuolemalla. Vaan niinhän tekevät hautaustoimistot, arkunvalmistajat, pitopalvelut ja kukkakaupatkin. Eikä kenenkään ole pakko kehua kuolleita omaisiaan lehdessä maksetun ilmoituksen avulla.
Maksetuista nekroista ei silti taida olla sanomalehtien talouden pelastajaksi.
"To her husband of 30 years, Alan Herzig, Jeanne was the perfect wife, partner and friend in every aspect of an extraordinarily happy and fulfilling life. We will all miss her terribly."
Kuvitelkaa samanlainen kirjoitus suomalaiseen lehteen. Täydellinen vaimo, kumppani ja ystävä poikkeuksellisen onnellisen ja täyttymyksellisen elämän joka käänteessä! Sellainen kirjoitus olisi hävytön. Ja auttamatta valheellinen.
Koko ajatus maksetuista nekrologeista tuntuu vieraalta. Että lehdet tekisivät rahaa ihmisten kuolemalla. Vaan niinhän tekevät hautaustoimistot, arkunvalmistajat, pitopalvelut ja kukkakaupatkin. Eikä kenenkään ole pakko kehua kuolleita omaisiaan lehdessä maksetun ilmoituksen avulla.
Maksetuista nekroista ei silti taida olla sanomalehtien talouden pelastajaksi.
keskiviikko 17. helmikuuta 2010
Konnotaatioiden kuningatar
Latinankieliset lääketieteelliset termit herättävät useinkin kaikenlaisia erikoisia mielikuvia, mutta abortus habitualis on tämän hetken voittaja.
Lääketieteessähän käytetään siis samaa sanaa "abortus" niin raskauden tahattoman keskeytymisen kuin tahallisen keskeyttämisenkin yhteydessä.
Abortus habitualis.
Tapa-abortoija?
Totunnainen sikiönsä lähdettäjä?
Toistuvasti tahtomattaan paksuksi pamahtava?
Lääketieteessähän käytetään siis samaa sanaa "abortus" niin raskauden tahattoman keskeytymisen kuin tahallisen keskeyttämisenkin yhteydessä.
Abortus habitualis.
Tapa-abortoija?
Totunnainen sikiönsä lähdettäjä?
Toistuvasti tahtomattaan paksuksi pamahtava?
keskiviikko 11. marraskuuta 2009
Sairauskertomus pitkän kaavan mukaan
Olen ollut liki viikon miltei äänetön. Viime torstaina pidin pikkunaperoiden tanssitunnin lisäksi kolme muuta tanssituntia. Viimeisellä tunnilla puhuminen alkoi käydä yhä työläämmäksi ja työläämmäksi. Seuraavat viisi päivää ääni tuli vain pienenä pihinänä.
Äänen menettäminen hengitystieinfektioiden yhteydessä on yksi niistä lukuisista oireista, joiden syytä olen selvitellyt viime vuoden aikana. Reilu vuosi sitten aloin tuntea kurkussani jatkuvaa palan tunnetta ja painoa. Heräsin parina yönä siihen, etten saanut hengitettyä. Kävin lääkärissä ja kerroin, että tunnen tukehtuvani. Lääkäri kurkisti kurkkuun ja totesi, että kuvittelen. Sain antibioottikuurin. Toista kuukautta myöhemmin palasin takaisin, koska oireet jatkuivat. Sain uuden antibioottikuurin.
Keväällä oireet pahenivat. Menin toiselle lääkärille, joka määräsi saman tien ultraäänitutkimukseen ja verikokeisiin. Ultraäänitutkimuksessa löytyi kyhmyinen struuma, verikokeen mukaan kilpirauhanen toimii normaalisti. Kolmas lääkäri laittoi lähetteen keskussairaalaan kirurgian poliklinikalle, kilpirauhasen leikkausta varten. Olin peloissani, mutta helpottunut.
Menin polille, huolissani leikkausarvista ja äänihermon vaurioitumisen riskeistä ja muista asioista, joita olin etukäteen selvitellyt. Mutta kirurgipa sanoi, ettei usko struumalla olevan mitään tekemistä puristuksen, äänen käheytymisen ja hengen salpautumisen kanssa. Olin juuri kokenut pahimpia tukehtumisen tunteita ja olo oli epätoivoinen. En ollut pystynyt monena iltana edes lukemaan lapsille iltakirjaa, koska puhuminenkin tuotti niin paljon kipua. Jos ei syy ollut kilpirauhasessa, niin missä ihmeessä sitten? Lääkäri määräsi vielä varmuuden vuoksi röntgeniin ja laittoi lähetteen korva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikalle.
