Misty vastasi moneen kysymykseen

Uma Aaltonen on kuollut.

"Misty vastaa" oli osa isoksi kasvamistani. Hevoshullun vuosikertoja kertyi hyllyyn kymmenisen kappaletta, ja kun tajusin, että tätihän kertoo mielenkiintoisia asioita paitsi hevosista, myös jostakin ihan muusta, kannoin kirjastosta Uman kirjoja kotiin kassikaupalla. Muistan, että niitä oli parempi piilotella. En tietenkään halunnut vanhempien huomaavan, että olin kiinnostunut sellaisista asioista. Ja muistan tajunneeni jotenkin rivien välistä, että Uman seksivalistukseen suhtauduttiin meillä paheksuen.

Uman 60-vuotishaastattelussa Hesarissa oli seuraava herkullinen anekdootti:

"Siellä [Porin prikaatissa] yksi poika kysyi: huomaako tyttö, että ottaa etehen, kun tanssii hitaita? Vastasin: Huomaa, mutta jos tyttö on tuttu, ei se häntä haittaa. Auttaisiko silti, jos ottaisi etukäteen kätehen?"

Prikaatin henkilökunnan ilmeet olivat Aaltosen mukaan olleet näkemisen arvoiset, enkä ihmettele.

Yksi kammottavimpia tanssimuistojani on muuten Hämeenlinnan Tiffanysta, kun itseäni selvästi lyhyempi ja vanhempi mies haki hitaille, enkä jostakin käsittämättömästä syystä osannut kieltäytyä. Mies työnsi päätään rintojeni väliin, eikä jäänyt tälle tytölle epäselväksi, että etehen otti. Yäk. Olin vasta täyttänyt kahdeksantoista ja opettelemassa yökerhomaailman saloja. Sen keikan jälkeen olen totisesti osannut kieltäytyä tanssista!

Kesälehtien kermaa: Parhaat autot kesäseksiin

Silmääni osui eilen kaupungilla Iltalehden lööpin teksti: Parhaat autot kesäseksiin (tai jotakin sen suuntaista). Muljautin silmiäni, puhisin hetken ja jatkoin matkaa. Myöhemmin lehti sattui käsiini ja vilkaisin, mistä oikein oli kyse.

Kyse oli sivun jutusta "Koolla ei ole väliä", joka perustuu espanjalaisen Car & Driver -lehden testiin. Testistä selviää, että pikkuautojen luokassa Renault Clio on saanut lempinimen "Latin Lover", koska siinä on pehmeät penkit ja mukavasti tilaa kuksimiseen. Jutun otsikko siis viittaa siihen, että pienikin auto toimii seksipaikkana, kunhan penkit liikkuvat eikä vaihdekeppi ole tiellä.

Sivulla on kolme valokuvaa. Yhdessä on autossa kuherteleva nuori pari, siveästi vaatteet päällä. Kahdessa muussa valokuvassa on vain autoja.

Mutta sivun alareunassa on kolmen kuvituskuvan sarja. Onkohan kuvan kyljessä mainittu Iltalehden graafikko KE kokenut elävänsä työuransa huippua piirtäessään, kuinka mies ottaa naisen takaapäin kallistetulla etuistuimella?

Tiedän, että heinäkuu on köyhin uutiskuukausi, vaan eikö siinäkin ole joku raja, kuinka alas journalismin (?!!) laatu voi mennä?

Toisen kuvituskuvan löydät täältä. Kolmannessa havainnollistettiin vain kojelaudan ja vaihdekepin kokoa. (Kas kun eivät ole keksineet esitellä, miten vaihdekeppiä voitaisiin käyttää hyväksi!)

Mitä meille on tapahtunut?

Muistan ajan, kun tietynlaisiin arkaluontoisiin kysymyksiin vastattiin vain kännissä tai pullonpyöritystä pelattaessa. Tyypillisimmin tällaiset kysymykset käsittelivät seksielämää.

Nyt Facebookissa pyörii meemi jos toinenkin, jossa pitäisi vastata hyvin intiimeihin kysymyksiin. Oletko harrastanut ryhmäseksiä? Oletko harrastanut seksiä julkisella paikalla? Oletko himoinnut työkaveriasi? Oletko rakastunut ystävään?

En tiedä onko monella tapana hengata Facebookissa kännissä. Yksi (fb-)ystävä hengasi, ja tuloksena oli (fb-)ystävyys Johanna Tukiaisen kanssa, jota (fb-)ystäväni kommentoi miettimällä, "oliko tämä känni-idea sittenkään hyvä".

En tiedä mitä tapahtuisi, jos itse päätyisin humalaisena Facebookiin. Aika irrationaalinen ajatus. Ensinnäkin siksi, että olen humalassa keskimäärin kolme kertaa vuodessa. Toisekseen siksi, että silloin harvoin kun olen humalassa, mieleeni ei tulisi notkua tietokoneen äärellä. Notkun mieluummin ihan lihaa ja verta olevien ihmisten seurassa. Ja, jos sillä hetkellä siltä tuntuu, puhun myös seksistä ;)

K-18

Meillä on vessalukemistossa mainio opus nimeltä Täydellinen avioliitto - sen fysiologian ja tekniikan tutkielma (tosin nyt kun esikoinen on oppinut lukemaan, taitaa olla turvallisinta siirtää kirja lasten ulottumattomiin).

