Jäämuistoja

Kävimme tänään Hämeensaaressa luistelemassa - tai oikeastaan yksi luisteli, kolme liukui kengillä. Esikoisella siis on luistimet, joskin nekin säädettävyydestään huolimatta tuntuivat vähän ahtailta. Kuopus on vasta toivonut luistimia pukilta. Minä lahjoitin viime talvena omat yläasteaikaiset luistimeni anopille, koska ne eivät mahtuneet minulle. Miehen luistimet lienevät jossakin veljensä varastoissa, jos ovat vielä tallessa. Veli lainasi niitä ehkä... kahdeksan vuotta sitten.

On se käsittämätöntä mikä määrä muistoja voi tulvahdella mieleen, kun kuulee kiekon osuvan kaukalon laitaan, luistimen terän painuvan kirskahtaen jäähän, jätkän älähtävän toiselle merkiksi hyvästä syöttöpaikasta. Kolkanmäen kaukalon laidalla tuli teininä hytistyä ilta jos toinenkin.

Hämeenlinna on jääkiekkokaupunki. Hämeenlinnan Pallokerhon junioritoiminta on pitänyt huolen siitä, että kaupungissamme kasvavan tyttölapsen täytyy olla todella vannoutunut periaatteen ihminen, jos haluaa pysytellä erossa kiekkopojista. Ja joka sekaantuu kiekkopoikaan, saa tuta nahoissaan, millaista on joukkueen sisäinen vuorovaikutus. Jos pussaat yhtä jääkiekkoilijaa, suihkutarinoissa olet antanut pesää.

Jäähallissa taas on oma tunnelmansa, joskin halli on muuttunut vuosien saatossa niin paljon, että katsomon ja jään välinen etäisyys on kasvanut melkoisen suureksi. Pienenä tyttönä kävin isän kanssa jääkiekkopeleissä. Jäähallin tuoksuun kuului tupakka, hiki, pakkanen, jää, kumi, minttulaku, Sisu ja makkara. Kaukalon juuresta vuotanut jäädytysvesi muodosti liukkaita paukuroita laitojen ulkopuolelle. Jätimme auton aina Poltsarin Ärrälle, ja muistan, kuinka yritin pysyä isän matkassa, kun hän harppoi kohti hallia. Isän yhtä askelta kohti minä otin kolme.

Pupu

Tässä on mun pupu.

Lauloivat torilla joulunavauksessa viikko sitten perjantaina, nuo aktiiviset enkkulalaiset.

Kaupunkiuutisetkin kaikkoaa Kajamäkeen

Aina Group -konserni ilmoitti eilen tytäryhtiöiden sulauttamisesta emoyhtiöön. Samassa rytäkässä Hämeenlinnan Kaupunkiuutisten toimitus muuttaa ydinkeskustasta Kajamäkeen, samoihin tiloihin joissa jo toimivat Hämeen Sanomat, Hämeenlinnan Viikkouutiset ja Iskelmä Janne.

Muuttotrendi on vienyt viime vuosina pikemminkin toiseen suuntaan. Esimerkiksi Aamulehti muutti etäisestä Sarankulmasta Finlaysonin kiinteistöön jo 2001. Radio Keski-Suomi Jyväskylässä muutti viime vuoden lopulla keskustan kupeessa sijaitsevasta Tourulasta kaupungin ytimeen, Kauppakadulle.

Mediatalon sijainti ei ole yhdentekevä asia. Hämeen Sanomilla ei ole nykyisellään keskustassa minkäänlaista palvelupistettä, jossa voisi hoitaa ilmoitusasioita, rukata tilaustaan tai vinkata juttuaiheesta. Vastaavasti toimittajien on lähdettävä autolla toimituksesta jutun kuin jutun tekoon. Spontaani ihmisten pariin jalkautuminen ei onnistu. Luontevaa kontaktia toimituksen ja yhteisön välille ei synny, kun toimitus on erillisessä ja etäisessä linnakkeessaan. Eikä painon kyljessä olemiseen ole edes enää perusteita, kun sivut siirtyvät bitteinä painoon.