Röntgenissä varmistui, ettei kilpirauhaseni paina henkitorvea. Korvapolilla kurkunpääni tähystettiin videokameralla. Kävi ilmi, ettei kurkunpäässä ole mitään rakenteellista vikaa, mutta äänihuulissa oli limaa ja kireyttä. Sain reseptin montelukastiin (Singulair) ja lähetteen puheterapiaan. Ilmeisesti puhetekniikassani on sellaista vikaa, joka rasittaa äänihuulia ja vie myös herkästi äänen. Lääkäri arveli, että kurkunpääni on hyperreaktiivinen. Se selittäisi myös hengen salpautumisen; joissakin tilanteissa kurkunkansi sulkeutuu samalla tavalla kuin silloin, jos henkäisee "väärään kurkkuun", vaikka tarvetta tällaiseen suojelutoimenpiteeseen ei olisikaan. Lääkäri selitti, että kurkunkansi avautuu aina, kun elimistöön tulee tarpeeksi hiilidioksidia, eli tukehtumisen vaaraa ei ole.
Ensimmäinen puheterapia olisi ollut eilen, mutta peruin ajan, koska, no, puheterapia on koko lailla turhaa, jos ei pysty puhumaan. Sain uuden ajan kuun loppuun.
Olen matkalla Espooseen, missä pidän huomenna seitsemän tunnin koulutuksen. Sain pitkän taivuttelun jälkeen lääkärin määräämään minulle kortisonia (mitä en olisi osannut pyytää ellen olisi saanut tutulta näyttelijältä vinkkiä; tiesin, että esiintyjillä on jokin konsti äänen palauttamiseen). Otin kaksi tablettia tänä aamuna, mutta ääni ei ole paljonkaan parempi. Huomenna otan toiset tabletit ja toivon parasta. Yleisesti ottaenhan en joudu puhumaan työssäni käytännössä ollenkaan, mutta huomenna tietenkin sattuu olemaan iso keikka. Jatkossa kortisoni ei käy vaihtoehdoksi. Toivottavasti puheterapian avulla opin rentouttamaan kurkunpääni ja käheys ja puhumisen tuottama kipu vähenevät. Ja kunpa, kunpa ei tarvitsisi enää herätä ajatellen, että tukehdun ihan just.
Miksi jaoin tämän pitkän sairaskertomuksen kanssanne? Koska haaveilen, että tänne löytää vaikka ystävämme Googlen avulla joku, joka tietää mistä puhun ja voi jakaa kokemuksia. Viimeiset puolisentoista vuotta ovat olleet raskasta aikaa, kun skenaariot ovat liikkuneet psyykkisen ahdistuksen ja kilpirauhassyövän välillä.
Kommentteja odotellessa,
nimimerkki "kohtalotoveria etsivä pateetikko"
Äänen menettäminen hengitystieinfektioiden yhteydessä on yksi niistä lukuisista oireista, joiden syytä olen selvitellyt viime vuoden aikana. Reilu vuosi sitten aloin tuntea kurkussani jatkuvaa palan tunnetta ja painoa. Heräsin parina yönä siihen, etten saanut hengitettyä. Kävin lääkärissä ja kerroin, että tunnen tukehtuvani. Lääkäri kurkisti kurkkuun ja totesi, että kuvittelen. Sain antibioottikuurin. Toista kuukautta myöhemmin palasin takaisin, koska oireet jatkuivat. Sain uuden antibioottikuurin.
Keväällä oireet pahenivat. Menin toiselle lääkärille, joka määräsi saman tien ultraäänitutkimukseen ja verikokeisiin. Ultraäänitutkimuksessa löytyi kyhmyinen struuma, verikokeen mukaan kilpirauhanen toimii normaalisti. Kolmas lääkäri laittoi lähetteen keskussairaalaan kirurgian poliklinikalle, kilpirauhasen leikkausta varten. Olin peloissani, mutta helpottunut.
Menin polille, huolissani leikkausarvista ja äänihermon vaurioitumisen riskeistä ja muista asioista, joita olin etukäteen selvitellyt. Mutta kirurgipa sanoi, ettei usko struumalla olevan mitään tekemistä puristuksen, äänen käheytymisen ja hengen salpautumisen kanssa. Olin juuri kokenut pahimpia tukehtumisen tunteita ja olo oli epätoivoinen. En ollut pystynyt monena iltana edes lukemaan lapsille iltakirjaa, koska puhuminenkin tuotti niin paljon kipua. Jos ei syy ollut kilpirauhasessa, niin missä ihmeessä sitten? Lääkäri määräsi vielä varmuuden vuoksi röntgeniin ja laittoi lähetteen korva-, nenä- ja kurkkutautien poliklinikalle.
Röntgenissä varmistui, ettei kilpirauhaseni paina henkitorvea. Korvapolilla kurkunpääni tähystettiin videokameralla. Kävi ilmi, ettei kurkunpäässä ole mitään rakenteellista vikaa, mutta äänihuulissa oli limaa ja kireyttä. Sain reseptin montelukastiin (Singulair) ja lähetteen puheterapiaan. Ilmeisesti puhetekniikassani on sellaista vikaa, joka rasittaa äänihuulia ja vie myös herkästi äänen. Lääkäri arveli, että kurkunpääni on hyperreaktiivinen. Se selittäisi myös hengen salpautumisen; joissakin tilanteissa kurkunkansi sulkeutuu samalla tavalla kuin silloin, jos henkäisee "väärään kurkkuun", vaikka tarvetta tällaiseen suojelutoimenpiteeseen ei olisikaan. Lääkäri selitti, että kurkunkansi avautuu aina, kun elimistöön tulee tarpeeksi hiilidioksidia, eli tukehtumisen vaaraa ei ole.
