Ihmisten parissa

Olin tänään ekaa kertaa sitten syksyn kunnallisvaalikampanjan puolueen talkoissa kaupungilla. Hämeenlinnan Verkatehtaalla oli puheenjohtajapäivät, ja täytimme ja jaoimme ilmapalloja ja kahvilippuja kävelykadulla sillä aikaa, kun mepit, kansanedustajat ja Katainen kävivät lavalla puhumassa.

Oli kivaa. Huomasin jopa kaivanneeni syksyistä yhdessä tekemistä.

En ole maailman paras tuntemattomien ihmisten kohtaaja. Sekin sujui tänään aika mukavasti. (Jouduin muun muassa miettimään, kumpi on pidempi: Sauli vai Jyrki. Jouduin myös vastaamaan siihen, kuinka paljon maahan aiotaan vielä ottaa pakolaisia. Hmm.)

Laitan tämän postauksen tunnisteeksi vaalit, sillä Eurovaalit lähestyvät ja niissäkin on oikeasti tärkeää äänestää.

The Final Count: Down

No nyt se ratkesi, löysin viimein lopullisen vaalituloslistan. Oma sijoitukseni putosi pykälällä sijalle 123. Samoissa äänilukemissa ollut Kati sai tarkastuslaskennassa yhden lisä-äänen, joten hän on 74 äänellä kokoomuksen viimeinen varavaltuutettu. Minä olen sitten siitä seuraava. Arvontaa ei näin ollen tarvittu. Onnea Katille!

On tää vaan ollut jännää! En ihmettelisi, vaikka joku jäisi koukkuun vaaleihin.

Vaalivoitto

Hienoa! Kokoomus nousi vaalivoittoon niin valtakunnallisesti kuin meillä Hämeenlinnassa. Valtuustopaikat menivät tasan demareiden kanssa, 20 kummallekin.

Oma sijoitukseni on 358 ehdokkaan listalla 122 (pelkkien äänimäärien perusteella sija 85). Olen tyytyväinen; ensikertalaisena ja 30 euron nettobudjetilla saavutus on mielestäni hyvä. Olen muuten ensimmäinen varasijatta jäänyt kokoomuslainen ehdokas, samalla äänimäärällä kuin viimeisen varasijan saanut - aakkosjärjestyskö sen asettumisen määrää?

Korkein tavoitteeni, paikka lasten ja nuorten lautakunnassa taitaa valitettavasti jäädä haaveeksi - ehkä jokin muu mielekäs luottamuspesti voisi kuitenkin löytyä.

Kiitos kaikille tukijoille ja äänestäjille!

H-hetki lähestyy

Äänestysaikaa on jäljellä neljä tuntia. Sää ei ole tainnut suoranaisesti houkutella ketään uurnille, mutta Jukolan koulun nurkilla kulki ainakin runsaasti reippaita sadetta ja viimaa uhmanneita äänestäjiä. Ja vielä ehtii. Jos et ole vielä äänestänyt, tee se nyt.

Jännittävää iltaa meille kaikille!

Jos hoidat lapsia, ei pidä sinun työtä tekemän...

Olen saanut tässä vaalien alla sähköpostitse/webbilomakkeella jokusen viestin tuntemattomilta ihmisiltä. Se tuntuu hienolta: joku on niin aktiivinen, että oikeasti ottaa yhteyttä ja on kiinnostunut asioista. Samalla se nostaa tunnetta vastuusta. Valtuutettu edustaa kuntansa asukkaita, ihmisiä. Valtuutettu on luottamustoimessa. Kuluneiden sanojen takana on tosi isoja merkityksiä.

Tänään minuun otti yhteyttä äiti, joka ei ole oikeutettu kotihoidon kuntalisään, koska on halunnut tehdä ajoittaista keikkatyötä. Mutta kun keikkoja ei ole, tuloja ei ole - muttei sitä kuntalisääkään ole. Ja kuten äiti toteaa: ajoittainen työssäkäynti tukee myös kotihoitajana jaksamista. Välillä tekee hyvää tuulettua, saada toisenlaista vastuuta, nähdä muita ihmisiä - ja minkä itse vanhempainvapaan ajalta hyvin muistan: saada puhua aikuista.

Kotihoidontuen kuntalisän työhön liittyvät rajoitukset ovat todellakin aikansa eläneitä! Pätkätyöt ja keikkatyöt ovat realismia tänä päivänä, samoin vanhempien välinen vastuunjako, joka mahdollistaa lapsia hoitavan vanhemman ajoittaisen keikkatyöskentelyn. Kotihoidonhan pitäisi kaiken järjen mukaan tarkoittaa sitä, että lapset hoidetaan kotona - eikö vain?

Vaalijännitys vaivaa

Onpa hyvä, että vaalipäivä on jo sunnuntaina. En kestäisi odottaa enää pidempään. Jotenkin ihan huomaamatta sisälläni on alkanut kasvaa vaalijännitys. Kutkuttaa joka aamu avata päivän lehti, väkisinkin ajautuu miettimään onko nyt tehnyt voitavansa, pyörryttää kun edes yrittää ajatella tulevia vaalituloksia.

Voin kyllä jo tässä kohtaa sanoa ihan rehellisesti, että mahdollisen tappion nieleminen tulee onnistumaan suhteellisen kivuttomasti. Jos joskus männävuosina on ympäristökunnissa päässyt ääniharavan siivellä kymmenellä äänellä valtuustoon, enää se ei onnistu. Tällä hetkellä arvioidaan läpimenon edellyttävän noin kahtasataa ääntä, ja se on todella suuri määrä ihmisiä!

Vaalirahoituksesta

Ellei kaverilta olisi tullut aamulla tekstiviestiä, olisin lentänyt pyrstölleni postilaatikolla. Tiesin kyllä, että Hämeen Sanomiin on tulossa toinen kuvista, jotka olin sinne pyynnöstä lähettänyt, mutta että kanteen ja noin monelle palstalle venytettynä - huh!

Joku totesi hetki sitten Hämeen Sanomien keskustelussa, ettei usko parin sadan euron kampanjoinnin olevan mahdollista. Minä tein itse nettisivut ja laitoin ne jo olemassa olevalle kotisivupalvelimelleni. Suunnittelin ja taitoin itse esitteeni ja painatin 200 kpl kirjapainossa, maksoi 150 euroa. Keräsin 20 henkeä talk show -ohjelman yleisöksi ja sain 120 euroa. Humanistin hataralla laskupäällä saan lopputulemaksi 30 euroa. Niin paljon katson kampanjointini maksaneen.

Ainoatakaan lehti-ilmoitusta en ole ostanut. Puolue laskutti 60 euroa, jota ei lasketa henkilökohtaiseen rahoitukseen. Sillä olen päässyt muutamaan naamagalleriaan, yhteen väärällä nimellä. Blogin kirjoittaminen ja keskustelupalstoille osallistuminen ei maksa mitään, ihmisten tapaaminen ei maksa mitään (en ole jakanut karkin karkkia, vaan ainoastaan omaa esitettäni).

Sunnuntaina nähdään, riittääkö tämä yhtään mihinkään, mutta koen kyllä kampanjoineeni ihan oikeasti.

Keskustelu viisivuotiaan kanssa

- Äiti, miksi sä laitat noita sun mainoksia ihmisten postilaatikoihin?
- Siksi, että mä toivon että ihmiset äänestäis mua.
- Miksi sä toivot että ihmiset äänestäis sua?
- Siksi, että mä pääsisin mukaan päättämään meidän kaupungin asioista.
- Mistä asioista?
- No vaikka päiväkotiryhmistä. Tai siitä, että mihin kouluun sä menet ja minkälaista siellä sitten on.
- Saisitko sä yksin päättää sellaisista asioista?
- En, ei siellä yksin kukaan pysty päättämään mitään.
- Oletko sä surullinen jos sä et pääse sinne?
- No en, en mä usko.
- Hyvä. Sä saat sitten päättää asioita täällä kotona ja mä lupaan totella sua.

Perinteitä ylläpitämässä

Tänään on toiseksi viimeinen ennakkoäänestyspäivä. Äänestäminen on tehty niin vaivattomaksi, että kuilu nykyisen systeemin ja kokeiluvaiheessa olevan sähköisen äänestämisen välillä on melkoisen pieni.