Usein katsotaan, että mediaa koettelevassa kurimuksessa sanomalehtien oljenkorsi on paikallisuus, vahva kontakti oman alueensa ihmisiin. Virtuaalikontakti ei kanna niin pitkälle kuin todelliset kohtaamiset.

Ja toisaalta toimituksen siirtäminen keskustaan olisi omanlaisensa signaali uskosta Hämeenlinnan keskustan tulevaisuuteen.

Sadetta saadaan...

...ja aurinkoa otetaan...

Tänään tapahtui vähän molempia. Lähdimme mummon ja vaarin kanssa veneellä Mierolaan kahville. Reissusta sopiessa paisteli aurinko. Lähtiessä kertyi pilviä taivaalle. Perillä alkoi sataa, ja paluumatka kului kuomun alla suojassa. Tunnelmaa oli sielläkin.

Esikoisen hiukset kihartuivat kauniisti kosteassa ilmassa.

Vastaan lipunut vesitaso herätti ihmetystä.


Veneen kuomun alta näkyvyys oli huono, ja sateen hellittäessä oli tarpeen avata tähystysluukku. Mutta linna oli kuomun takaa utuisen kaunis.




Tytöt kiukuttelivat turhan paljon, mutta hyviäkin hetkiä oli.

Reissun jälkeen kuopus nukkui, nukkui ja nukkui. Nyt nenä vuotaa ja kurkku köhisee. Infektioastmasta kärsivää esikoista pitelin aamuyön tunteina istuen sylissäni, yskän helpottamiseksi. Omakin olo tuntuu nyt huteralta. On se hassua, vaikka ei millään tahdo liittyä joukkohysteriaan, uutiset sikainfluenssan vaarallisuudesta nimenomaan työikäisille, terveille ihmisille tekevät kieltämättä levottoman olon.

Leikkipuistojen lumoissa XVI, XVII, XVIII, XIX, XX, XXI

Lauhatien, Viimatien, Pyrytien, Kirsitien ja Pakkastien leikkipaikat sekä Kuralanpuisto


Siitä asti kun löysin kaupungin sivuilta kartan leikkipaikoista, olen ihmetellyt tätä Kuralan leikkipuistosumaa. Miten ihmeessä noin pienellä alueella voi olla tuollainen rykelmä? Kartan reunassa olevasta puistolistasta selviää, että kohteet 38, 80, 56, 25 sekä 52 ovat leikkipaikkoja, ja ainoastaan kohde 32 on luokiteltu puistoksi.






Ja mitä paikkoja ne ovat! Identtisiä yksi toisensa jälkeen, mitä välineisiin tulee: liukumäki, hiekkalaatikko ja keinu, jossa on kaksi (huomattavan huonokuntoista) "lauta"keinua ja yksi rengaskeinu. Kohteet 38 ja 80 ovat täysin samanlaisia, kohteessa 56 on edellisiä korkeampi liukumäki. Kohteessa 52 on kivoja isoja kiviä.

En voi kuin ihmetellä logiikkaa, jolla nämä leikkipaikat on aikanaan suunniteltu. Jos on haluttu laittaa leikkipaikka joka polun päähän, mikä ihmeen älynväläys on ollut tehdä niistä kaikista samanlaisia?

Eikä Kuralanpuisto ollut kovin suuri piristys aiempien perään. Kun lopulta löysimme sinne, näimme jälleen samanlaisen liukumäen ja keinut. Lisäksi yksi panda ja perinteinen kiipeilykaari, nämä kaikki aika ankealla ruohottuvalla hiekkakentällä.

Tarkoitukseni ei ole ollut esitellä puistoja, jotka eivät ole esittelemisen arvoisia. Näistä mikään ei mielestäni olisi ollut esittelemisen arvoinen, mutta halusin nähdä kaupunkimme tiheimmän leikkipaikkakeskittymän; se oli näkemisen arvoinen asia sinänsä. No, nyt on nähty.

Leikkipuistojen lumoissa XV

Tervaniemen puisto/leikkipaikka










Nyt löytyi leikkipaikka, joka on selkeästi profiloitu jollekin ikäryhmälle. Tervaniemen uimarannan kupeessa oleva puisto (jota ei jostakin kumman syystä ole merkitty kaupungin leikkipaikkakarttaan, niin kuin ei muuten uimahallin rannan leikkipaikkaakaan - syrjitäänkö uimarantoja, häh?) on out of my children's league; selvästi isommille lapsille tarkoitettu mesta.

Kiipeilytelineen roikkumisrata on hurja ja hurjan korkealla. Telineelle pääseminenkään ei ole ihan helppoa. Kiikulla nousee huikeaan korkeuteen. Vaan hienoa on, kiiltävän punaista maalattua metallia ja vimpan päälle vehkeitä! Ollapa 11-vuotias jälleen, sen ikäisenä tästä leikkipaikasta saisi ehkä eniten irti.


Näytä suurempi kartta

Leikkipuistojen lumoissa XIV

Kämmekänpuisto











No niin. Pääsimmehän me Hirsimäkeenkin.

Kämmekänpuisto on varsin vaikuttava kokonaisuus. On leikkipuisto, hiekkakenttä, pieni nurmikenttä jalkapallolle, asfalttikenttä koripallolle ja kaukalo. Kesäisenä sunnuntaipäivänä me olimme koko tämän kombinaation ainoat käyttäjät.

Leikkipuistossa oli taas uusia juttuja. Viimeistään nyt kannattaa myöntää, että olin väärässä valittaessani aiemmin puistojen samankaltaisuudesta. Kyllä kaupunkimme puistoissa on hyvinkin monenlaisia välineitä.

Kämmekänpuiston erityisyyksiä olivat pyörivät "puulätyt" - hui sentään, että piti äidinkin mennä kokeilemaan! Nämä edustavat taas sitä "mitä enemmän painat, sitä kovemman kyydin saat" -sarjaa; kuopus ei tahtonut saada lätykkää pyörimään ollenkaan, minä taas astahdin laudalle ja lennähdin siitä pois tyylillä, josta saisi mainiosti hupaisan sarjakuvastripin.

Kenttien vieressä oli tangot, joihin kuopus pääsi itse kiipeämään ja pois - iso plussa tästä. Roikkumisessa oli tähän asti vaadittu aikuisen assistenssia.

Mutta voi sentään, mitä tuhmuuksia tännekin oli kirjoitettu. Kuopus huomasi sotkut ja paheksui niitä, esikoinen ei osoittanut minkäänlaista kiinnostusta koko merkintöjä kohtaan. Hyvä niin.


Näytä suurempi kartta

Tanssi, tyttö, tanssi...

Tänään Hippaloissa. Ensin elokuvissa Mimmi lehmä ja varis - ihana leffakokemus! Meillä on eletty nyt aika seesteistä vaihetta - kun lähtee lasten kanssa johonkin, ei tarvitse odottaa peläten, koska joku pimahtaa. Olimmekin leffassa ihan tyttöjen kesken, mahtavaa!

Siitä lastenkonserttiin: Gommi ja Pommi. Legendaarista tavaraa. Kuopukseen upposi täysillä, kuten videosta näkyy! :D

Leikkipuistojen lumoissa XIII

Sammonpuisto











Lomalla oli muuten huomattavasti helpompaa kierrellä leikkipuistoja! Nyt tuppaa aika loppumaan kesken. Onneksi tytöillä on yhä intoa yhtä paljon, ellei jopa enemmän, kuin aiemmin.

Tänään hakeuduimme tuttujen suosituksesta Sammonpuistoon. Tässä jälleen puisto, johon on himpun verran hankalaa mennä autolla. Jouduimme pysäköimään liki kiinni yhden omakotitalon pensasaitaan, eikä se tunnu koskaan mukavalta. Toisaalta, me leikkipuistoturistit taidamme olla siinä määrin vähissä, ettei meitä varten kannata perustaa parkkipaikkoja...

Sammonpuisto on kaupungin sivujen mukaan peruskunnostettu vuonna 2005. Välineistöä on runsaasti, ja puistolla on myös pinta-alaa. Maisema ei sykähdytä; Sammonpuisto on tyypillinen rakennettu puisto. Oletan sen sijaitsevan entisellä peltomaalla, kuten moni muukin asuinalue kaupungissamme. Rakastan peltoa peltona, mutta kun pellosta tehdään tonttimaata, on maisema herkästi aika ankea. Puut kasvavat samaan tahtiin, ei löydy suuria kiviä tai muuta vaihtelua pinnanmuodoissa. Sammonpuisto on juuri tällainen hyvin varusteltu, rakennettu puisto.