Kirjan on kirjoittanut Th. H. van de Velde, Haarlemin naissairaalan entinen johtaja, ja se on julkaistu alkujaan 1925.

Teos on totisesti fysiologian ja tekniikan tutkielma. Otetaanpa esimerkki siitä, mitä kirja kertoo yhdynnästä raskauden aikana.
Suora lainaus teoksen sivulta 298:

Mutta jos vaimo on terve, jollei hänen kohdullaan ole taipumusta poistaa sisältöään ennenaikaisesti (verenvuoto-oireita, kouristuksia) tai jollei hänellä ole aikaisempien raskauksien yhteydessä ilmennyt tällaista taipumusta, jollei sukupuoliyhdynnästä puutu tarpeellista hienotunteisuutta ja varovaisuutta, 2) jos vältetään naisen sukuelinten kaikkinaista yletöntä kiihoitusta, jos molemmat asianosaiset noudattavat mitä suurinta puhtautta 3) ja jos viimeiset viikot (sanokaamme neljä) määrätään pidättymisajaksi, niin raskasta naista sukupuoliyhteyden johdosta uhkaavat vaarat ovat kuitenkin mielestäni sangen vähäiset.

2) Ei saa työntää syvälle!
3) Taudinsiemenien sisäänpääsy voidaan monissa tapauksissa paremmin torjua etupuolisessa istuma-asennossa kuin selkäpuolisessa kylkiasennossa. Tässä sopii huomauttaa sellaisen (rasvattoman) niljakaksi tekevän aineen käyttämistä, jossa on ärsyttämätöntä antiseptista ainetta.

Surkuhupaisin asia tässä on se, että löysin kirjan eräästä mökistä, jonka asukkaat olivat hiljattain kuolleet. Asukkaat olivat yli kahdeksankymppiset naimattomat siskokset.

Muisto tahmeasta hotellihuoneesta

Koska väitöskaronkkaani taitaa tulla tasan yksi ihminen, joka asuu Jyväskylässä, seurueemme käyttää väitösviikonloppuna ahkerasti Keski-Suomen majoituspalveluja. Tästä tuli mieleeni muuan tapaus liki tasan kuuden vuoden takaa.

Asuin tuolloin jo Hämeenlinnassa, ja aviomieheni punkkasi vielä ystävänsä nurkissa Jyväskylässä saattaakseen opintonsa loppuun. Olin uutistoimittajana Hämeen Sanomissa, tekemässä yhtä joulukuista iltavuoroa. Kävimme miehen kanssa ahkeraa sananvaihtoa puhelimessa, en nyt muista mikä sapetti ja kumpaa, mutta tappelimme oikein kunnolla. Tuntui tyhmältä riidellä puhelimessa liki kahdensadan kilometrin päässä toisistamme, kun sotku olisi ollut paljon helpompi selvittää kasvotusten, ja ikäväkin oli.

Niinpä lähdin työvuoron päätyttyä yhdentoista aikaan illalla ajamaan kohti Jyväskylää. Perillä olin yhden jälkeen, ajoin Kangaslammelle parkkipaikalle ja pyysin miehen kanssani hotelliin yöksi - kaverin yksiössä riidan setviminen ei tuntunut kovin hyvältä idealta.

Mies yllättyi tulostani, heitti yökamat reppuun ja tuli alas. Ajoin keskustaan, Sokos Hotellin parkkipaikalle. Kello oli varmaan kahden maissa yöllä tuolloin. Menimme hyvissä aikeissa respaan ja pyysimme huonetta, ja sellaisen saimmekin.

Mutta mikä huone se oli! Päiväpeitoissa oli epämääräisiä tahroja, seinissä jälkiä ja tahmaa, huone jopa haisi. Katsoimme toisiamme ja tajusimme joutuneemme panohuoneeseen. Yäk. Loppuyö kului hyvin epämukavissa merkeissä. Välit kyllä selvitettiin hetimiten ja yhdessä oli mukavaa, mutta huoneessa ei tehnyt mieli koskea mihinkään. Taidettiin nukkua vaatteet päällä, oma pyyhe tyynyn suojana.

Eipä ollut tullut pieneen mieleenkään, että respan täti voisi luulla meidän olevan jotakin muuta kuin mitä olimme. Kun aviomies on tähänastisen elämän ainoa mies ja ollut sitä lukiosta asti, ei hotellihuoneita ole tarvinnut epämääräisiin tarkoituksiin. Vaan näkihän tämäkin siveyden sipuli vilauksen elämän nurjemmasta puolesta... ;)

Ei muuta kuin reipasta uutta vuotta kaikille! Minä jatkan nyt timjamitikkujen paistamista ja nostan toscakakun jäähtymään!