Ensimmäinen puheterapia olisi ollut eilen, mutta peruin ajan, koska, no, puheterapia on koko lailla turhaa, jos ei pysty puhumaan. Sain uuden ajan kuun loppuun.
Olen matkalla Espooseen, missä pidän huomenna seitsemän tunnin koulutuksen. Sain pitkän taivuttelun jälkeen lääkärin määräämään minulle kortisonia (mitä en olisi osannut pyytää ellen olisi saanut tutulta näyttelijältä vinkkiä; tiesin, että esiintyjillä on jokin konsti äänen palauttamiseen). Otin kaksi tablettia tänä aamuna, mutta ääni ei ole paljonkaan parempi. Huomenna otan toiset tabletit ja toivon parasta. Yleisesti ottaenhan en joudu puhumaan työssäni käytännössä ollenkaan, mutta huomenna tietenkin sattuu olemaan iso keikka. Jatkossa kortisoni ei käy vaihtoehdoksi. Toivottavasti puheterapian avulla opin rentouttamaan kurkunpääni ja käheys ja puhumisen tuottama kipu vähenevät. Ja kunpa, kunpa ei tarvitsisi enää herätä ajatellen, että tukehdun ihan just.
Miksi jaoin tämän pitkän sairaskertomuksen kanssanne? Koska haaveilen, että tänne löytää vaikka ystävämme Googlen avulla joku, joka tietää mistä puhun ja voi jakaa kokemuksia. Viimeiset puolisentoista vuotta ovat olleet raskasta aikaa, kun skenaariot ovat liikkuneet psyykkisen ahdistuksen ja kilpirauhassyövän välillä.
Kommentteja odotellessa,
nimimerkki "kohtalotoveria etsivä pateetikko"
tiistai 1. syyskuuta 2009
Kiesit ja karvanopat
Luulin sitä vitsiksi. Eihän Esko Kiesi -niminen ihminen voi vastata autojen myynnistä muualla kuin Aku Ankassa.
Muun muassa tästä päätellen se taitaa kuitenkin olla totta.
Olisin kovin kiinnostunut kuulemaan, miten juttu on syntynyt. Provosoiko toimittaja Kiesiä esittämään yhä julkeampia mielipiteitä? Vai onko Kiesin todellisia puheita ehkä jopa siivottu juttua varten?
Jaa, eipä meillä olisi varaa Audiin kuitenkaan, joten turha esittää ryhtyvänsä nyt boikottiin. Jos Kiesi löytää sopivan naisen (mikä noilla vaatimuksilla saattaa olla himpun verran epärealistinen tavoite), onnea hänelle!
(Anoppi muuten totesi kerran, että omahan se on mokansa, kun ei mies löydä edes vaatteita päälleen. Mitäs otti parisuhteen alusta lähtien tavaksi pestä, silittää ja tarjoilla. Turha siitä on alkaa valittaa 45 vuoden jälkeen.)
Muun muassa tästä päätellen se taitaa kuitenkin olla totta.
Olisin kovin kiinnostunut kuulemaan, miten juttu on syntynyt. Provosoiko toimittaja Kiesiä esittämään yhä julkeampia mielipiteitä? Vai onko Kiesin todellisia puheita ehkä jopa siivottu juttua varten?
Jaa, eipä meillä olisi varaa Audiin kuitenkaan, joten turha esittää ryhtyvänsä nyt boikottiin. Jos Kiesi löytää sopivan naisen (mikä noilla vaatimuksilla saattaa olla himpun verran epärealistinen tavoite), onnea hänelle!
(Anoppi muuten totesi kerran, että omahan se on mokansa, kun ei mies löydä edes vaatteita päälleen. Mitäs otti parisuhteen alusta lähtien tavaksi pestä, silittää ja tarjoilla. Turha siitä on alkaa valittaa 45 vuoden jälkeen.)
keskiviikko 17. kesäkuuta 2009
Maailma tulee kylään
Lupauduimme ottamaan jälleen elokuussa ulkomaisen nuoren toimittajan meille yhdeksi viikonlopuksi. (Viimevuotisesta vierailusta voi lukea hiukan täältä ja täältä.)
Ainakin viime vuonna toimittaijen aikataulu oli hengästyttävä! Mutta olisin koska tahansa lähtenyt mukaan; miten suomalainen voisi päästä yhden kuukauden aikana presidentin vierailulta Nokian pääkonttoriin, Lapista Tallinnan kautta Porvoon vanhaan kaupunkiin, ministerivierailuilta makeistehtaisiin? Huikea kuukausi kerta kaikkiaan.
Jos ei voi lähteä maailmalle (no, olen minä nyt vähän käynytkin, mutta aikanaan päätimme että pikkulapsiaikana on turha matkustella kotimaata kauemmas, ja olemme olleet siihen päätökseen tyytyväisiä - hiilijalanjälkikin on pysynyt pienenä sen ja maalämmityksen ansiosta ;)
--- niin, jos ei voi lähteä maailmalle, voi kutsua maailman luokseen!
P.S. Toki voisi ottaa vaikka vaihto-oppilaankin, mutta ainakin näin alkuun yksi viikonloppu on ihan hyvä aika ;)
Ainakin viime vuonna toimittaijen aikataulu oli hengästyttävä! Mutta olisin koska tahansa lähtenyt mukaan; miten suomalainen voisi päästä yhden kuukauden aikana presidentin vierailulta Nokian pääkonttoriin, Lapista Tallinnan kautta Porvoon vanhaan kaupunkiin, ministerivierailuilta makeistehtaisiin? Huikea kuukausi kerta kaikkiaan.
Jos ei voi lähteä maailmalle (no, olen minä nyt vähän käynytkin, mutta aikanaan päätimme että pikkulapsiaikana on turha matkustella kotimaata kauemmas, ja olemme olleet siihen päätökseen tyytyväisiä - hiilijalanjälkikin on pysynyt pienenä sen ja maalämmityksen ansiosta ;)
--- niin, jos ei voi lähteä maailmalle, voi kutsua maailman luokseen!
P.S. Toki voisi ottaa vaikka vaihto-oppilaankin, mutta ainakin näin alkuun yksi viikonloppu on ihan hyvä aika ;)
tiistai 16. kesäkuuta 2009
Hiljaiseloa
Vatsakipu.
Ripuli.
Kuume.
Lihassärky.
Käsittämätön väsymys.
Päänsärky.
Yskä.
Näistä on seitsemän viime päivääni tehty.
Suokaa siis anteeksi hiljaisuus - palaan kun tästä tokenen.
Ripuli.
Kuume.
Lihassärky.
Käsittämätön väsymys.
Päänsärky.
Yskä.
Näistä on seitsemän viime päivääni tehty.
Suokaa siis anteeksi hiljaisuus - palaan kun tästä tokenen.
torstai 4. kesäkuuta 2009
Nippeli nappeli
Oletteko jo kokeilleet Wolfram Alphaa? Se on uusi hakukone, jolla saan nopeasti selville esimerkiksi sen, että olen tänään 11 347 päivää vanha, ja että syntyessäni vuodesta oli kulunut 35,62 prosenttia. Tai että Hämeenlinnassa on 47 261 asukasta (mikä on muuten vanha tieto, mutta annettakoon se anteeksi, koska kuntaliitoksen myötä nykyistä asukaslukua ei ilmeisesti ole vielä vahvistettu. Hämeenlinnan omat sivut ilmoittavat luvuksi 66 000) ja siellä sataa tällä hetkellä (sen tiedon voin vahvistaa itsekin, sillä lähdin sieltä hetki sitten kohti Helsinkiä, ja istun nyt lahkeet epämiellyttävän märkinä linja-autossa).
Nippelinappelitietoahan sieltä löytää, ja edellisen perusteella myös hiukan epäluotettavaa sellaista. Mutta sen lisäksi hakukenttään voi syöttää vaikka minkälaisia matemaattisia kaavoja. Mitään sini-kosini-tangentti-juttuja minä en tarvitse, mutta oi: enää tämän humanistin ei tarvitse repiä hiuksia päästään prosenttilaskujen äärellä! Hakukenttään voi syöttää vaikka €200 + 26%. Tai 4230 - 17%. Ja konehan laskee!
(En ymmärrä miksi taskulaskimellakin on niin käsittämättömän vaikeaa laskea prosenttilaskuja! Miksi pitäisi osata erilaisia epäloogisia näppäinyhdistelmiä voidakseen laskea prosenttilaskuja, eikö laskimen pitäisi olla olemassa juuri sitä varten että minun ei tarvitse osata?)
Nippelinappelitietoahan sieltä löytää, ja edellisen perusteella myös hiukan epäluotettavaa sellaista. Mutta sen lisäksi hakukenttään voi syöttää vaikka minkälaisia matemaattisia kaavoja. Mitään sini-kosini-tangentti-juttuja minä en tarvitse, mutta oi: enää tämän humanistin ei tarvitse repiä hiuksia päästään prosenttilaskujen äärellä! Hakukenttään voi syöttää vaikka €200 + 26%. Tai 4230 - 17%. Ja konehan laskee!