Kiipeilytelineissä oli jälleen valinnanvaraa, ja täältä löytyi samanlaisia "astumalätkiä" kuin Soraharjunpuistosta. Kiikulla pääsi kolmevuotiaan mukaan "taivaaseen asti", ja löysimme myös ihan uuden välineen: tasapainolaudan, jota tytöt kutsuivat toukaksi. Minun likaiseen mieleeni tuli kyllä muuan Kaalimato...

Parinsadan metrin päässä Sammonpuistosta on muuten Tapionpolun leikkipaikka. Siinä on keinut, liukumäki, hiekkalaatikko ja pikkukiikku. Tällaisten kohdalla sitä tulee miettineeksi, onko tässä mitään järkeä. Kivenheiton päässä on mainio puisto, eikö se riittäisi?


Näytä suurempi kartta

Leikkipuisto - itsestään selvä hyvä?

Heinäkuu on huono uutiskuu, niinpä tämä pieni leikkipuistoprojektinikin pääsi lehtijutun kohteeksi. Keskustelu lähti heti viriämään, mm. valtuustomme pj ja pienen tytön isä Iisakki Kiemunki pohtii blogissaan leikkipuistojen tarpeellisuutta.

Hyvä, että aiheesta syntyy keskustelua. Voin hyvin kuvitella, että leikkipuisto otetaan instituutiona herkästi itsestään selvänä hyvänä, sen kummemmin kyseenalaistamatta. Tarvitaanko kanta-Hämeenlinnassa liki yhdeksääkymmentä leikkipuistoa? Kuka niitä todellisuudessa käyttää?

Soitin miehelle, joka on huolehtinut Hämeenlinnan leikkipuistoista jo kahdenkymmenen vuoden ajan. Hän kertoi, että siinä ajassa puistot ovat muuttuneet hurjan paljon laadukkaammiksi ja välinevalmistajia on tullut markkinoille lisää. Toisaalta tällä hetkellä lama näkyy määrärahojen vähenemisenä, vaikka samalla puistopinta-ala kasvaa. Se alkaa kuulemma jo näkyä puistojen kunnossa. (Tässä kohtaa voikin kysyä, onko järkevää rakentaa mieletöntä määrää puistoja, jos sitten rahahanojen ehtyessä ei ole kuteja pitää niitä kunnossa?)

Kahdenkymmenen vuoden aikana näkee hyvin asuinalueiden evoluution. Ehkä siksi ei kannatakaan hätäillä liikaa "lamaantuneiden" puistojen hävittämistä. Uusilla asuinalueilla on lapsiperheitä, ja puistot ovat kovassa käytössä. Lapset kasvavat ja menevät kouluun, jolloin puistojen käyttötapa muuttuu. Lapset lähtevät opiskelemaan ja muuttavat pois kotoa, ja puisto saattaa liki autioitua. Kunnes ikääntyvät avioparit luopuvat omakotitaloistaan ja tilalle muuttaa uusi sukupolvi - ja taas on puisto kovassa käytössä. Harvalla alueella kehitys on aivan näin yhtenäistä, mutta linjat näkyvät kuulemma selvästi.

Haastateltavani kertoi, että ns. korttelipuistojen käyttäjät ilmoittavat ihailtavan aktiivisesti rempallaan olevista välineistä ja muista ongelmista. He kokevat puiston positiivisella tavalla omakseen. Sen sijaan isompia ja yleisempiä puistoja, kuten uimahallin puistoa tai Linnanpuistoa, ei oikein kukaan koe omakseen, ja niistä tulee vähemmän ilmoituksia.

Toisaalta taas joissakin korttelipuistoissa voi olla tihutyöntekijä, jonka ympäristön asukkaat varmasti tuntevat, mutta kukaan ei uskalla ilmoittaa. Ja siisteys ylipäätään on ongelma, nykyään ihmiset kuulemma odottavat, että puistotyöntekijät kulkisivat lakeijoina perässä ja poimisivat maahan pudotetut roskat.

