Esikoinen pääsi tänään puolentoista viikon sairastelun jälkeen eskariin. Minä odotin innolla tutkimussuunnitelman työstämistä professorin kanssa, ja ilmastonmuutosaiheisten juttujen narratiivisen analyysin aloittamista. Vaan yöllä kahden aikaan aloin oksentaa. Ja sitä kestikin aika tasan 12 tuntia melkomoisella tiheydellä.
Itkua väänsin, kun hädin tuskin tajuissani näppäilin tekstiviestiä professorille.
Kaikkien sairausuutisten ja murheiden rinnalle tuli sentään yksi huojentavakin uutinen väärästä hälytyksestä. Saisiko siitä nyt revittyä iloa? Yritetään.
tiistai 1. joulukuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Oih. Olen ollut niin oman perheen sairastamisesta uupunut, että en ole jaksanut edes sinulle toivotella jaksamista - mutta olen edes ajatellut sitä! Kyllä se siitä helpottaa, Maria, kyllä se siitä... :) Aurinkoa päiviisi ja pikaista tervehtymistä.
Kiitos jl, tuo lämmittää mieltä - ja osoittaa kuinka ankeita postaukseni ovat olleet. Nyt en kyllä aio tehdä omaa entryä siitä, kuinka kaikista varotoimenpiteistämme huolimatta esikoinen alkoi hetki sitten oksentaa ja makaa nyt mahakipuisena vieressäni...
Voimia sinullekin, ja adventin valoja.
Lähetä kommentti