(En ymmärrä miksi taskulaskimellakin on niin käsittämättömän vaikeaa laskea prosenttilaskuja! Miksi pitäisi osata erilaisia epäloogisia näppäinyhdistelmiä voidakseen laskea prosenttilaskuja, eikö laskimen pitäisi olla olemassa juuri sitä varten että minun ei tarvitse osata?)
keskiviikko 27. toukokuuta 2009
Sliding doors
Ystävä kärvistelee päätöksenteon vaikeudessa. Päätös pitäisi tehdä kahden työvaihtoehdon välillä. Järki sanoo yhtä, tunne vetää toiseen.
Päätöksen tekemisessä vaikeinta on aina päätöksenteon hetkellä, kun tähyilee eri suuntiin ja yrittää epätoivoisesti saada vihiä tulevaisuudesta. Kun päätös on tehty, paluuta ei ole - ja toista vaihtoehtoa on siinä vaiheessa turha haikailla, koska ei voi milloinkaan tietää, mitä siitä olisi tullut. Jos valinta menee pieleen, toinen vaihtoehto olisi voinut mennä vielä huonommin. Tai ihan loistavasti. Turha murehtia.
(Helpommin sanottu kuin tehty.)
Usein päätökset tuntuvat jälkikäteen itsestään selviltä. Sitä ihmettelee, miksi kuluttikin niin paljon energiaa jonkun asian pohtimiseen.
Nyt haastan sinut, joka tämän luet: kerro joku tekemäsi päätös, jonka olet joskus tehnyt kahden vaihtoehdon välillä. Pieni tai iso.
Minulla oli opiskeluaikoina jo valmiina vaihtopaikka Göteborgiin. Sitten tuli toinen vaihtoehto: tehdä gradu vastaperustetussa tehoryhmässä ja mennä naimisiin. Tein gradun ja menin naimisiin - ja olin muuten ainoa tehoryhmäläinen, joka itse asiassa sai gradunsa valmiiksi määräajassa. Ja lopulta se gradu palkittiin, ja se jatkui väitöskirjana. Ja naimisissakin on yhä vallan mukavaa.
Missähän olisin nyt jos olisin lähtenyt Göteborgiin tammikuussa 2001?
Jos et muuten ole nähnyt leffaa Sliding Doors (1998, pääosissa Gwyneth Paltrow ja John Hannah), niin suosittelen! Leffa esittää kaksi vaihtoehtoista tapahtumakulkua, joista toisessa päähenkilö ehtii junaan ja toisessa ei. Se on kategorisoitu romanttiseksi komediaksi, mutta minusta siinä on hyvin vähän kumpaakaan. Se on lähinnä traaginen draama.
Päätöksen tekemisessä vaikeinta on aina päätöksenteon hetkellä, kun tähyilee eri suuntiin ja yrittää epätoivoisesti saada vihiä tulevaisuudesta. Kun päätös on tehty, paluuta ei ole - ja toista vaihtoehtoa on siinä vaiheessa turha haikailla, koska ei voi milloinkaan tietää, mitä siitä olisi tullut. Jos valinta menee pieleen, toinen vaihtoehto olisi voinut mennä vielä huonommin. Tai ihan loistavasti. Turha murehtia.
(Helpommin sanottu kuin tehty.)
Usein päätökset tuntuvat jälkikäteen itsestään selviltä. Sitä ihmettelee, miksi kuluttikin niin paljon energiaa jonkun asian pohtimiseen.
Nyt haastan sinut, joka tämän luet: kerro joku tekemäsi päätös, jonka olet joskus tehnyt kahden vaihtoehdon välillä. Pieni tai iso.
Minulla oli opiskeluaikoina jo valmiina vaihtopaikka Göteborgiin. Sitten tuli toinen vaihtoehto: tehdä gradu vastaperustetussa tehoryhmässä ja mennä naimisiin. Tein gradun ja menin naimisiin - ja olin muuten ainoa tehoryhmäläinen, joka itse asiassa sai gradunsa valmiiksi määräajassa. Ja lopulta se gradu palkittiin, ja se jatkui väitöskirjana. Ja naimisissakin on yhä vallan mukavaa.
Missähän olisin nyt jos olisin lähtenyt Göteborgiin tammikuussa 2001?
Jos et muuten ole nähnyt leffaa Sliding Doors (1998, pääosissa Gwyneth Paltrow ja John Hannah), niin suosittelen! Leffa esittää kaksi vaihtoehtoista tapahtumakulkua, joista toisessa päähenkilö ehtii junaan ja toisessa ei. Se on kategorisoitu romanttiseksi komediaksi, mutta minusta siinä on hyvin vähän kumpaakaan. Se on lähinnä traaginen draama.
lauantai 23. toukokuuta 2009
Surrealismia
Huh. Kotona taas. Luulin selvinneeni ilman jet lagia, mutta niinpä vaan sammuin kesken iltapäivän ja nyt kukun valveilla. Outoja olotiloja.
Reissu oli hieno. Siitä lisää tuonnempana, kun ehdin purkaa kuvia ja tuntoja. Nyt en jaksa kertoa enää mitään, kun olen jo niin moneen kertaan kertonut.