Miltä kuulostaa? Osallistukaahan keskusteluun!

Leikkipuistojen lumoissa XII

Kolkanmäen puisto






Välillä tuntuu, ettei leikkipuistoja käytä kukaan muu kuin me (ja Linnanpuistossa turistit). Todellisuudessa me vain taidamme käydä niissä omituisiin aikoihin, silloin kun muissa perheissä syödään tai tehdään jotakin muuta.

Tänään kävimme Kolkanmäen puistossa. Se on toinen nuoruuteni tärkeistä puistoista. Siellä istuin lukemattomia iltoja, useimmiten tutussa kaveriporukassa, joskus yksinkin, ja odotin että Suuri Rakkauteni ajaisi mopollaan Naakantietä alas ja kääntyisi puistoon. Aika usein kääntyikin, mutta rakkaus jäi kyllä täyttymättä.

Puisto on sittemmin remontoitu. Keinut ovat eri paikassa, eikä enää ole liukumäkeä, jonka alla pidin kerran sadetta sen rakkauteni kanssa ja toivoin, ettei sade ikinä, ikinä lakkaisi. Siitä minulle tutusta puistosta ei taida olla enää mitään jäljellä.

Mutta sattui sillä tavoin hassusti, että nuoruuteni puistoon tuli tuttuja, kuopuksen monivuotinen (mikä on aika paljon, ottaen huomioon että tytöt ovat kolmevuotiaita) muskarikaveri vanhempineen. Se on oikeastaan paras mahdollinen tilanne puistossa; omien muksujen kuviot menevät sopivasti sekaisin, kun joku tulee mukaan leikkiin. Itsekin voi rentoutua, kun perhe on siinä määrin tuttu, ettei tarvitse jännittää, tiedättehän, esimerkiksi että onko vieraalla lapsella viehtymys heittää lapiokaupalla hiekkaa muiden lasten silmiin äidin puuttumatta asiaan millään tavalla.

(Itse asiassa muskarikaverin isästäkin on muinaisia muistoja nuoruudesta; kutsun häntä mielessäni yhä Sepultura-Jussiksi, koska aina kun perjantai-iltaisin kohtasin kaverini kanssa hänet rinksalla kaupungissa (mikä taisi tapahtua joka perjantai), "lauloimme" puolin ja toisin kovaan ääneen Sepulturan Ausgebombt -biisiä. Tämä tapahtui liki parikymmentä vuotta sitten, enkä kehdannut muistella asiaa kasvotusten.)

Mutta asiaan. Kolkanmäen puisto on helppo löytää, koska se näkyy tielle (nimimerkillä "kolme puistoa jäi tänään löytämättä, koska puistoja ei kannata etsiä autolla"), mutta tien läheisyydestä huolimatta se ei ole niin ankea paikka kuin voisi olla. Puita ja nurmikenttää löytyy. Liukumäkirakennelmassa on yksi puistojemme harvoja ehjiä ja toimivia vinssejä, ja pienten puolelta löytyy myös perinteinen pitkä keinulauta, jollainen meidän "lähi"puistosta hävitettiin edellisen remontin yhteydessä. Pari tuntia kului heittämällä.


Näytä suurempi kartta

Leikkipuistojen lumoissa XI

Kukostensyrjän puisto

Leikkipuistoymmärrykseni on luonnollisesti kasvanut kierrettyäni puistoja blogimielessä. Olen esimerkiksi alkanut katsoa tarkemmin, minkä valmistajan välineitä puistossa on. Viime aikoina Lappsetilla on tuntunut olleen niin kova ylivoima, että oli mielenkiintoista löytää Kukostensyrjän puistosta kilpailevan yrityksen, Hagsin välineitä. Ja kun menin Hagsin sivuille katsomaan esimerkiksi pienimpien lasten juttuja, huomasin että onhan noita välineitä monessakin puistossa. Niin sitä huomaa olleensa harhateillä.

Kukostensyrjästä löytyi Hagsin vehje, jonka olisin toivonut näkeväni jonkun naapuruston lapsen asiantuntevassa käytössä. Meille renkulan idea jäi hiukan epäselväksi. Hauskaa tytöillä silti oli, hetken ajan.