Minä olen heittäytynyt viime äänestyksissä vanhanaikaiseksi. Haluan ehdottomasti äänestää vasta vaalipäivänä, koska silloin äänestämisessä on juhlan tuntua. Äänestäminen tuntuu merkitykselliseltä teolta, kun koulun salissa on uudet kulissit, ja paikalla olevat ihmiset ovat siellä vain yhtä tarkoitusta varten. Jos äänestäisin Prismassa, ajatukseni olisivat kauppalistassa tai nälässä tai lasten nahistelussa. Kun istumme autossa matkalla kohti Jukolan koulua, mielessä on vain äänestäminen, ja se tuo hienoa tunnelmaa. Jos voisin valita, menisin sinne varmaan hevosrattaissa ja pyhäpuvussa tärkättyine kauluksineen...

Varsinaisena vaalipäivänä äänestäminen on myös paljon jännittävämpää. Niitä ääniä lasketaan kuumeisesti illalla, niitä ääniä odotetaan vaalilähetyksissä ja jännitetään vaalivalvojaisissa. Ne äänet voivat muuttaa kaiken. Ne tulevat tipoittain, kun etukäteen lasketut ennakkoäänet ovat tömähtäneet sisään yksilöimättömänä massana.

Sunnuntaita odotellessa.

Hyvä tyyppi mutta väärä puolue

Kentältä kantautui palautetta: olen kuulemma hyvä tyyppi ja hyvällä asialla - mutta väärästä puolueesta.

Tieto ei yllätä. Itsekin mietin kun alunperin ehdolle pyydettiin, että jotta voisi allekirjoittaa kaikki puolueen arvot pitäisi perustaa oma... Kaveripiiristänikin löytyy intohimoja liki jokaiseen poliittiseen suuntaan.

Olen kylläkin ilokseni huomannut tässä matkan varrella, että yhä useammin koen olevani aidosti samaa mieltä puolueen viestin kanssa. Tosin saman voisi varmaan kokea parin kolmen muunkin puolueen kohdalla: vaalien alla puolueiden erot kaventuvat massoja miellyttäväksi muusiksi.

Tutkimusten mukaan kunnallisvaaleissa äänestetään kuitenkin enemmän henkilöä kuin puoluetta. Niin olen itsekin tavannut tehdä, ja se tuntuu järkevältä. Kunnallispolitiikka on niin lähellä ihmistä, että oikeastaan sitä ei mielestäni edes saisi kutsua politiikaksi - sana jotenkin vieraannuttaa ja monimutkaistaa. Kunnallisessa päätöksenteossa on kyse sellaisista asioista kuin päiväkotien ja koulujen ryhmäkoot ja kevyen liikenteen väylien valaistus; oikeasti läheiset ja todelliset jutut.

Äänestysvalinta muodostuu erilaisista kombinaatioista. Valinnanvaraa on meillä nyt niin paljon, että luulisi olevan suhteellisen helppoa löytää joukko ehdokkaita, jotka olisivat vähiten vääriä ja joista voisi sitten vaikka arpoa omansa. Mitkä kriteerit sitten painavat eniten, se on jokaisen oma asia.

Hyvä tyyppi, hyvä puolue, väärällä asialla?
Väärä tyyppi, hyvä puolue, hyvällä asialla?
Hyvä tyyppi, väärä puolue, hyvällä asialla?
Hyvä tyyppi, hyvä puolue, hyvällä asialla - mutta ei kyllä ikinä pääse läpi?
Varma nakki, mutta kuka enää tietää millä asialla?

Ääh - kunhan äänestät!

Politiikalta pääsy kielletty!

Olin sopinut meneväni ensi viikon alussa avoimeen päiväkotiin puhumaan vaaliasioista. Homma oli sovittu kellonaikaa ja ajo-ohjeita myöten.

Äsken lastentarhanopettaja soitti ja kertoi keskustelleensa päiväkodin johtajan kanssa. Hän peruutti tuloni, koska he "eivät voi ottaa kantaa vaaliasioihin" eikä "tällaisia vierailuja ole ennenkään järjestetty". "Ihmiset varmaankin saavat tietonsa sitten muualta."