Sen sijaan totean, että mulla on reissun ajalta iso kasa tv-ohjelmia katsomatta. Aloitin Suomen huippumalli haussa -sarjan viimeistä edellisellä jaksolla. Ja voi hyvänen aika. 24-vuotias pienen lapsen äiti Anna-Kaisa puhuu puhelimessa tulevan aviomiehensä kanssa (joka on jo aiemmin dissannut morsiamensa kilpailuun osallistumista ihan huolella) ja mies sanoo puhelimessa: "Tuo sinun meikkileikki pilaa kyllä niin paljon kaikkee".
Ollaan mitä mieltä tahansa tv-konseptista ja sen etiikasta, järkevyydestä ja koko mallibisneksen takana vallitsevasta arvomaailmasta. Ollaan mitä mieltä tahansa feminiinisistä kauneusihanteista. Ollaan mitä mieltä mistä tahansa, mutta hyvänen aika sentään! Voisiko tuon enempää dissata tulevan puolisonsa haaveita ja urapyrkimyksiä! On yksi asia olla ikävissään ja kertoa, että onhan meillä ollut tässä vähän hankaluuksia kun sä olet siellä - se olisi ihan ymmärrettävää, kun isi on jätetty kotiin pienen pojan kanssa. Mutta hemmetti soikoon, tämä jätkä maalailee häiden perumista ja toteaa että tuo sinun meikkileikki pilaa kyllä niin paljon kaikkee.
Mieheni väittää, että puhelujen on pakko olla käsikirjoitettuja. Toivottavasti ovat. Jos eivät ole, niin toivottavasti Anna-Kaisa tajuaa perua häät itse, ellei jätkä sitä tee. Meikkileikki! Hitto kun ärsyttää!
Reissu oli hieno. Siitä lisää tuonnempana, kun ehdin purkaa kuvia ja tuntoja. Nyt en jaksa kertoa enää mitään, kun olen jo niin moneen kertaan kertonut.
Sen sijaan totean, että mulla on reissun ajalta iso kasa tv-ohjelmia katsomatta. Aloitin Suomen huippumalli haussa -sarjan viimeistä edellisellä jaksolla. Ja voi hyvänen aika. 24-vuotias pienen lapsen äiti Anna-Kaisa puhuu puhelimessa tulevan aviomiehensä kanssa (joka on jo aiemmin dissannut morsiamensa kilpailuun osallistumista ihan huolella) ja mies sanoo puhelimessa: "Tuo sinun meikkileikki pilaa kyllä niin paljon kaikkee".
Ollaan mitä mieltä tahansa tv-konseptista ja sen etiikasta, järkevyydestä ja koko mallibisneksen takana vallitsevasta arvomaailmasta. Ollaan mitä mieltä tahansa feminiinisistä kauneusihanteista. Ollaan mitä mieltä mistä tahansa, mutta hyvänen aika sentään! Voisiko tuon enempää dissata tulevan puolisonsa haaveita ja urapyrkimyksiä! On yksi asia olla ikävissään ja kertoa, että onhan meillä ollut tässä vähän hankaluuksia kun sä olet siellä - se olisi ihan ymmärrettävää, kun isi on jätetty kotiin pienen pojan kanssa. Mutta hemmetti soikoon, tämä jätkä maalailee häiden perumista ja toteaa että tuo sinun meikkileikki pilaa kyllä niin paljon kaikkee.
Mieheni väittää, että puhelujen on pakko olla käsikirjoitettuja. Toivottavasti ovat. Jos eivät ole, niin toivottavasti Anna-Kaisa tajuaa perua häät itse, ellei jätkä sitä tee. Meikkileikki! Hitto kun ärsyttää!
keskiviikko 20. toukokuuta 2009
Ajatus
Paljon matkustavalle ihmiselle aikaero ei taida olla kovin kummoinen juttu. Mutta minua mietityttää.
Lähden huomenna keskiviikkona paikallista Palo Alton aikaa klo 21.00 kohti Suomea. Olen kotona torstaina klo 23.00. Lähdön ja perille pääsyn välillä on siis 26 tuntia.
Välissä on parin tunnin vaihto Münchenissa, ja lentoihin kuluu yhteensä 15 tuntia. Olen siis matkalla yhteensä 17 tuntia.
Mutta missä se erotus, yhdeksän tuntia on? Mitä se on? Onko niitä tunteja olemassa? Minun todellisuudessani, muiden todellisuudessa?
Maailman aika on aika filosofis-eksistentialistis-ontologinen juttu.
P.S. Täällä on ollut ihanaa. Tuntuu oudolta palata arkeen, minun todellisuuteeni. Vuorokauden päästä olen jo matkalla.
Lähden huomenna keskiviikkona paikallista Palo Alton aikaa klo 21.00 kohti Suomea. Olen kotona torstaina klo 23.00. Lähdön ja perille pääsyn välillä on siis 26 tuntia.
Välissä on parin tunnin vaihto Münchenissa, ja lentoihin kuluu yhteensä 15 tuntia. Olen siis matkalla yhteensä 17 tuntia.