Eri korkeuksilla olevat kolme tankoa irrottivat viisivuotiaasta riemunkiljahduksia.

Hagsin liukumäki oli virkistävän erinäköinen kuin Hämeenlinnan puistojen perusliukkarit. Meillä vanhemmatkin testaavat leikkipaikkoja siinä missä lapset (kunhan välineet tuntuvat riittävän tukevilta), ja täytyy sanoa, että äidin takapuoleen otti kyllä kipeää tuo liukumäen töyssy. Tytötkin vähän valittelivat, vaikka molemmat kuuluvat kirkkaasti liukumäen kohderyhmään, toisin kuin äiti. Telineen kyljessä oli nimittäin laatta, josta selvisi mäen perustiedot paitsi suositusiästä, myös valmistajasta, maahantuojasta ja toimituspäivästä. Vallan asiallista tietoa.

Sen sijaan liukumäen alla ei ollut niin asiallista tietoa. Sain sentään pidettyä muksut näkemästä niitä. Kolmevuotias saattaisi ihmetellä havainnekuvia, viisivuotias osaisi vielä lukea tekstitkin.





Näytä suurempi kartta

Leikkipuistojen lumoissa X

Havutien puisto


Nyt seuraa puistojen aatelia: Karhunlukon puisto.

(Kaupungin kartassa se on kylläkin Havutien puisto, mutta minulle se on Karhunlukon puisto, ei voi mitään.)

Puisto on pieni. Siellä ei ole paljon välineitä. Se on vanha - itse asiassa niin vanha, että sitä ollaan nyt uudistamassa, koska puolet niistä vähistäkin välineistä on ilmeisesti laittomia. Voi vain toivoa, että uusi ilmiasu kunnioittaa puiston luonnetta, sillä tällä puistolla todella on luonne.

Puisto on Hattelmalan harjun kupeessa, ymmärtääkseni vanhassa hiekkakuopassa. Se on silti helppo yhdistää ajatuksen tasolla harjulla oleviin lukkoihin. Siellä on oma mikroilmastonsa, erilainen lämpö ja kosteus kuin ympäristössä. Ylärinteillä olevat puut ovat korkealla, ja päiväsaikaan auringonpaiste siilautuu lehvien välistä puistoon aivan vastustamattoman kauniisti. Puisto on metsänkeijujen ja mörrimöykkyjen kotiseutua.

Puiston tulevasta kunnostamisesta järjestettiin asukkaille keskustelutilaisuus, mutta paikalle saapui kuulemma ainoastaan eläkeikäinen pariskunta. Missä olivat alueen lapsiperheet?

Toivoa sopii, että puiston luonnontilainen tunnelma säilyy. Penkit ja pöytä ovat tarjonneet meidän perheelle mukavia eväsretkiä. Kaadetun puun juurakko on ihana tutkimispaikka, ja rinteen pituinen liukumäki on vertaansa vailla (olettehan suunnittelijat huomanneet, että Lappsetin sivuilla on myös rinneliukumäkiä!). Jätättehän tilaa lasten mielikuvitukselle!








Eikä tämäkään puisto ole sellainen, johon sattumalta osuisi. Tänne tulevat ne, jotka tietävät tulla.


Näytä suurempi kartta

Leikkipuistojen lumoissa IX

Vuorentaan puisto

Kyselin Jukolassa asuvalta neljän lapsen äidiltä, mikä on heidän suosikkileikkipuistonsa. Hetken mietittyään äiti vastasi "putkimäkipuistot". Toinen, siistimpi, on Vuorentaan koulun kupeessa ja toinen, puistona paremmin varusteltu mutta kuulemma huomattavasti epäsiistimpi, on Nummen koulun kupeessa.

Kävimme tarkastamassa sen siistimmän. Siellä oli hämeenlinnalaisittain aika hieno leikkikeskus (kävin Lappsetin sivuilla kun yritin selvittää, onko erilaisille keinuille ammattilaispiireissä eri nimityksiä - se ei selvinnyt, mutta muunlaista termistöä tarttui hiukan mukaan). Kristiinankaupungin megarakennelmien jälkeen keskus ei luonnollisesti saavuttanut ansaitsemaansa huomiota. Esikoinen löysi köysitikkaista paikan, jossa roikkui pää alaspäin. Se on tytön lempipuuhia tällä hetkellä.

