Jatketaan rakastumisteemalla.
Nelivuotiaalla tyttärelläni on päiväkodissa intohimoinen ihailija. Poika tuli tähän päiväkotiin hiljattain ja iski heti silmänsä Elliin. Ellin tunteet ovat hiukan hatarammat (tyttö taitaa vielä kaipailla entistä rakastettuaan, joka muutti vuodenvaihteessa Tampereelle).
Elli kertoo, kuinka poika seuraa häntä ulkona ja kyselee
leikitkö mun kanssa, etkö leiki mun kanssa, mikset leiki mun kanssa, leikkisit nyt mun kanssa.
Elli kertoi kysyneensä pojalta, tykkääkö tämä enemmän pojista vai tytöistä. Poika oli vastannut:
susta.
Tällä viikolla lapset kävivät taidemuseossa. Elli ja poika olivat pari. Matkalla poika oli kysynyt Elliltä
olisitko surullinen jos mä kuolisin? Elli kertoi puristaneensa poikaa käsivarresta ja sanoneensa
joo.
Poika on myös puhunut kotonaan paljon Ellistä, ja tänä viikonloppuna Elli menee pojalle kylään, isosisko henkisenä tukenaan.
Koska sinä ihastuit ensi kerran? Kuinka kauas pystyt muistamaan?
Minun muistinvarainen ensi-ihastukseni oli koulussa, ekalla luokalla. Meillä oli yhdysluokka, poika oli kakkosella. Hänen nimensä oli Anssi, hän oli toinen kaksosista. En muista, saiko Anssi koskaan tietää tunteistani. Itse en ainakaan niistä puhunut. Kunhan istuin pulpetissani ja ihailin.
Mahtaako Ellin ihailija muistaa Elliä enää kouluiässä? Ehkä ihastus laantuu jo ennen joulua, ja hellät tunteet ovat vuoden päästä unohtuneet. Miten noin pienillä lapsilla ylipäätään syntyy niin voimakkaita ihastumisen tunteita?
Poika sattui tulemaan tänä aamuna päiväkotiin samaan aikaan, kun minä olin juuri viemässä Elliä. Sitä valoa, joka pojan silmiin syttyi! Sitä hellyyttä pojan äänessä, kun hän sanoi Ellin nimen!
Minusta tuntui, että punastuin. Enkä minä edes punastele.