Mutta missä se erotus, yhdeksän tuntia on? Mitä se on? Onko niitä tunteja olemassa? Minun todellisuudessani, muiden todellisuudessa?
Maailman aika on aika filosofis-eksistentialistis-ontologinen juttu.
P.S. Täällä on ollut ihanaa. Tuntuu oudolta palata arkeen, minun todellisuuteeni. Vuorokauden päästä olen jo matkalla.
lauantai 16. toukokuuta 2009
Tuokiokuvia Amerikasta 4
Incapable of small talk
En tahdo mitenkään oppia sitä,
että kun ihminen kysyy minulta kysymyksen,
oli se sitten kuinka monisyinen tahansa,
vastauksen pitää olla
lyhyt,
kiinnostava
ja ehdottoman positiivinen.
En tahdo mitenkään oppia sitä,
että kun ihminen kysyy minulta kysymyksen,
oli se sitten kuinka monisyinen tahansa,
vastauksen pitää olla
lyhyt,
kiinnostava
ja ehdottoman positiivinen.
Tuokiokuvia Amerikasta 3
Vasta kolmannen päivän iltana
sain ensi kertaa ruokaa pestävistä astioista.
Ei tällaista jätteen määrää uskoisi ennen kuin näkee.
sain ensi kertaa ruokaa pestävistä astioista.
Ei tällaista jätteen määrää uskoisi ennen kuin näkee.
Tuokiokuvia Amerikasta 2
Pieni kahvi.
3,5 dl.
Kauluksessa varoitus: elintarvike jota olet juuri nauttimassa
on äärimmäisen kuumaa.
3,5 dl.
Kauluksessa varoitus: elintarvike jota olet juuri nauttimassa
on äärimmäisen kuumaa.
tiistai 28. huhtikuuta 2009
Reaaliaikaista seurantaa
Kun nyt olen ylittänyt jos jonkinlaisia henkilökohtaisia esteitä ja järjestänyt matkan Atlantin taakse, niin olisipa aikamoisen huono tuuri, jos matka sitten peruuntuisi sikainfluenssan takia.
Toisaalta, jos matka peruuntuisi sikainfluenssan takia, niin silloin olisi todennäköisesti maailmassa asiat sen verran vinksallaan, että yhden reissun peruuntuminen tuntuisi kovin pieneltä uhraukselta.
Uutisten seuraaminen tekee levottomaksi. Mutta katsokaas tätä linkkiä, jonka kollega vinkkasi: jotakuinkin reaaliaikainen epäilyjen ja todettujen tapausten seuranta Google Mapsissa...
Aikamoista tämä maailman meno, sano.
Toisaalta, jos matka peruuntuisi sikainfluenssan takia, niin silloin olisi todennäköisesti maailmassa asiat sen verran vinksallaan, että yhden reissun peruuntuminen tuntuisi kovin pieneltä uhraukselta.
Uutisten seuraaminen tekee levottomaksi. Mutta katsokaas tätä linkkiä, jonka kollega vinkkasi: jotakuinkin reaaliaikainen epäilyjen ja todettujen tapausten seuranta Google Mapsissa...
Aikamoista tämä maailman meno, sano.
tiistai 21. huhtikuuta 2009
Flyga, flyger, flög, flugit
Kävin taannoin työterveyslääkärin vastaanotolla pyytämässä apua Atlantin ylitykseen (olen postannut aiheesta aiemmin ainakin täällä ja täällä). Lääkäri kuunteli selvitystäni melkoisen huvittuneena.
Tässä pari pätkää esimerkiksi keskustelustamme:
Olipa ahdistava reissu. Lähdin lääkäristä Diapam-resepti kädessä ja "olenko mä nyt oikeasti ihan hullu?" -mietteet mielessä.
Tässä pari pätkää esimerkiksi keskustelustamme:
- Tiedät varmaan, että tilastollisesti lentäminen on paljon turvallisempaa kuin esimerkiksi autolla ajo?Ja suosikkikommenttini lääkärin suusta:
- Kyllä mä pelkään autossakin, ja pelkään kun läheiset on automatkalla.
- No sullapa tuntuu noita fobioita olevan sitten enemmänkin.
- Tuo sinun lentokammosi ei kyllä ole kovin rationaalista.Daa?! Kuinka usein kammot ovat kovin rationaalisia?
Olipa ahdistava reissu. Lähdin lääkäristä Diapam-resepti kädessä ja "olenko mä nyt oikeasti ihan hullu?" -mietteet mielessä.
perjantai 3. huhtikuuta 2009
Sokkona tulevaisuuteen?
Tekisitkö ostotarjouksen talosta näkemättä sitä?
Sitoutuisitko ihmissuhteeseen ihmistä tuntematta?
Hakisitko työpaikkaa, jos et tiedä mitä itse asiassa haet?
Tässä ilmoituksessa haetaan varastotyöntekijää nuorekkaaseen työporukkaan, mutta työpaikkaa rekrytoija ei voi paljastaa.