Ymmärrän yskän, oikein hyvin. Jos avoin päiväkoti halutaan pitää "puhtaana" tällaisilta vaikutteilta, käsitän asian mainiosti. Mutta toisaalta: samaisessa avoimessa päiväkodissa käy erilaisia tuote-esittelijöitä, jotka kauppaavat jos jonkinlaista tavaraa: leluja, lastenvaatteita, mausteita.

Kumpi onpi pahempi: aatteiden vai vaatteiden myyminen? Käsittääkseni tuotekutsuilla ei ole koskaan ostopakkoa, vaan eipä olisi aatteessakaan. Ja mitä kannanottoihin tulee, yhtä lailla yhden leluedustajan sisään päästäminen on kannanotto.

Ja toisaalta: olisinhan voinut napata tytöt kainaloon ja mennä avoimeen päiväkotiin ihan "normaalina" asiakkaana - ja samalla sivumennen puhua valtuustopyrkimyksistäni. Se olisi ollut ihan ok. Kun nyt kuitenkin ajattelin kulkea rehellisempää reittiä ja ilmoittaa aikeistani, avoimen päiväkodin ovi sulkeutui. Mielenkiintoista.

30 vuotta nuori

Tämän päivän lehden mukaan nuorten kuntavaali-into on lisääntynyt, etenkin 25-34-vuotiaiden ikäryhmässä.

Nuorten?

Katsotaanpa vähän, miltä 30-vuotias nainen näyttää eri perspektiiveistä.

- Kosmetiikkavalmistajien mukaan tarvitaan jo järeitä keinoja, jos haluan taistella ikääntymistä vastaan. Onneksi aloitin jo pari vuotta sitten Age Fitness -voiteiden käytön, ja silmänympärysvoide on ollut käytössä sitäkin pidempään. Mutta kuka kertoisi, miksi kolmekymppisenä on finnejä yhtä paljon kuin teini-iässä? Ei mutta hei, juurihan näin mainoksen aineesta aikuisfinnien hoitoon!

- Työnantajan näkökulmasta olen kävelevä rahareikä. Nainen hedelmällisessä iässä. Kaksi hedelmää on jo kotona, joten keskiarvo on saavutettu, mutta onhan mahdollista, että tuo ratkeaisi vielä lisääntymään. Ei siis kannata palkata.

- Puolueen näkökulmasta olen varsin hyvä tapaus. Juuri kolmekymmentä täyttänyt, joten luettavissa jos ei ihan nuoriin, niin nuorehkoihin ehdokkaisiin kuitenkin. Ja mikä elintärkeää, nainen.

- Akatemian näkökulmasta olen professorini mukaan täydellinen: 30-vuotias väittelijä. Meitä kuulemma nyt halutaan :)

Sanovat, että ihminen on juuri sen ikäinen kuin tuntee olevansa. Minä olen kokenut kolme "suurta" ikäkriisiä. Ensimmäinen oli, kun lapset alkoivat ajaa autoilla - siis luokkakavereiden vuosia nuoremmat pikkusiskot ja -veljet. Väistelin lasten ohjaamia autoja liikenteessä aikani, kunnes tajusin, että niillähän taitaa olla ihan legitiimi ajolupa.

Toinen kriisi tuli, kun lueskelin HPK:n pelaajaluetteloa ja tajusin, että joukossa oli enää pari ikäistäni tai vanhempaa pelajaa. Ja ne on niitä joukkueensa nestoreita. Kaukana oli ne ajat, kun pohjoispäädyn seisomakatsomossa kiljuin Peksiä naama punaisena.

Kolmas kriisi on oikeastaan paradoksi. Ei itsestään huomaa ikääntymistä, ei vielä tässä vaiheessa. Sen huomaa, kun katsoo joko lapsiaan tai vanhempiaan. Mihin ne kaikki viisi vuotta sujahti, jotka esikoinen on ehtinyt kasvaa? Ja koska isän ohimot muuttuivat noin harmaiksi?

Asiat etenee

Väitöskirjan esitarkastusvaihe alkaa olla valmis... huii, että voikin jännittää. Ja toisaalta ei yhtään; uuden tutkimusprojekin myötä ajatukset on ehtineet kääntyä jo ihan uuteen suuntaan, ja tietyllä tavalla väikkäri tuntuu jo ihan vanhalta.

Ehdin viimein Toivotuvallekin tänä aamupäivänä. Vesisateisella torilla ei liikkunut juuri muita kuin meitä ehdokkaita. Eipä sillä, mukavaa oli näinkin.

Lakko?

Hmm. Jos Journalistiliitto antaa huomenna lakkovaroituksen eikä sopua synny, jäsenet menevät lakkoon parin viikon päästä. Ei tarvitse paljon laskupäätä ynnätäkseen mihin tämä osuu: juuri vaalien alle.

Lehdistössä on aiemmin ollut kaksi lakkoa: vuonna 1972 lakkoiltiin 10 päivää ja 10 tuntia. Vuonna 1980 kolme viikkoa.

Jos lakko tulee, mikä mahtaa olla sen vaikutus kunnallisvaaleihin? Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Minun vaaliohjelmani

Kävin Kokoomuksen sivuilla tekemässä minun vaaliohjelmani.

Vaikka vaihtoehtoja oli paljon mistä valita, ihan niitä omimpia nyansseja ei löytynyt. Kyllä tuosta kuitenkin käsityksen saa.

Vaikeat vaalikoneet

Huu, nyt ahdistaa! Kävin vastaamassa kolmen vaalikoneen kysymyksiin, ja täytyy myöntää, että kovin monen kysymyksen kohdalla nostin kädet pystyyn ja huusin: apua, mistä minä tiedän! Osa kysymyksistä tuntui ihan oikeasti kompakysymyksiltä.

Vaan kai meitä noviisejakin tarvitaan. Jotain hyvää on oltava siinäkin, että tekee mieli pelata opiskeluajoilta tuttua hevonpee-bingoa aina kun joku alkaa puhua liikaa politiikkaa.

BB:stä valtuustoon - nykyajan politiikkaa?

Big Brother -showsta pudotettu, muiden diivailusta ärsyyntynyt cowboy Risto Kuoppala kertoo julkisuuden olleen hänelle tärkein syy ohjelmaan hakeutumiseen. Julkisuutta hän on haalinut aiemmin mm. poseeraamalla alushoususillaan Seitsemän päivää -lehdessä ja osallistumalla Mr. Tampere -kilpailuun.

Ja mihin tätä julkisuutta tarvitaan? Politiikkaan. Mies on toista kertaa ehdolla Tampereen valtuustoon demarien riveistä. Edellisellä kerralla vuonna 2004 ääniä kertyi vain 24, mutta miehen nettisivujen mukaan "poiki kuitenkin paikan luottamustoimessa toisen asteen koulutuspalveluiden johtokunnan puheenjohtajan varajäsenenä".

Way to go, man!

EVVK - vai kiinnostaako kuitenkin?

Kunnallisvaalit alkavat nyt näkyä kuvassa. Kokoomus on ainakin ajoissa liikkeellä - liekö mikään muu puolue julkistanut ehdokaslistaansa Hämeenlinnassa? Ei ole ainakaan osunut silmään

Pari viikkoa sitten Toivotalkoissa huomasin, että on myös ihmisiä, joita asia oikeasti kiinnostaa. Seisoskelin torilla ehkä hiukan anteeksipyytävänkin oloisena ja tarjosin lehtiä ja esitettä ohikulkijoille olettaen, että kukaan ei missään nimessä niitä halua. Kun sitten yksi kolmen sukupolven porukka otti paperit vastaan, lupasi tulla teltalle kahville, tuli ja jäi vielä juttelemaan pitkäksi aikaa, olin suorastaan yllättynyt. Kun tuore hämeenlinnalainen äiti vielä kumosi meihin niin usein liitetyt jähmeät ja vaikeasti lähestyttävät stereotypiat ja kertoi viihtyneensä kaupungissa hyvin, aloin tuntea ihan oikeaa ylpeyttä siitä, että seisoin torilla puoluepoliittisena eläimenä.