Kuopus sen sijaan ihastui pieneen kojuun. Edellisenä päivänä tytöt olivat saaneet leikkiä ihanaa leikkiä Herra Hakkaraisen talossa olevassa Kinkkeliinin sekatavarakaupassa, jossa oli rekvisiittaa pullapitkoista silakoihin ja tikkukaramelleistä reikäleipiin. Nyt tyttö noukki maasta muutaman kiven, asetteli ne kojun kaiteelle ja niin oli jäätelökioski valmis!


Saisiko olla suklaata, mansikkaa vai vaniljaa?

Sitä jäin miettimään, miltä Nummen puistossa mahtaa näyttää, kun tämäkin puisto oli sieltä sotkuisemmasta päästä. Maassa oli tupakantumppeja, tyhjiä askeja - ja isomman huvimajan katon reunalta roikkui epämääräinen valkoinen objekti, joka lähemmällä tarkastelulla osoittautui...

...vaipaksi.


Näytä suurempi kartta

Misty vastasi moneen kysymykseen

Uma Aaltonen on kuollut.

"Misty vastaa" oli osa isoksi kasvamistani. Hevoshullun vuosikertoja kertyi hyllyyn kymmenisen kappaletta, ja kun tajusin, että tätihän kertoo mielenkiintoisia asioita paitsi hevosista, myös jostakin ihan muusta, kannoin kirjastosta Uman kirjoja kotiin kassikaupalla. Muistan, että niitä oli parempi piilotella. En tietenkään halunnut vanhempien huomaavan, että olin kiinnostunut sellaisista asioista. Ja muistan tajunneeni jotenkin rivien välistä, että Uman seksivalistukseen suhtauduttiin meillä paheksuen.

Uman 60-vuotishaastattelussa Hesarissa oli seuraava herkullinen anekdootti:

"Siellä [Porin prikaatissa] yksi poika kysyi: huomaako tyttö, että ottaa etehen, kun tanssii hitaita? Vastasin: Huomaa, mutta jos tyttö on tuttu, ei se häntä haittaa. Auttaisiko silti, jos ottaisi etukäteen kätehen?"

Prikaatin henkilökunnan ilmeet olivat Aaltosen mukaan olleet näkemisen arvoiset, enkä ihmettele.

Yksi kammottavimpia tanssimuistojani on muuten Hämeenlinnan Tiffanysta, kun itseäni selvästi lyhyempi ja vanhempi mies haki hitaille, enkä jostakin käsittämättömästä syystä osannut kieltäytyä. Mies työnsi päätään rintojeni väliin, eikä jäänyt tälle tytölle epäselväksi, että etehen otti. Yäk. Olin vasta täyttänyt kahdeksantoista ja opettelemassa yökerhomaailman saloja. Sen keikan jälkeen olen totisesti osannut kieltäytyä tanssista!

Leikkipuistojen lumoissa VIII

Linnanpuisto

Hämeenlinnan puistoista Linnanpuistossa käy varmaankin eniten turisteja. Se sijaitsee Hämeen keskiaikaisen linnan parkkipaikan kupeessa, Vanajaveden rannassa, viistosti vastapäätä aiemmin esittelemääni Sairionrannan puistoa. Niinpä Linnanpuistosta voi niin ikään bongailla junia.

Mielenkiintoisimpia asioita Linnanpuistossa ovat turistien ohella leikkiauto (juurikin joku turkulaisnainen valitteli miehelleni, ettei koko Turun leikkipuistoista löydy moista autoa - varmaankin osaltaan selityksenä sille, ettei saanut poikaansa lähtemään puistosta uhkaillen, kiristäen eikä lahjoen) sekä pieni leikkikoju, jonka me miellämme kioskiksi.

Lisäksi puiston reunalla on pari kivaa riippapuuta, joiden alla pienten tyttöjen on hyvä supista salaisuuksiaan. Ja vähän etäämmällä on aikuisten kuntoilupaikka, jonka laitteilla lapsetkin tykkäävät sählätä.

Näytä suurempi kartta