Tässä ilmoituksessa haetaan ravintolapäällikköä tulevaan ravintolaan, josta rekrytoija ei kerro muuta kuin että kyseessä on anniskelupaikka, joka ei itse asiassa sijaitse ilmoituksessa mainitulla 13100-alueella eli Hämeenlinnan keskustassa, vaan jossakin muualla.
Valistaisiko joku hölmöä? Hakeeko ihminen sokkona työtä edes tällaisina aikoina, kun työ voi olla tiukassa? Ja vaikka hakisikin, odottaako työnantaja löytävänsä hyvän työntekijän tällaisella menettelyllä?
Kun ei ymmärrä niin ei ymmärrä. Onneksi itse sain juuri postissa nimittämiskirjan vuoden 2010 loppuun. Olen seitsemättä vuotta töissä yliopistossa, ja tämä on eka yli vuoden pituinen pesti. Sain työterveydestä kutsun työhöntulotarkastukseen. Jii-haa!
Sitoutuisitko ihmissuhteeseen ihmistä tuntematta?
Hakisitko työpaikkaa, jos et tiedä mitä itse asiassa haet?
Tässä ilmoituksessa haetaan varastotyöntekijää nuorekkaaseen työporukkaan, mutta työpaikkaa rekrytoija ei voi paljastaa.
Tässä ilmoituksessa haetaan ravintolapäällikköä tulevaan ravintolaan, josta rekrytoija ei kerro muuta kuin että kyseessä on anniskelupaikka, joka ei itse asiassa sijaitse ilmoituksessa mainitulla 13100-alueella eli Hämeenlinnan keskustassa, vaan jossakin muualla.
Valistaisiko joku hölmöä? Hakeeko ihminen sokkona työtä edes tällaisina aikoina, kun työ voi olla tiukassa? Ja vaikka hakisikin, odottaako työnantaja löytävänsä hyvän työntekijän tällaisella menettelyllä?
Kun ei ymmärrä niin ei ymmärrä. Onneksi itse sain juuri postissa nimittämiskirjan vuoden 2010 loppuun. Olen seitsemättä vuotta töissä yliopistossa, ja tämä on eka yli vuoden pituinen pesti. Sain työterveydestä kutsun työhöntulotarkastukseen. Jii-haa!
lauantai 7. maaliskuuta 2009
Mitä meille on tapahtunut?
Muistan ajan, kun tietynlaisiin arkaluontoisiin kysymyksiin vastattiin vain kännissä tai pullonpyöritystä pelattaessa. Tyypillisimmin tällaiset kysymykset käsittelivät seksielämää.
Nyt Facebookissa pyörii meemi jos toinenkin, jossa pitäisi vastata hyvin intiimeihin kysymyksiin. Oletko harrastanut ryhmäseksiä? Oletko harrastanut seksiä julkisella paikalla? Oletko himoinnut työkaveriasi? Oletko rakastunut ystävään?
En tiedä onko monella tapana hengata Facebookissa kännissä. Yksi (fb-)ystävä hengasi, ja tuloksena oli (fb-)ystävyys Johanna Tukiaisen kanssa, jota (fb-)ystäväni kommentoi miettimällä, "oliko tämä känni-idea sittenkään hyvä".
En tiedä mitä tapahtuisi, jos itse päätyisin humalaisena Facebookiin. Aika irrationaalinen ajatus. Ensinnäkin siksi, että olen humalassa keskimäärin kolme kertaa vuodessa. Toisekseen siksi, että silloin harvoin kun olen humalassa, mieleeni ei tulisi notkua tietokoneen äärellä. Notkun mieluummin ihan lihaa ja verta olevien ihmisten seurassa. Ja, jos sillä hetkellä siltä tuntuu, puhun myös seksistä ;)
Nyt Facebookissa pyörii meemi jos toinenkin, jossa pitäisi vastata hyvin intiimeihin kysymyksiin. Oletko harrastanut ryhmäseksiä? Oletko harrastanut seksiä julkisella paikalla? Oletko himoinnut työkaveriasi? Oletko rakastunut ystävään?
En tiedä onko monella tapana hengata Facebookissa kännissä. Yksi (fb-)ystävä hengasi, ja tuloksena oli (fb-)ystävyys Johanna Tukiaisen kanssa, jota (fb-)ystäväni kommentoi miettimällä, "oliko tämä känni-idea sittenkään hyvä".
En tiedä mitä tapahtuisi, jos itse päätyisin humalaisena Facebookiin. Aika irrationaalinen ajatus. Ensinnäkin siksi, että olen humalassa keskimäärin kolme kertaa vuodessa. Toisekseen siksi, että silloin harvoin kun olen humalassa, mieleeni ei tulisi notkua tietokoneen äärellä. Notkun mieluummin ihan lihaa ja verta olevien ihmisten seurassa. Ja, jos sillä hetkellä siltä tuntuu, puhun myös seksistä ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