Kukaan ei voi enää valittaa, että Hämeenlinnassa ei tapahtuisi mitään. Viisitoista vuotta sitten väitteellä saattoi olla enemmän vastinetta todellisuudessa, mutta nykyään täällä tapahtuu niin paljon, ettei kaikkeen ehdi mitenkään mukaan. Ja minusta ainakin näyttäisi, että myös nuorille olisi paljon enemmän tekemistä kuin minun aikoinani - vai katkerat muistotko ne vain puhuu? Nim. kerran kuussa Seccarin diskoon Rollsin kautta... siinä kaikki. ;)

Mitä tästä opin? Ei olisi pahasta uskoa, että ihmisiä voi oikeasti kiinnostaa, vaikka media kuinka esittäisi prosentteja, joiden mukaan alle kymmenesosaa omasta ikäluokastani kunnallisvaalit kiinnostaa edes pätkän vertaa. Ja toisekseen, minä olen tiennyt aina, että Hämeenlinna on maailman paras kaupunki, mutta nyt sen ovat alkaneet huomata nekin, joiden geenit eivät ole sopeutuneet hämäläisyyteen yli viiden sukupolven ajan! Meillä on vetovoimaa!

Falskia vai ei?

Olimme Toivotalkoiden merkeissä tänään ulkoiluttamassa vanhuksia paikallisissa vanhainkodeissa. Falskia, moni varmasti ajattelee. Kuinkahan moni meistä menee sinne vaalien jälkeen? Toisaalta: parempi, että mentiin tänään kuin että ei mentäisi lainkaan. Ainakin vanhukset olivat onnellisia pienestäkin ulkoilusta, se kun on heidän mukaansa harvinainen herkku. Aurinkokin paistoi, ja tuulessa tuntui orastava syksyn tuoksu.

Jäin miettimään, kumpi pyörätuolivanhus sai minut surullisemmaksi: se, jolla on lapsia X, lapsenlapsia Y ja lapsenlapsenlapsia Z, mutta kukaan ei käy katsomassa. Vai se, jolla ei ole lapsia, eikä kukaan käy katsomassa.

Tunnen suurta eettistä viehätystä agraarikulttuuriin ja eteläeurooppalaiseen mentaliteettiin: oma väki huolehtii niin lapsista kuin vanhuksista. Ollapa se mahdollista. Olen itse kotilapsi, ja vasta nyt sitä osaa todella arvostaa, kun ymmärtää, mitä ratkaisuja siihen on liittynyt. Voisipa huolehtia aikanaan vastineeksi vanhemmista...

Tämän kesän Aihe

Uutistoimituksissa pari kesää työskennelleenä muistan hyvin, mikä kadonneen aarteen metsästys uutisen etsiminen voi olla. Siihen aikaan käytettiin vielä faksia, ja jos pimeämpään aikaan faksi lauloikin taukoamatta, ei heinäkuun lopulla siitä päässyt kuin väsähtänyt rutina muutaman tunnin välein. Uutis-Suomi oli hiljentynyt. Jos sattui keksimään oman juttuaiheen, siihen ei varmasti löytänyt haastateltavaa, koska kaikki olivat lomilla. Minulla oli oma ratkaisuni; jätin uutisten etsimisen muiden huoleksi ja keskityin kirjoittamaan reportaaseja...

Mutta kesässä on myös se mahdollisuus, että kun virallinen koneisto ei jyrää kaiken yli, muilla aiheilla on mahdollisuus nousta julkisuuteen. Hesarin yleisönosastolla on kiistelty pitkään siitä, tekeekö tukkapölly lapselle hyvää vai pahaa. Vauhtia lasten kurittamisesta keskustelemiseen antoi naapurikuntamme Hattulan päiväkodissa tapahtunut pakkosyöttöinsidenssi - mikä lopulta onkaan totuus tapahtuneesta, sitä en ryhdy edes spekuloimaan.

Kun päätin asettua ehdolle ja tiesin itsestään selvästi, mikä vaaliteemani olisi ja kenen asiat olisivat minua lähimpänä, mietin ettei lapsiperheaihe ole kovin mediaseksikäs. Toisin on käynyt; joka tuutista tulee nyt päivähoitoasiaa, kotihoitoasiaa, lasten ja nuorten pahoinvointia, keppiä ja porkkanaa... vaan pysyykö aihe pinnalla lokakuisiin vaaleihin asti? Ja tärkein kysymys tietenkin on: entä sen jälkeen?