Sitten rysähti, kun peltikatolta tuli alas liki viisimetrinen lappeellinen lunta.
Lopputulos: terassilla oli kaikkiaan kuutisenkymmentä kuutiota kivenkovaa valkoista massaa. Eilen ja tänään olen louhinut, kaivanut ja heitellyt. Norovirustoipilaana. Aurinko antoi kyllä virtaa.
Nuorempi tytär, ikää kuun vajaat neljä vuotta, seisoi suurimman lumikasan päällä ja hymähteli.
- Aika vähän lunta.
Katsoin kummissani tyttöä. Tyttö kysyi:
- Tiedätkö sä mitä se oli?
- No mitä?
- Ironiaa.
Olin niin vaikuttunut, etten voinut kuin heittää lapion sivuun ja kaapata nerokkaan naperoni isoon syleilyyn.
Viimeisen kuvan on ottanut kuusivuotias esikoinen omalla kamerallaan. Äiti, kukkulan kuningatar. :)
Ja kuten kuvasta näkyy, se ryökäleen katto ei ole edelleenkään tyhjä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti